Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Nyt se on menoa!

Muutto on alkanut! Eilen saimme (on-nek-si) avaimet ja tänään on tiedossa vielä vähän tapettien irrotusta, mutta vain vähän, sekä seinien hiontaa, pesua ja maalausta.

Hannan To Do -listalle kuuluvat

Pakkaa mukaan ja vie:
• pesutarvikkeita (niin, että hyvä valikoima ja tasavertainen jää tänne)
• imuri
• rikkalapio
• vaatehuoneen kasseja ja säkkejä

Tee:
• hio paklauskohdat
• pese seinät
• sumuta/kostuta tapettiseinät
• ostosmatka rautakauppaan ja osta maalit, tela, rajaaja ja... ja... Jotain

Hanki:
• talkooväelle aamiais- ja välipalaruokaa

Kone irtoaa seinästä vielä kenties tänään. Kuitenkin palaan taajuuksille Laajasalosta. Voikaa hvyin, voikaa paksusti!

Tunnisteet:

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Kaikki yhes koos

Kaikki olisi valmista. Eihän tätä odotusta KESTÄ! Joko, milloinko? Eikö jo?! Milloin sitten?

Mairenkin tavarat on pakattu, paitsi Tarja, Paavo Numero 11, Remu Ässä, luu ja pari palloa. Mairen punkassa on jotain "ihme roinaa" ja Mairekin on sitä mieltä, että jo pitäisi päästä seuraavaan osoitteeseen. Missä ikinä se sitten onkaan. Maire tulee niiin hämmästymään.

Eilen saimme äidin kanssa todella paljon tehtyä, pakattua ja puunattuakin. Tänään isä auttoi meitä tyhjentämään ullakon tavarat alas. Olen merkinnyt kaikki laatikot, säkit ja laukut että minne mikin kuuluu ja menee. Melko hyvin dilkkaus onnistuikin. Toki joukossa on pari omituista laatikkoa tai säkkiä, johon piti vain laittaa ...jotain.

Min en enää kestä! ÄääÄääÄäää!! Joko?! Eikö jo voisi?! Miksei?! Mutta joko?! Voisiko jo?! Eikö vieläkään?! Miksei?!! Onneksi on SKK:n sunnuntaikävely, teehetki ja virallinen osuus. Minun pitää hankkia meille myös kakku, koska juhlimme jäsenten syntymäpäiviä. Kaikillahan on, kuten tiedämme, syntymäpäivä.

Kuvassa: Maire hautaantuneena punkansa, Kataisen Jyrkin, Remun ja Luu-Haun alle sekä uumeniin.

Tunnisteet: , , , ,

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Syvä matala painaa

Puhuimme Nooran kanssa tässä eräänä päivänä masennuksesta ja siitä kuinka erilailla ihmiset siihen suhtautuvat ja voivat suhtautua. Masennus on ihan ok, normi juttu. Joskus tulee kausia kun kaiken kattava masennus iskee. Eikä sitä edes itse tajua.

Se turruttaa, vie voimat ja niin salakavalasti. On v-mäinen, tylykin, kaikki sosiaalinen vaatii pinnistelyä ja kun se on ohi ei jaksa mitään moneen päivään. Voi maata sisällä aamusta iltaan. Päivät eivät kulu ja toisaalta niitä ei edes huomaa. Maailma on pysähtynyt, mutta se karkaa käsistä.

Joillain menee vaan yli. Liikaa työtä, liikaa kaikkea. Ei saa sitä mitä tavoittelee, vaikka palkan tai jonkun pitäisi tuntua jossain. Menee lujaa. Käy baareissa, juo ja dokaa. Siis juhlii, on sosiaalinen. Miettii miten olisi täydellisempi, voisiko olla vielä täydellisempi. Tulosta, tulosta. Vetää itsensä liian kireälle, joustaa, joustaa, tekee piiitkää päivää. Mutta se ei sitten tunnukaan enää miltään. Siitä kaikesta puuttuu ilo. Naps!

Siihen ei oikeasti auta vain lääkitys. Aivojen pitää itsekin voida tuottaa seratoniinia. Sillä muutoin syöt lääkkeitä loputtomiin eikä sekään tunnu hyvältä. Elämästä pitää löytää SItä Jotain, ilman pillereitä, viinaa, korvikkeita.

Joku löytää masennuksesta jotain mistä työstää jotain hyvää. Jotkut pystyvät kääntämään sen omaksi edukseen, nousemaan sen kautta vahvempana. Hyväksyen menneet mokat, tavat, meiningin ja vaikkapa oman epätäydellisyyden.

Ei tarvitse olla täydellinen, ei edes lähellä sitä (mitä se täydellisyys nyt edes onkaan), vaan epätäydellisyyteensä tyytyväinen. Ja kuten Noora on jo aikaisemmin sanonut: Rosoiset pinnat on vaan mielenkiintoisempia kuin sileät.

Tunnisteet: ,

Olen otettu

Tiedän, että ehkä hitusen yli kymmenkunta ihmistä joskus selailee sekaisia säätöjäni, joten olen syystäkin ollut hetken tässä hämilläni. Tällaiset eleet ovat kovin ...mykistäviä.

Sain eräältä rouvalta, lukukiitoksena, Cobra-olutta. Se on tietenkin jääkaapissa. Jaakko saa nauttia sen ja kertoa millaisesta oluesta on kyse. Tietenkin vasta kun ollaan muutettu, ahkeruuspalkkana.

Kiitoksia kovasti. Tämä tuntuu siltä kuin olisin raakasilkissä onnistunut taituroimaan kuparikepakkoa pääni päällä pianon säestyksellä, viimeisenä.

Kuva: täältä

Tunnisteet:

Laajasalo - Degerö

"Laajasalo (ruots. Degerö) on saari ja Helsingin 49. kaupunginosa Itä-Helsingissä. Alueen asukasluku on noin 16 000 ja pinta-ala noin 8,4 km².

Laajasalon saarella sijatsevia alueita ovat mm. Yliskylä, Jollas, Hevossalmi, Tullisaari ja Kaitalahti.

Laajasalon peruspiiri, johon kuuluvat Laajasalon saarella sijaitsevien osa-alueiden ohella mm. Santahamina, Vartiosaari ja Villinki, on 16,55 km² maapinta-alallaan Helsingin suurin. Asukkaita tässä merelliseen Helsinkiin lukeutuvassa peruspiirissä on yhteensä 16 486 (1.1.2005) ja työpaikkoja 1851 (31.12.2003).

Laajasalossa on paljon puhdasta luontoa ja monia rantoja. Monet lapsiperheet viihtyvät Laajasalossa, koska he kokevat sen rauhalliseksi seuduksi." – Laajasalo

Tiistaina ja mahdollisesti jo sunnuntai-iltana alkaa muutto, Laajasaloon. Tiistaina se pitää myös saada loppuun, mutta se tuskin on ongelma. Minua ei jännitä, mutta minulla on odotuksen kihelmöivä tunne. Ennen sen herätti jouluaatto, nyt pitää jo muuttaa.

Huomenna äiti ja minä pakkaamme loput tavarat, sulatamme pakastimen ja luultavasti siivoammekin jo. Tänään on jo perjantai. Sunnuntai-ilta on kovin lähellä.

Koulukaverini asui ennen Jollaksessa, tulevan kotimme melko lähellä. Hänen vanhempansa asuvat siellä edelleen. Toinen vanha koulukaverini on jo kerennyt muuttamaan vielä lähemmäs meitä. Asuimme lapsina saman bussireitin varrella Kauniaisten postinumeron alueella. Sekä tietenkin Anna ja John asuvat aivan iholla, viereisessä rapussa.

Siis ei tule yksinäinen olo. Onhan Yliskylän ostari melko tuttu erään vuoden ajoilta ja Laajasalon biitsi ollut jo muutamana kesänä minusta aivan loistava Temppukerholle. Ensi kesänä siis Temppukerho voi treenata mm. hyljepyörintää ja Baywatch-juoksua vaikka joka päivä.

Tunnisteet: , , ,

Alppiharju - Åshöjden

"Alppiharjun peruspiiri muodostuu Sturenkadun luoteispuolella olevasta Alppilan kaupunginosasta ja sen kaakkoispuolella olevasta Harjun kaupunginosasta. Pinta-ala on 0.87 km2, josta Alppilaa 0.60 km2 (josta Alppipuisto n puolet) ja Harjua 0.27 km2. Kolmionmuotoista aluetta rajaavat pohjoisessa Aleksis Kiven katu, etelässä Helsinginkatu ja Hämeentie ja lännessä rautatie ja Savonkatu" – Alppiharju - Åshöjden

Olen asunut Alppiharjussa yhteensä 9 vuotta ja pari kuukautta päälle. Jos tarkkoja ollaan. Se on pisin yhtäjaksoinen aika yhdessä ja samassa paikassa. Tai siis yhtäjaksoisesti olen asunut 8 vuotta ja pari kuukautta päälle. Vuosi kului Hollolassa.

Tämä on ensimmäinen omaomakotini, jossa pidin joitain pippaloita, sain päättää kaapin paikasta, siivota kun siltä tuntui ja maalata seinät vaikka kirkkaan punaisiksi. Ottaa vieraita vastaan milloin ikinä ja hilata itseni kotiin, kellon aikaan katsomatta.

Alppiharjussa on mukavaa myös se, ettei se ole ihan Kurvissa, eli tyypillisiä kalliolaispiirteitä löytyy, muttei nyt ihan jatkuvalla syötöllä. On vilkas meininki, mutta sitten kuitenkin varsin rauhallista. Lenininpuisto on hirvittävän sympaattinen ja kaunis, yksi lempipaikoistani. Tästä on päässyt näppärästi ympäriinsä starttaamaan ja tähän on näppärä tulla.

Aluksi Suski asui ihan hollilla, kahdessakin osoitteessa. Ja Tiina. Sitten Jonna muutti ihan viereen ja lopulta löytyi Janikin. On vakkarikiska, jossa kaikki ovat tuttuja, Weeruskassa on morotteluvälit. On sellainen kylä kaupungin keskellä olo. Ne pari raittia keskustan läpi ristiin ja ohitie sekä Vilénin baari.

Onhan se jotain, kun täältä muuttaa pois. Mutta onneksi ei tarvitse pysyä poissa. Asiaa on näille nurkille ja syitä tulla. Onneksi.

Tunnisteet: , , ,

torstaina, lokakuuta 26, 2006

Mustavyö Bowtiessa

Useimmista miehet, jotka käyttävät solmuketta (rusettia, mirriä) ovat huvittavia, hieman jopa säälittäviä.

Mutta uskokaa minua ja painakaa mieleenne: Älä koskaan aliarvio miestä, joka käyttää solmuketta.

Kuten yllä (nyt varsin julkisesti ja alleviivaten) kerron, olen suuri Erkki Vauramon ihailija. Mies on seitsemänkymppinen, pukeutuu kuin aito herrasmies ja onkin sitä. Porhaltaa eteenpäin, visioi ja tekee parhaillaan mm. Kymin sairaanhoitopiirin tiimoilta työtä, joka voisi auttaa löytämään ratkaisuja nykyisiin ja tuleviin pulmakohtiin. Ja kuten Erkki eilen itse sanoi: hän ei koskaan kasva "aikuiseksi". Siis puudu, tylsisity, muutu... joksikin elottomaksi, muuttumattomaksi möykyksi.

Eiran sosialidemokraattisen yhdistyksen rakenne on mielenkiintoinen. Erkki on yhdessä Yrjö Orpanan ja Risto Jaakkolan kanssa vetänyt revohkaa perässään. Joskus aktiivisia ei ollut moneen vuoteen. Nyt on toisin. Uusia jäseniä on saatu. Kiitos Oskun, olen itse Eiran johtokunnan jäsen. Eira ei ole Helsingin piirin yhdistyksistä varmastikaan tunnetuin. Mutta jotain muuta se kyllä on.

OSY:n 100-vuotisjuhlissa joku (mikälie hukkapala) auto- tai kuljetusliiton mies nauroi minulle ja Nooralle, kun kuuli että olemme Eirasta. Niin... Enpä tiedä mitä siinä on nauramista. Ja toisekseen aika epäsolidaarista käytöstä.

Eilen oli johtokunnan kokous Old Anchorissa. Ensin kabinetin puolella ja sitten isolla puolella vielä jälkipelit. Harmillista, etten voi enkä saa juoda punaviiniä. Vaikka ei se nyt niin haitannutkaan. Olinhan autolla.

Eilen Eiran yhdistys sai uuden puheenjohtajan, Marja Piimiehen sekä uuden sihteerin, Tuija Lindholmin. Itse jatkan johtokunnassa kuten lähes kaikki muutkin. Ja se on minulle suuri kunnia sekä ilo. Naisten ja miesten sekä eri ikäisten välinen tasapaino on varsin kohdillaan. Nuoret ja keski-ikäiset miehet tosin puuttuvat joukosta. Mitä se sitten kertoo, niin kenties vain sitä että heissä ei elä tunteen liekki yhtä isolla liekillä.

Eiran vuosikokous on 16.11. jälleen Ankkurissa. Alustajaa mietitään. Yleensä ovat olleet varsin tasokkaita ja keskustelu on avointa sekä varsin mainiota. Tunnelmaan kannattaa tulla tutustumaan. Jos koet ettet ole perusdemari, saatat olla juuri Eiran Demari.

Kuva: täältä

Tunnisteet: ,

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Helsinki vuonna 2050

Millaisena Minä haluaisin nähdä Helsingin noin reilun 40 vuoden kuluttua? Olen silloin seitsemän-kahdeksankymppinen mummo, jolla on varmasti violettitukka (se ei mene koskaan muodista), leopardikuvioiset housut tai hame ja gruuvi sadetakki.

Demarien Risto Kolanen haluaisi, että Eiran demaritkin ottaisivat kantaa eteläisen piirin visiointiin. Huomenna kokoamme aivoituksiamme. Onhan Eirassa mm. yksi kaupungin arkkitehti Marja Piimies ja muitakin visionäärejä.

Asiaahan pitäisi ajatella siis siltä kantilta, että olen mummeli ja minulle on varmastikin aikuisia lapsia ja näillä lapsia. Jaakkokin voisi pyöriä jaloissa. Mahdollisesti mukana on myös Maire-koira nuumero guatro (4).

Millaisessa kaupungissa ja kaupungikulttuurissa Minä haluaisin elää? Kotona vaiko kommuunissa? Vanhainkodissa vaiko palvelutalossa? No mielellään paikassa, jossa on hyvä olla, missä pysyisi aktiivisena, motivoituneena, mutta apuakin olisi lähellä.

Olisi hienoa, jos voisi asua omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan lähellä. Olla osa arkea. Palvelutalo ei tarkoittaisi enää paikkaa, jossa pyörii vain ja yksin omaan vanhuksia. Siellä voisi käydä vaikka mummokerhossa samassa rakennuksessa kuin lapsenlapset päiväkotia ja musiikkituntejaan tai mitälie askartelupaskarteluveistokerhojaan. Omatkin lapset voisivat käydä samaisessa rakennuksessa ...missä ikinä "sen ajan nuoret" nyt tuppaavat käymään. Olisi kielikursseja ja mm. integroitumiskursseja. Siinä ihmiselämän koko kirjon seassa.

Olisi kulttuurikeskuksia, joissa helsinkiläiset voisivat tutustua helsinkiläisiin ja Helsinkiin. Järjestettäisiin kaikenlaisia kursseja ja mm. kaupunginosa kiertokävelyitä, joissa historian ja arkkitehtuurin kautta kaupunki tulisi läheisemmäksi.

Olisi puistoja, joissa sateenkin sattuessa voisi katoksen alla istua ihmettelemässä maailman menoa. Eikä katosta olisi edes yritetty poltaa. Olisi kauniita istutuksia, hyvät valaistukset, taidetta (pysyvämpää ja vähemmän pysyvää). Siellä voisi katsoa niiden jälkeläistenkin tuohujen perään, aina välillä. Eli vaikka joku skeittiparkki... Niin katseluetäisyydellä ja katseluetäisyydellä. Minne sitä sitten näkeekään.

Olisi kaupunki, joka olisi monikasvoinen ja siellä viihtyisi niin mummot ja papat, keski-ikäiset kuin nuoret ja lapsetkin. Olisi kauniisti ja hyvin hoidettuja viheralueita ja kävelykatuja, jalkakäytäviä. Ihmisetkin olisivat sisäistäneet, ettei omaa kaupunkia kannata roskata ja sotkea. Olisi turvallista liikkua yksin ja vaikka natiaisten kanssa, Maire Guatrosta nyt puhumattakaan niin kesällä kuin talvella, aamulla taikka illalla.

Palvelut olisivat sopivalla etäisyydellä. Kivijalkojen kaupat olisivat jo kauan aikaa sitten elvyttäneet asemansa ja niissä olisi kirjoa kaikesta mahdollisesta tarpeesta lähtien. SuperMerkaadot olisivat vaihtuneet kaupunginosiin, joista jotkut olisivat erikoistuneet ruokiin (juusto-, liha-, leipä- jne. kauppoja, kirjava kirjo kuin uros riikinkukko ravintoloita), vaatetukseen (räätäleitä, suutareita, ompelimoita jne.), toiset huonekaluihin ja sisustukseen (antiikkiliikkeitä, verhoomoja, kangas- ja mattokauppoja jne.).

Kaikkien niiden keskellä olisi herkullisia näyteikkonoita täynnä leivoksia ja suolaista herkkua (kahviloita), aromikas tummatuoksu leijuisi nenään. Yleinen katukuva olisi mukava ja huollettu, kauppiaat pesisivät säännöllisesti näyteikkunansa eivätkä jalkakäytävät olisi täynnä A-standyja. Kaupat eivät olisi toistensa kopioita, ravintolat eivät samasta pakasta vedettyjä tiiliseinäisiä Martinoja.

Laajasalossakin olisi erityisiä veneveistämöitä ja Lauttasaaren lailla merenkäyntiin liittyviä kauppoja ja palveluita, sekä elävä venesataman miljöö. Olisi puutarhakaupungin osa, josta voisi kotimyymälöistä hankkia istukkaita ja kukkasipuleita. Olisi Paraisten (Parriisin) ja monen muun lailla nk. taitelijoiden kaupunginosa, jossa voisi kierrellä viikonloppuisin ja milloin ikinä, piipahtaa erilaissa gallerioissa, musiikkiklubeilla ja imeä uusia juttuja itseensä. Olipa mummeli taikka esiteini.

Helsingissä ei olisi edes tavoiteltu gettoja. Muut pitäkööt gettonsa! Helsingissä erilaisuutta ja monimuotoisuutta olisi muutoin eri kaupungin osien välillä. Riippumatta missä asuisi voisi asua vuokralla tai omistusasunnossa. Rakentaminen olisi inhimillistä ja sen esteettisyyteen ja käytännöllisyyteen olisi jo pitkään kiinnitetty huomiota. Ekoloogisuus olisi enää vain yksi asia monien asioiden rinnalla. Ei mitään sen erikoisempaa. Arkea.

Rakentamisessa ja saneeraamisessa olisi ajateltu esteettömyyttä. Mummot ja papat pääsissivät tuunatuilla rollaattoreillaan siinä missä pyörätuolikuskit ja hyökkäysvaunut paikkaan kuin paikkaan.

Ei tarvitsisi asua ihan ytimessä, että pääsisi kätevästi vaikka lääkäriin. Julkinen liikenne olisi pitkäkantoisten visioiden ja suunnitelmien ansiosta sujuvaa sekä monipuolista ja tarjoaisi lukuisia reittivaihtoehtoja. Metrolla pääsisi vaivatta lentokentälle, joka lämmittäisi joka kerta vanhaa Eiran jäsentä (puhuihan Erkki Vauramo kovaan ääneen tästä jo 2000-luvun alku metreillä), Espoon takametsiin ja Laajasaloon.

Julkiset liikennevälineet olisivat hyviä hankintoja ja pitkäikäisiä sekä niillä olisi laaja kanta-asiakaskunta. Helsinkiläiset, lähiseutujen ihmiset sekä turistit pitäisivät niistä ja niiden tarjoamista palveluista. Niihin olisi jo aikaa sitten yhdistetty myös ripaus kulttuuria ja informaatiota, kiitos uuden tekniikan.

Helsinki olisi kaikkien kaupunki. Kaupunki joka kuuluu kaikille.

Kuva: täältä ja lite till

Tunnisteet: , , ,

Mikä ääni

"Jos tehdään äänikirja, niin sun pitää sitten lukea se larssvedbergmäisesti." Jos pitäisi ottaa yksi ihmisen ääni mukaan pimeään kaivoon, niin minä ottaisin Lars Svedbergin.

Olen pahoillani, mutta meistä juuri kukaan ei ole Lars Svedbergin veroinen ääneenlukija. Meistä on mieltä ylentävää ajatella, että olemme, muttemme ole. Tosin esikuvia ja tavoitteita pitää ihmisellä olla.

Minulla alkaa mennä (tämäkin asia) vähän yli. En yhtään tiedä miten helposti osaisin kuunnella muita lukijoita. Kuuntelimme Jarmo Mäkisen lukeman Harjunpää ja rakkauden nälkä -äänikirjan ja sisältöönkin nojaten, miehen ääni tuo mieleeni nykyisin vain Tipin lymyilemässä Sibelius-monumentin luona, Lehtovaaran edustalla. YyyyYyy...

Isän vika. Se on vankkumaton Lars Svedbergin kannattaja. Kun tein Keltaisen pörssin tyttökuvia, kuuntelin Remeksen kirjoja, Lars Svedbergin lukemana. Tämä yhdistelmä oli varsin zen. Hyvä yhdistelmä, ainakin toisaalta tunnelmaa kohottava ja syväluotaava, monisävyisempi.

"Koulussa hankalin aineeni oli suomen kieli. Se oli sitä vielä viimeisellä luokallakin, ja minä lupasin silloiselle opettajalleni, että minä vielä parannan tätä kielitaitoani. Olen myös yrittänyt pitää tämän lupaukseni." - Lars Svedberg

Kuva: täältä

Tunnisteet: , ,

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Anna hyvän kiertää

Tuoreita tunnelmia. Kaksi päivää kirpputorilla myymässä ja ihan ok tienestit. Mutta eihän sitä normaali ihminen sinne vain tienaamaan mene. Se on yleensä ollut ihan hauskaa A) ajanvieteää, B) vaihtelua arkeen sekä C) tapa saada vähän tavaroistaan rahaakin.

En tiedä oliko syy säässä vai miksi olivat tunteet ihmisillä niin jäässä. Ne ihmiset muistaa, jotka olivat hyvän tuulisia, iloisia ja mukavia. Ikävä kyllä suurinosa oli kuin myrkyn nielleitä. Hommahan menee niin, että kirpparilla voi ja saa tinkiä. Mutta kom-oon! Jos myssyn hinta on 50 senttiä, niin min EN jaksa alkaa vääntämään sitä leikkiä: "Aika kallis. 10 senttiä olen valmis maksamaan". Joopa joo. Varsinkaan kun ne ei leiki sitä tinkausta, kun "20 sentillä sen saat" ei tehoa. On vain se 10 senttiä. Kulman takana yksi mummo möi samanlaisia myssyjä 7 eurolla ja toinen 10 eugemonialla.

Siinä "löydöt" muuttuvat ryöstösaaliiksi, jos ja kun ilmainen olisi ainoa ja paras hinta. Jos siis sekään. Ja meillä hinnat olivat minusta ja muutamasta muustakin varsin kohillaan. Pari tuotetta yli 10 euroa ja kympinkin tavaroita vain pari hassua.

Yksikin täti sanoi: "Ai jaaaa... Eivät ole sitten nämä kaikki laukut samanhintaisia, vaikka ovat samassa kasassa." Niin, meillä oli se yksi pöytä=rajoitettu tilamäärä. Ihan kuin kaupan hyllyllä olisi saman hintaisia tuotteita.

No sitten oli niitä, joiden kanssa sai heittää sitä läpänderiä ja myyntihuumoria, jotka ymmärsivät että "lähtöhinta" meinaa, että tinkivaraa on. "Näähän on vanhoja lehtiä?!", oli kanssa aika hyvä. Niin, pari kuukautta vanhoja Avotakkoja ja muita akkainmagasiinejä kiiltävälle aikauspaperille painettuja, moterneilla väreillä, 20 sentillä. Anna sanoi hyvin: "Kyllä niistä näkee vielä lukea".

No. Anti olla. En minä viitti örmy naamaisten ja ihan mahdottomien äksyilijöiden kanssa leikkiä. Yksi asia mikä tuommoisesta viikonlopusta pitäisi jäädä on hyvä mieli. Kun minä tasan tiedän, etten yritä ryöstää ketään, niin...

Lähes kaikki vaatteet pakattin Ikean kasseihin, kun sitä jupinaa ei enää jaksanut. Oikeasti on olemassa ihmisiä, joille ne voi antaa. Hyvillä mielin.

Tunnisteet: ,

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Kuin 2 Marjaa

Sama tyttö, kaksi kuvaa. No näinhän se menee. Ja jos ei mene, niin lopputuloksena on aneemisia, värjötteleviä, elottomia ameeba tyttöjä kylmässä valossa Ilta-Lehdessä.

Jos et tiennyt, että se on tällaista, niin mene ja katso nyt herran jestas. Saa omatkin tuskailut jotain helpotusta. Rumakin voi olla kaunis. Se vaatii vain vähän aikaa, Photoshopissa.

Kuvan tytöt: täältä

Tunnisteet: ,

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Kaikki halvalla

Edelliseen postaukseen liittyen. Olemme tulevana viikonloppuna Annan kanssa menossa myymään kaikkea hyvää ja tarpeellista Valtterin kirpputorille. Eikä tavaraa ole pilattu edes hinnoilla. Tinkivaraa tietenkin on.

Tarkoituksena on päästä eroon tavaroista, joita emme enää käytä tai tarvitse. Pöydässämme on samanaikaisesti neljästä paikasta monipuolista tavaraa, eniten ehkä aikuisille, mutta myös Maire-koiran kokoisille noin 7 kiloisille borderin muotoisille koirille. Elintason nousun takia eräs luopuu mm. Dieselin paidoistaan ja joku jo ennakolta biologian takia vaatteistaan ennen muuttoa. Myymme omaa ja vanhempien tavaraa.

Tavoitteena on päästä sanomaan Kirppari-ohjelmassa, että "Me myydään meidän vanhempien tavaroita. Ne on matkoilla." Sekä syödä hyviä eväitä.

Tunnisteet: ,

Paljon melua tyhjästä

Kuten olen aikaisemminkin antanut ymmärtää, joskus tunnen itseni mieheksi. Keski-ikäiseksi mieheksi, joka tuskastuu. Tuskastuu ostosruuhkassa.

Älkää ihmeessä tulkitko minua väärin. Ostoksilla pyöriminen, shopittaminen on minusta ihanaa, oikeissa olosuhteissa.

Olin pikemminkin Yrmy eilen, kun kävimme Marimekon Ysmy-päivillä. Alennettuja hintoja? Enpä sanoisi. Nyt piti käsittääkseni olla Marimekon tuotteiden Ystävähintaanmyyntipäivät, mutta ystävällisiä eivät hinnat olleet. No, B-luokan kankaat olivat noin 15€/metri, mutta enpä sanoisi muiden tuotteiden olleen yhtään halvempia kuin ovat samaisessa tehtaanmyymälän osoitteessa muulloinkaan.

Sama vika Stockmannin Hulluilla päivillä. Muutama hassu semiale-tuote ja loput jotain varastojämiä, joita nyt erityisen edullisiksi ei voi sanoa. Suosittelen Tammiston Outlettiä, jos kaipaa aletuotteita.

Missä ovat ne vanhat ajat, joilloin mm. tehtaanmyymälä tarkoitti sitä, että sieltä teki törkeän hyviä löytöjä, nk. kakkoslaatua oli oikeasti tarjolla? Iittalan tehtaanmyymälässä ei tullut tällaista tunnetta eikä sen enempää Ruskovillan tehtaanmyymälässä. Tahtaanmyymälässä pitäisi olla sellainen tehtaanmyymälän meininki.

Kuva: täältä

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Laatikkoja

Laatikon sisällä laatikkoja... Tilasin laatikkoja ensi keskiviikoksi. Suositusmäärä on 1 laatikko yhtä neliömetriä kohden. Meillä on 58 neliötä ja tavaraa kuin harakan ja masterin ruokataloudessa. Minä olen se skitsofreeninen hahmo, harakka sekä hamsteri. Joten otin 2 (kyllä, kaksi) laatikkoa till.

No tietenkin aion pakata vaatteet ja muut "pehmeät" Ikean multitalent-kasseihin sekä mustanpuhutteleviin jätesäkkeihin. Olen ollut myös kaaaaukaa viisas. Kunnon kokoisissa muovilaatikoissa on askartelupaskarteluroinat, rekvisiitat ja muutoinkin olen arkistoinut kaiken "mitä joskus voi tarvita" (kuten äitini sanoo) laatikoihin.

Silti. Kuusikymmentä laatikkoa voi olla justiinsa nappi määrä. Onhan noita kirjojakin ja ei sitä sovi rykäistä yhtä laatikollista ihan täyteen painavaa aineistoa. Ettei toistaiseksi ilmoittautuneiden muuttoapulaisten selkäranka katkea. Ihan heti.

Kun Heguli on kuitenkin 4-kymppinen aikuinen mies, Ossilla on ne "sivunivelsiteettömät" polvet ja heikko sydän (se rakkaus, se rakkaus... Ei vaan oikeasti) ja äiti sekä Tuitzi-täti ovat jälkisiivousrynnäkköryhmä. Ja mähän olen Raskaana. No, kyllä mä kannan hujakoita. Isä saa viihdyttää Maire-koiraa. Sekun ei kanna. Kun se ei viitsi. (Eikä ehkä jaksaisikaan. Jonnan isä on ollut minun isästä huolissaan jo viidenneltä luokalta.)

Pitää muistaa nimetä laatikot ja säkit ja kaikki. Veikkaisin, että helpottaa purkamista. Ja siis jonkun ihan omaa elämää.

Kuva ja laatikot: täältä

Tunnisteet: , ,

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Se ken itsensä nostaa...

...vaikka lakiensäätäjäksi, hän lakeja tarkemmin myös noudattakoon. Se on minun mielipiteeni.

Minusta Matti Vanhanen aivan turhaan alkaa uhreilemaan sen suhteen mitä poliitikoilta saisi kysyä. Vaikka kyse olisikin tv-luvasta. "Pikkujuttuja. Mitä sitä kaikkea närpitään?"

Turhaa olisi kysellä, että mitä tv-ohjelmia poliitikot, ministerit katsovat, minkä värisiä alushousuja käyttävät. Mutta pitää pystyä helposti ja vähemmän tuskaisesti vastaamaan vaikkapa juuri siihen maksaako pimeänä palkan lastenvahdille tai kiertääkö omaisuusveroa Jerseyn kautta. Jos ja kun on sellaisessa toimessa jossa vaikkapa verokarhua ohjailee. Vaikka vain rivipoliitikkona.

Kuten Radio Peilissä tänään pohditiin, niin Suomessa tällaiset asiat unohdetaan kovin, kovin nopeasti. Kuten Kauko Juhantalon tapaus hyvin sen todisti. Tietynlaista italian politiikasta tuttua touhua ja suhtautumista "miehiseen mieheen".

Se olisi vain kovin tärkeää, että poliittisissa elimissä toimivat ihmiset pystyvät toimimaan mahdollisimman avoimin ja puhtain kortein. Niin banaania kuin se onkin, niin niin se vain saisi olla.

Kuva: täältä ja vähän lisää Kaukosta

Tunnisteet: ,

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Tavalla ta-va-taan

Vein Kertun perjantaina Tavastialle katsomaan, jälleen juu, Egotrippiä. Tai siis nyt oli Kertun, eli Kepan, siis Skeban a.k.a. Skeeerbin synttärit. Tai no, ne oli jo torstaina. Kuitenkin. Tiinan ja Samulinkin piti tulla, mutta molemmilla olikin sitten jotain ihan muuta. Ei se midisti.

Asiaan!

Ensin soitti Tuure Kilpeläinen. Molemmat mietimme, että onko nämä kipaleet nyt lohdullisia VAIKO lohduttomia? Siis rakkaus on ensin vankila, sitten se on murha ja lopulta Minä juon lämmintä kaljaa kauniin Ulriikan haudalla. Tämä Jacques Cousteau -luukalaik oli juuri tämän takia ihan vain hitusen huvittava. Me toivottiin, että Tuurella olisi nyt pidempi "elo" ennen seuraavaa "kuolemaa".

Kello oli jo "vaikka mitä", kun Egotrippi aloitti. Siellä tuntui, että olen vähän raskaana. Jalkapohjat olivat pian tulessa ja alaselkä samoin. Onneksi ilmanvaihto toimi erinomaisesti. Silti oli pakko mennä vessaan, koska oli hätä ja koska siellä pystyi hengähtämään. Ravasin siellä muutamaan otteeseen. Takaisin en kehdannut pungeta Kertun luo, kun ihmisillä oli vahvasti negaatioita.

Kiertueen viimeinen keikka ja sehän olikin sitten tooooosi pitkä. Siis yleensähän se on tosi hyvä asia, mutta nyt se ei ollut. Olin hajota ja nukahtaa paikoillleni. Onhan se noloa myöntää, joo-o, mutta niin se vain oli.

Vika ratikkakin oli mennyt, vaikka lähdettiin etukäteen kotiin päin. Kävelimme. Hakikseen Kertun kanssa ja minä siitä sitten vielä Kulttuuritalolle. Kyllä, olin poikki.

Mutta Tavastialle vielä. Tajusin että miksi kaikki pikkupojat ja vähän isommatkin haluavat. Ja miksi. Rokkitähdiksi. Saa heiluttaa skepaa tai lannetta korokkeella, valot vilkkuu, ihmiset laulaa sun mukana tai sun sanoituksia, on sellaista hurmiohenkeä ja pakostihan se lämmittää kun lauma kaiken kirjavia karjaeläimiä roikkuu sun puntissa, huutelemassa.

Huomasin, että tuollakin keikalla oli enemmän naisia, naisporukoita, jotka huutelivat "takkiiii pooiiis" laulajalle. Ja ties mitä. Siksikin päätin olla punkeamatta takaisin keskiöön, sillä minusta se musiikki on kuitenkin Se Mun Juttu. Ja koska en halua leimautua "taaaakkiii poiiis" -naiseksi.

Tunnisteet: , ,

Samat oikeudet - juupa juu

Millaisella mukavan kevyellä ja ei-tunteita kuohuttavalla teemalla sitä avaisi viikon? Mietin eilen, että "joo, joo, kyllä mä tästä pari sanaa voisin sanoa", vaikka tiedän että joku ryssät-perkele-suomi-suomalaisille -tapaus jättääkin joitain hyviä kommentteja moderoitavaksi. Ihan sama.

Keskustelimme Kertun ja Jonnan kanssa lauantaina Namskaarissa mm. vanhasta koulustamme (tunteet, ne tunteet. Niin kuohuavat tunteet.) sekä mm. tasa-arvosta ylipäätään ihmiselämässä. Miten tolkutomalta moni asiaa tuntuu, sitten kuitenkin.

Niin kuin vaikka sellainen, että luokattomassa koululaitoksessa täysin epäpätevät teinit ja aikaisemminkin jo lasten vanhemmat saavat suunnitella opintokokonaisuuksia, mutta sitten pitää olla tutkintoa ties mihin, jos vaikka haluaa kesätöihin.

Itseasiassa tällaisten kommenttien kautta pääsimme, naapuripöytien iloksi, hedelmöityshoitoihin, vanhemmuuteen yleensä, adoptioon ja näin. Kysymyksiä ja huomioita lyhykäisyydessään:

- Miksi kuka vain voi hankkiutua raskaaksi, mutta adoptiota syynätään? Miksei kaikille tehdä vaikka raskauden aikana kotikäyntejä? Sillähän olisi työllistäväkin vaikutus.

- Miksi yksinäiset naiset voivat adoptoida, mutta yksinäinen mies on outo ellei jopa sairas perverssi, joka ei voi saada adoptiolasta?

- Miksi erotilanteissa nainen yleensä tuntuu luontevammalta vaihtoehdolta huoltajaksi?

- Eikö miehillä ole empatiaa tai kykyä kiintyä lapseensa, hoitaa ja pitää huolta jälkikasvustaan? Siis ollenkaan vai etenkään jos jäisivät lapsen kanssa yksin? Voisiko tätä kysyä Juha Miedolta?

- Mitä jos vaimo/vaimoke/äiti kuolee ja mies jää yksinhuoltajaksi? Eikö se silloinkin ole jotakuinkin yhtä "outo ja perverssi" tilanne? Eikö lapset pitäisi "kaiken järjen" mukaan silloin ottaa vain huostaan?

- Miksi adoptiovanhemmiksi hakijat joutuvat allekirjoittamaan paperin "Lupaan etten vahingoita tahallisesti lastani"?

- Miksei kaikilta vanhemmiksi tulevilta (keinolla ei väliä) vaadita samanlaista paperia?

- Miksi se on päivänselvää, että avioliitossa mies on lapsen isä, muttei avoliitossa? Sillä kerran oli lehdessä miehestä, jonka ex-avovaimo oli raskaana ollessaan mennyt uusiin naimisiin ja aviomiehestä tuli automaattisesti lapsen virallinen isä, vaikka käytännössä tämä lehtikirjoituksen mies olisi yhtä hyvin voinut olla isä. Mitään oikeutta dna-tutkimukseen ei ollut.

- Mitä kamalaa olisi siinä, että adoptiosyynäyksessä olisi miesparejakin? Jotkut homot on ihan tosi normeja ja tylsiäkin. Osalla on jopa ihan kamalan huono tyylitaju.

- Miksei kaikkia syynätä läpi ja anneta vanhemmuuteen kelpuuttavaa pätevyyttä?

Että jos oltaisiin ihan oikeasti tasa-arvoisia, niin silloinhan useammat saisivat alkaa vanhemmiksi. Tai toisaalta kenties harvempi kuin nyt.

Adoptioon liittyen on monta merkillistä seikkaa meidän ihmisten ja yhteiskunnan mielissä, jotka pienen ajattelun jälkeen tuntuvat ihan hölmöiltä ja naurettaviltakin. Kuinka lapselle voi tulla ihan kamalia traumoja, kun se huomaa olevansa siis IHAN erilainen kuin muut ja alkaa etsimään Minäänsä. Tarvitaanko siihen edes adoptiota?

Miesten haluun tulla isiksi, vanhemmiksi, kasvattajiksi on myös asia, joka saa riippuen parista ihan höpsisköpsis detaljista täysin päin vastaisia reaktioita. On ihanaa ja hurmaavaa, lohdullista ja niiiiin kaunista, jos ja kun heteroliitossa oleva mies haluaa isäksi. Mutta jos yksinäinen mies haluaa joku päivä isäksi, niin olipa hetero tai homo, niin se on vähän tjaaa, ai jaa, akkamaista tyyliin "mies ei itke". Jos miesparit haluavat lapsia, niin he ovat sairaita pedofiilejä, jotka vain haluavat oman "viihdekeskuksensa".

Sittenhän on vielä yksi aspekti. Vammaiset aikuiset, jotka haluavat lapsia. Tähän minulla on jopa ihan omaa näkökulmaa. Sillä ei ole mitään väliä edelleenkään onko hetero, homo, käveleekö vai ei. Vanhemmuus on myös sellainen asia, jossa muut asiat ratkaisevat kuin edellä mainitut määreet. Tai minusta ainakin. Ihan niin kuin se asia, että jotkut on vaan kusipäitä ja toiset eivät.

Minusta maailma olisi parempi paikka jos useampi aikuinen haluaisi olla hyvä ja rakastava vanhempi, huoltaja. Olla kasvattaja, joka tukee ja opastaa lastaan elämässä. Olipa mikä seksuaalinen tai muu "erikoisuus" tahansa. Mutta valitettavasti sille ei ole mahdollisuutta ja nekään, joille se mahdollisuus suodaan ja annetaan eivät halua olla tällaisia vanhempia, huoltajia, kasvattajia.

Kuva: täältä ja lite till

Tunnisteet: , , , ,

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

So long Bea

Meillä jäi kauniit yhteiset muistot. Tulemme aina muistamaan tämän ajan, jonka jaoimme. Olet mielissämme keväällä, kesäisin. Yhteiset, parhaat aikamme.

Kun istumme vanhalle nojatuolille, jonka jouset antavat sopivasti myöden. Kun ratio rätisee muistamme hetket mäen alla. Kun Simon veneessä suljemme silmämme ja Merelle keinuttaa meitä niin rauhallisesti. Kun lempeä tuuli kulkee hiustemme läpi. Muistamme millaista kyydissäsi, sylissäsi oli.

Beatrix muutti kuin puun takaa, yllättäen Suomussalmelle. Eilen illalla oli tullut Jaakolle soitto ja Beatrix kiidätettiin pesuun ja puunaukseen. Päivällä eron hetki jo koitti. En kerennyt edes hyvästelemään. Luulen ja uskon, että Beatrix pääsi hyvään kotiin.

Tiedän. Monen mielestä Beatrixesta ei olisi pitänyt luopua. Niin. Jos olisi ollut varaa kahteen autoon ja vielä autotalliin. Ulos Beaa ei kuuna päivänä olisi ilman tunnontuskia voinut jättää enää talvisaikaan. Nyt vain kävi näin. Aina (läheskään aina) ei vain saa kaikkea mitä haluaisi.

Jaakko unohti kertoa ostajalle, että Beatrixsta kutsutaan Beatrixeksi. Eikä sitä, että Beatrixen käsinojasyvennyksessä kuuluisi pitää kirjanurkkausta, eli pienehköä kirjavalikoimaa. Jos Suomussalmen suunnalla näette kuvan kaunottaren, niin ihmeessä morjestakaa Beaa, siitä Bea tulee iloiseksi.

Tunnisteet: ,

Niin maan perusteellisesti

Meillä on nyt Tankkii täyteen -DVD. Voi pojat. Ja joku kehtasi väittää, että "ne jutut on niin löysiä". Höpö höpö. Paskapuhetta. Ei muuten pirä paikkaansa.

Meillä kotona em. ohjelmaa katseltiin, kun olin sellainen natiainen. Hyvää viihdettä jo silloin. Reinikainen oli myöhemminkin suosikkini. Minulle hankittiin autoonkin Reinikaisen C-kasetti.

Täytyy sanoa, että Emmi (Emiiilia) Vilen (heittomerkillä) muistuttaa erehdyttävästi nuorempaa enklanninmaan serkkuaan, rouva Hyäsintti Buckettia. Naista, jollaisena kukaan ei halua itseämme kokea. Emme itsekään. Emmekä samanlaisiksi pirttihirmuiksi toivottavasti edes tulla.

Nooralle taitaa mennä kahden DVD:n paketti seuraavaksi lainaan. Sen verran oli äänessä innostusta ja ihastusta, ettei Nooran tarvitse niitä lainaan edes pyytää. Vähemmästäkin hihkumisesta sitä meillä ymmärretään. Onhan Tankki täyteen varmasti ollut Loimaallakin tietyllä tapaa semmoista tv-viihdettä johon noin niinkun on ollut helppo samaistua. Elämää ohikulkuteiden vieressä, vain oja välissä kuin Berliininmuuri.

Tunnisteet: , ,

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Hyvää palvelua

Koska usein sitä herkemmin urputtaa on hyvä ja tarpeen muistaa myös hyvistä kokemuksista kertoa. Olimme eilen piiiitkän kaavan kautta hankkimassa Jonnalle toisia pillifarkkuja. Menimme Fogedin (Forum) Carlingsiin, koska Jonna tiesi sieltä hyvän myyjän.

J: "Säkin tiedät sen mutsin. Sillä on ne kaksi mäyräkoiraa."
H: "Siis Masi ja se, se... Jasper?"
J: "Ei. Ei se ole Jasper."
H: "Justus?"
J: "Joo! Masi ja Justus."
H: "Joo, joo."

No joku tunsi itsensä ihan mieheksi, kun farkkuja sovitettiin niin monia ja aika monet näyttivät ihan hyviltä, että olisihan se valinta voinut syntyä nopeamminkin. Vain parit vähän dorkilta. Sanoin, että sovitusrumban jälkeen tarvitsen kupin kahvia tai nukahdan pystyyn ja niin sovittiin.

Mutta, mutta... "Haluaisittekste kahvia? Mä voin laittaa teille tulee."

Ei ole totta! Siis tietenkin haluttiin ja pannujauhatuksella tuleekin parempaa sumppia, pehmeämpää. No Jonnahan löysi ne yhdet (olisi löytänyt kahdetkin), paidan ja melkein osti takinkin. Itse ostin t-paidan ja alkkareita. Jaakolle aion nyt varsinkin kahvien jälkeen ostaa joululahjat sieltä.

Kyllä Tomi, Masin ja Justuksen broidi on hyvä myymämies! Näin, näin sitä saadaan asiakas iloiseksi ja takuuvarmasti takaisin sekä suosittelijaksi. Pisteitä ja bonareita. Tänään Semifinaalissa on Tomin bändin keikka, muillekin kuin Suskille tiedoksi.

Tunnisteet: , ,

Samurai-henki

Ullan kahvilassa (Café 5. linja) keskustelut ovat yleensä aina mielenkiintoisia. Se on vähän sama olla ukkeleiden kanssa Ullalla tai lauantai-aamuna Ervastin divarissa, kärpäsenä katossa.

Tänään iltapäivällä keskustelun aiheina olivat mm. Machiavellin Ruhtinas, Sun Tzun a.k.a. Sunzin Sodankäynnintaito sekä Yanamoton Samurain tie. Ylipäätään sellainen elämänasenne, jota voitaisiin pitää nykyaikaisena samurain elämäntapana. Palvella toisia, nähdä kaiken vaikutus kaikkeen ja löytää niistä nöyryys. Tietenkin keskustelu rönsyili ja Maire vaati kovaan ääneen Karilta herkkuja.

Keskustelua siitä etteivät samurait olleet yksin sotureita, vaan myös taiteilijoita, renesanssi-ihmisiä, joilla oli monet taidot.

Aamulla en mene samaa matkaa Ervastille. Annan isän mennä edeltä ja viettää lauantai-aamun kirjakerhotunnistaan kolmevarttia ilman, että olen paikalla. Ainoana hameväen edustajana. Ei tule kumma olo ukoille eikä minulle. Vitsejä ja läppiä voi viljellä rauhassa. Vaikka eipä ne vitsit minua saa vaivaantumaan, pikemminkin se että minun aikanani ei koeta että "ronskeja" (kaikki on niin suhteellista) vitsejä voidaan kertoa.

Isä Kiljusen sanoin: Sivistys on SUURI asia. Ja Helsingin juhlaviikkojen slogania lainaten ja muokaten: Sivistys kuuluu kaikille.

Kuvassa: samurai kanji (kait)

Tunnisteet: , ,

Postmoderni ihminen

Käsitteeseen törmäsin eilen kahdesti ja siitä syystä jäin sitä miettimään. En ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan, mutta jokin siinä on mikä kiinnostaa.

Onko postmodernia ajattelua kasvatustieteitä opiskelevalta, että: "Eräs kirjoittaja käytti tekstissään useaan kertaan tällaista argumenttia: lasten ei tarvitse tehdä ** koska minä en itsekään arvosta sitä." Etsiikö postmoderni ihminen "saumatonta vaatetta" muualtakin kuin uskonasioista? Suhtautuuko postmoderni ihminen asioihin... Miten? Ja onko todellisuus todellakin todistettu fiktioksi? Ja onko koko postmodernismia edes olemassa?

Onko totta, että postmodernismin keskeinen opetus on, että jokainen voi tehdä itsellensä sellaisen elämäntyylin ja sellaiset säännöt kuin haluaa, sillä ei ole olemassa oikeaa ja väärää?

Zygmunt Baumann on väittänyt, että postmoderni ihminen elää elämäänsä ikään kuin turistina eikä kuten pyhiinvaeltajana. "Aikamme elämä on kuin elämää kaupungissa, missä liikenne ohjataan päivittäin uusille reiteille ja katujen nimiä vaihdetaan etukäteen ilmoittamatta. Saatavilla oleva kartta ei takaa sitä, että etsitty talo todella löytyisi kävelykadun päästä, eikä valittu reittikään välttämättä johda enää haluttuun suuntaan. Tällaisessa kaupungissa on parempi olla suunnittelematta pitkiä, aikaavieviä retkiä. Järkevä henkilö välttää pitkäaikaisia sitoumuksia ja kauas suuntautuvia tutkimusmatkoja. Maailmassa oli ennen järkevää ryhtyä pyhiinvaeltajaksi ja elää elämänsä niin kuin siinä olisi ollut kyse pyhiinvaellusmatkasta. Postmodernissa maailmassa on puolestaan järkevää heittäytyä turistiksi.”- Lähde

Postmodernismi = "modernin jälkeen" tullut, historiaan reflektiivisesti (pohdiskelevasti, heijastelevasti) tai ironisesti suhtautuva, eri-ikäisiä ja -tyylisiä elementtejä vapaasti yhdistelevä taide- ja kulttuurivirtaus.

Postmodernia asennetta luonnehtii kehitysuskon ja päämäärähakuisuuden (teleologisuuden) puute: se hylkää historian "suuret kertomukset".

Kuva: täältä

Tunnisteet: ,

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Salaistenkirjoitustenkerho

Eilen oli jälleen SKK, eli salaistenkirjoitustenkerho. Kokoonnuimme salaisessa paikassa, salaisuuksien verhoamassa Töölöössä.

Joku voi tuhahtaa, että "ihan naurettavaa", mutta jos niin kokee ei ole edes kypsä SKK:n jäseneksi.

Kyse on ajankuvien ja -ajatusten tallentamisesta. Siitä, että ryhmällä ihmisiä on samat aiheet ja niistä kirjoitetaan mitä kirjoitetaan. Kukin omakohtaisella tyylillään ja lähestymistavallaan. Ja puolenvuoden päästä voidaan tarkastella omia silloisia ja nykyisiä tuntemuksia sekä keskenään kaikkien.

Tätä ei voi tehdä humalassa eikä edes nousussa. Ei ainakaan meidän SKK:ssa. Teen ja muiden juomien tulee olla non-alcoholic. On jäätelöä, keksejä ja mitä vain. Muut douppingaineet ovat ulkona pelistä.

Alkuun ja loppuun tulisi varata aikaa vapaaseen keskusteluun, joka on sosiaalisessa mielessä mielenkiintoista ja tietynlaista verryttelyä/venyttelyä. Etteivät paikat revähdä.

Tunnisteet: ,

Kuoleman jälkeen

Minusta aamun uutisissa sanottiin, että 80 prosenttia olisi valmis luovuttamaan kuolemansa jälkeen elimiänsä. Yhdeksän kymmenestä olisi valmis ottamaan luovutetun elimen vastaan.

Mutta kuinka monella näistä 80 prosentista on elinluovutuskortti tai ovat ylipäätään kertoneet lähipiirilleen, että ovat valmiit kuolemansa jälkeen elimiään luovuttamaan?

Minullakin on ollut vaikka kuinka monta kappaletta kyseisiä kortteja, jotka ovat kastuneet tai muutoin kadonneet Sinne Jonnekin. Olen toki asiasta kertonut mm. Jaakolle, Jonnalle sekä vanhemmilleni, että tämä on minun tahtoni. Tulkoon asia täälläkin vielä toistettua: Olen mahdollisessa tilanteessa henkisesti sinut asian kanssa ja elimeni voidaan lahjoittaa niille, jotka niillä selviäisivät.

"Suomessa tehdään munuaisen, maksan, sydämen, keuhkon ja sydänkeuhkon sekä silmän sarveiskalvon siirtoja. Ellei ihminen saa ajoissa uutta maksaa, sydäntä tai keuhkoa tuhoutuneen tilalle, hän menehtyy. Suomessa kuolee joka vuosi kymmeniä ihmisiä turhaan odottaessaan sopivaa siirrännäistä. Siirtoelimistä on jatkuvasti pulaa."

Minulla ei ole uskonnollisia syitä miksen näin voisi toimia. Minulla ei myöskään ole niin rajuja salaliittoteorisointeja, että kokisin elimieni joutuvan johonkin kloonaukseen. En myöskään koe omistamisen kaltaista tunnetta elimiini, kuolemani jälkeen joista haluaisin pitää kiinni, kun tiedän jonkun niitä jossain tarvitsevan.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Mitä me mistään opimme?

Osasiko Anna Politkovskaja odottaa, että jonain päivänä joku hänet voisi murhata? Kyllä. Oliko murha mahdollinen? Kyllä. Oliko se oikein? Ei.

Olen miettinyt asiaa päiviä ja todennut miten kamalan kylmä maailma meitä ympäröi ja miten meille riittää ulkoinen, kiillotettu kuva. Silloin on niin helppo sulkea pois pahat ja väärät asiat.

On ikävää, että mielemme ovat turtuneet emmekä pidä järisyttävänä emmekä tavallisuudesta poikkeavana, että vaikkapa Venäjällä arvostettu ja valtaapitäviä arvosteleva toimittaja surmataan. Emmekä me edes usko, todellisen, syyllisen löytymiseen.

Mutta Vapaus on kuulemma Venäjällä erilaista kuin nyt vaikka meillä täällä Suomessa. Sitä on kovin vaikea ymmärtää, koska se ei selkeästi ole Venäjän sisälläkään kaikille sama, tuo Vapaus. Vladimir Putin saa arvostella ja haukkua esimerkiksi georgialaisia laiskoiksi ja epäluotettaviksi. Vaikka eräs Dzugasvil a.k.a. Soso a.k.a. Koba ja paremmin tunnettu Stalin oli aikakautensa ja Venäjän historian reippaimpia ja aikaansa saavimpia miehiä. Jonka muisto ja opit tuntuvat edelleen elävän vahvoina Moskovassa. Ei ollut Vilenillä parempaa miestä rinnallaan. Juu. Siis kuka Putin on ketään nimittelemään.

Tuli paha, paha mieli, kun uutinen tavoitti. Toisaalta olen ylpeä ja iloinen, että joku rohkeni olla niin rohkea. Moni meistä ei uskaltaisi olla yhtä uskalias, tehdä vastaavaa maassa missä Vapaus ei ole kaikille edelleenkään sama. Mutta on vain asioita, joiden puolesta kannattaa taistella, joita ei pidä uhrata. Antaa periksi.

Tunnisteet: , , ,

tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Imitzistä

Imago, eli siis imitzi. Tämä on asia jota olen tässä varsinkin lähipäivinä miettinyt. Eniten poliitikkojen kannalta. Millaista kuvaa ko. henkilöstä tulisi välittää. Mitä korostaa enemmän kuin jotain muuta.

No Rehellinen pitäisi olla ja Aito. Näissä kahdessa on keskinäisiä yhtäläisyyksiä ja niin kuuluukin olla. Ne pätevät kaikkiin ja kaikkeen. Turha yrittää olla mitään mitä et/ei ole. Pitää olla vakuuttava, luottamusta herettävä ja/tai sitä vahvistava.

Oikeastaan koko imago on sanana, käsitteenä, sellaisena miksi se on muodostunut, vähän rasittava. Se on nostanut itsensä yli muiden, unohtaen oman tarkoituksensa. Se on vähän kuin sana 'brändi'. Kaikki tuntuvat olevan brändejä. Jolloin huuto hukkuu huutoon.

Minusta kenen tai minkä vain ulospäin suuntautunut viesti ja mielikuvien pommitus saisi olla yhtä rehellistä kuin mitä se on sisäänkin päin, itselle. Tietenkin ulospäin suuntautuneessa viestinnässä asiat eivät ole yhtä ö naturel, alastomia, mutta samankaltaisuuteen tulisi pyrkiä. Olla rohkeasti Sitä Jotain, vaikka tylsä.

Se, että on ns. mauton tai epäkiinnostava ovat asioita, jotka ovat hankalia. Jos nyt vaikka ajatellaan kunnallis- ja eduskuntavaaleja tai hittolainen mitä vain vaaleja, joissa ehdokkaita on ziljoona.

Yleisesti suurin osa (valitettavasti) on kökköjä. Plussaa on, jos on käytetty puolueen vakiopohjia. Ne ovat yleensä nyt sentään jotenkin aseteltuja ja suht fiksuja. Mutta odd-bolsseja silti jää. Itsetoimitettu kuva, esimerkiksi, voi olla ihan kamala. Ka-ma-la. Toinen loistava saavutus on liukuvärit ja Wordin erikoisfonttitehosteet. Aina yhtä järkyttäviä.

Miksi maksaa ilmoituksesta melko monta rahaa, jos se on hirvittävän kauhea? En tiedä onko se tyhmä kysymys, moni sen esittää, mutta edelleen palstamilleistä maksetaan muttei kenellekään siitä, että joku tekisi visuille mitään. Nk. Serkunkaimanpoika ei aina (todellakaan) ole se paras vaihtoehto, vaikka tietokonetta osaisikin käyttää paremmin kuin ehdokas itse.

Tunnisteet: , ,

Mielikuvia

Miehet taitavat olla kuin ...konjakki. Mitä vanhempaa, sen parempaa ja käsittääkseni pehmeämpää. En siis tunne konjakkeja ja mahdanko tuntea miehiäkään.

Jokatapauksessa. Vuonna 1988 minua karmi Harri Holkerin presidentinvaalikampanjan kuva. Vaalidebateissa ja kaikessa missä Holkeria näki mies oli kylmän kovan oloinen, suorastaan pelottava. Sellainen aikuinen pukumies joka takuuvarmasti tiuskisi lapsille.

No enpä tiedä olivatko ensimmäiset mielikuvat Paavo Lipposesta yhtään mairittelevampia. Eivät. Enkä sano, että aika olisi kiitänyt kuin siivillä, että nuo mielikuvat olisivat kovasti muokkaantuneet uusiksi.

Vaan koittaapa aika uusi se huru-ukoillekin. Olen jo pidempään sympannut Harria. Harrista on tullut ihanan humaani. Ilme voi olla kurtussa, mutta siinä on jotain uutta, sellaista mikä antaa kuvan hyvästä miehestä. Sellaisesta papparaisesta joka puolustaisi lapsia.

Ja mitä, mitä, mitä kummaa? Paavosta on matkoilla mukava katsella taloja. Siis hienosti sanottuna: harrastaa arkkitehtuuria. Hei mäkin harrastan samaa! Mehän voitaisiin mennä Paven kanssa katselemaan vähän taloja. Luulen, että Pave saisi kyllä päteä, koska itse en tarkemmin syvenny tekijöihin enkä tyylisuuntiin. Tai no jos 'kiva' ja 'ei-kiva' ovat tyylisuuntia.

Ai niin. Arvaapa kumman huulista kehysten väri on pipetillä napattu.

Tunnisteet: , ,

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Ja me vaan naurettiin ja naurettiin

Jani täytti keskiviikkona 25 vuotta. Se on paljon se. Huh, huh. Onneksi Jani tarjosi "kahvia ja pullaa", eli juomia ja tortilloja. Sekä kutsui ystäviään juhlimaan merkkipäiväänsä. Oli nimittäin ihan mahdottoman mukavaa, hauskaa ja suorastaan ratkiriemukasta.

Kerrottiin mahdottomia juttuja, myhäiltiin, vähän naureskeltiin ja ihan tolkuttomasti räkätettiin. Ihan mahdottomia ihmisiä ja höpsönköpsön juttuja. Kuten mummoni on leipätiskillä sanonut: Huumorinkukka se on kaunis kukka. Ja vielä kaikilla oli niin rehevä tuo kukka. Kuin sekalainen apinalauma. Sellaisessa seurassa sitä vain viihtyy.

Vielä yöllä unissanikin naurettiin ja naurettiin, että aamulla oli edelleen yhtä pöljä olo ja hymyilytti. Ihan oli tukka sekaisin. Kiitokset Janille! Ja tietenkin kaikille muillekin.

Tunnisteet: ,

Johtotähti

Jaakolla on tänään luokkakokous. Ajateltiin Mairen ja Jonnan kanssa, että joku ylläripylläri t-paita olisi tosi fantsu ja hauska.

Mutta eihän Jaakolle kelvanneet mitkään vaikeasti avautuvat vitsijutut, tietenkään. Ainoastaan Martti Servo t-paita olisi kiva.

Vähän niin kuin pienenä jotkut jutut ovat vaan ylitse muiden eikä muita edes ole. Martti Servo on Jaakon Halinallet, NKOTB, pinkki, hevoset, Mustanaamio, Tom Cruise, Metallica tai Leviksen farkut.

No sitten ajattelin, että teen Jaakolle Martti rintanapin, Ossille ja Argukselle myös, mutta se ei sitten onnistunut. Ei löydetty päällimuoveja. No, jos jouluksi vaikka sitten kerkeäisi ja muistaisi.

Tunnisteet: ,

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Rosoiset pinnat…

...ovat mielenkiintoisempia kuin sileät. Niin Noora sanoi ja se on useimmiten totta. Epätäydellisyys tekee elämästä täydellisempää. Mutta sitten joskus sitä on sitä mieltä, että joku raja. Ihan älytöntä rosoa ei sitäkään jaksa. Tietenkin erilaiset rosoisuudet ovat erilaisia. Siis ihmiset, heidän tavat, teot jne.

Jonna selaili nettiä ja etsi "vanhemmuuden kymmentä käskyä". Itsehän en kuulu kirkkoon eikä tuo Jonnakaan nyt mikään kirkossa juoksija ole. No löysihän se ne, mutta silmään osui jotain muutakin.

Itse koen olevani "uskollinen", mutten varsinaisesti kristitty. Josta voimme heti olla isäni kanssa vaikka eri mieltä, koska olenhan kasvanut pelkästään jo evankelis-luterilaisessa yhteiskunnassa. Niimpä niin. Ja käynyt seurakunnan kerhossakin niin kauan, että kielsivät tanssimasta. Olin neljä. Kävin riparin ja kokeilin sunnuntaikerhon vetämistäkin, mutta se sitten... jäi. Olen opiskellut Laajasalon Kristillisessä opistossakin, mutta toisaalta 11+1 vuotta Steiner-koulussa, jota Äiti Maan palvontapaikaksikin joku hullu huutelijamummo on joskus väittänyt heikkakentän reunalla. Kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa realissa filosofian, psykologian ja elämänkatsomuksen kysymyksiin. Elämänkatsomuksen tunnit olenkin kokenut uskonnollisessa mielessä itselleni sopivimmiksi.

Sukujani ei voi kuvailla uskonnollisiksi, kuten muutaman ystäväni. Tunnen perus tapauskovaisten ja väestörekisteriläisten lisäksi, helluntalaisperheiden ja kristinyhteisöperheiden kasvatteja, tapaortodokseja, tapakatolilaisia kuin hare krishnojakin. Pidän niistä ihmisistä kenestä pidän, uskonnolla ei asian kanssa ole tekemistä. Olen ollut juhlissa, joissa arabit ja juutalaiset debatoivat jotain ihan hebreaa. Olen kohtelias niin jehovantodistajille kuin harehareillekin, kun kohtaamme. Yleensä kaikki ovat kohteliaita ja huomioivat perussuomalaisen reviiriluonteen, eli puolitoistamtriä on hyvä hajurako tuntemattomaan ja näin. Voin puhua uskonasioista, mutta se edellyttää avointa ilmapiiriä puolin ja toisin.

Olen eronnut kirkosta kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran rippikoulun ja tämän kerhonvetämiskokeilun jälkeen. Pelästyin kerhossa vanhemman tädin rankkaa fundalismia ja rippikoulussa uskonnollisen keskustelun vähyyttä ja kertakaikkista poissaoloa. Meno oli minusta muutenkin jokseenkin pöljää.

Toisekseen molemmilta puolilta suvuista löytyy/löytyi pari kaveria, joiden uskontoon kääriytynyt ja sen takaa tapahtunut toiminta oli jo lapsena minusta kovin hämmentävää. Se koetteli oikean ja väärän käsitteitä. Sitäkin, että minkä takia joku saa tehdä tai sanoa jotain ja se ei olekaan jotenkaan pahaa, väärin. Siis tasa-arvoa, oikeutta ja oikeutusta. Mietin, että eikö ihmisen pitäisi olla vieläkin kurinalaisempi ja koettaa tehdä oikein, jos kerran on niin uskovainen? Jos vaikkapa mittarina kuitenkin pidettiin sitä, että lapsi ei ole ihan "hyvä", kun ei osaa Jumalan kämmenellä -biisiä.

Ja sama asia on minusta edelleenkin todella merkillinen ja pohtimisen arvoinen. Jos nostaa itse itsensä muiden yläpuolelle, ollakseen muiden yläpuolella ja unohtaa sen perusasian, että miksi voisi olla toisten yläpuolella, puhtaampi ja parempi ihminen, niin eikö silloin ole jo tärvellyt itsensä? No, ihan sama.

Liityin uudelleen, koska halusin Myn sylikummiksi. Muutoinkin meitä olisi ollut kaksi ei-kirkkokummia, joten näin ratkaistiin sekin ongelma. Sen jälkeen uskonnolliset keskustelut ja äärikristillisyys eivät saaneet osaltani enää ymmärrystä eikä loputonta uskoa siihen, että ekumeeninen tasapaino edes haluttaisiin löytää ja yleinen tasa-arvo ihmisten kesken, joten erosin Antin kanssa Tampereen Vapaa-ajattelijoiden Eroa kirkosta -sivuston kautta. Olen päätökseeni ollut tyytyväinen tyytyväinen.

Ja mitä minä kirkkoon kuuluisinkaan. Kirkossa olen käynyt muutamissa häissä, Myn ja Cillan ristiäisissä ja sitten ihan eniten hautajaisissa. Ei sunnuntaikirkkoja eikä edes joulu. Jesse on tosi rok, mutta pitäkää minä nillittäjänä tahansa, kristillinen kirkko on uskoonsa vedoten tehnyt yhtä ja toista minkä olisi saanut jättää ihan tekemättä. Paavi sanoo edelleen mitä sylki suuhun tuo ja olkoonkin taas yhden vanhan miehen jorinoita, niin silti. Plus kaikki muu joka ei oikeastaan yhtään poikkea "hullujen ja arvaamattomien muslimien" touhuista.

Ei mennä yli, äärimmäisyyksiin. Yritetään säilyttää tyyneys, rauha niin pään sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Ja se kunnioitus, itseä ja toisia kohtaan. Rehellisyys, nöyryys ja näin. Kaikissa "leireissä" varmasti ihan tuttuja sloganeita, uskoisin. Niin ja kaikkiin näihinhän tarvitaan rohkeutta.

Vanha tiibetiläinen sanonta kuuluu: yhdellä kädellä ei voida saada aikaiseksi kättentaputusta.

Kuva: täältä ja vähän till

Tunnisteet: , ,