Rakkaudella Maire

Voiko koiraansa ajatella liikaa? Ei. Nyt on kulunut jo kuukausi, kun Maire lähti synnyttämään pentujaan, sitä on tavallaan sopeutunut. Kuitenkin sitä odottaa, että karvakorva tulisi vastaan ovella, kun tulee kotiin ja haukkuu ovisummeria. Toiveajattelua. Maire tulee vasta parin viikon päästä kotiin, ehkä.

Yläkerran naapurin iloksi on siis ollut suhteellsen hiljaista (vaikkei Maire kyllä ole mikään eroahdistustaan ulvova otus), mitä nyt Pikkarainen on vierailuillaan haukkunut televisiossa esiintyviä eläimiä ja parhaimpia animaatioita. Niin Pikkarainen katsoo televisiota, vaikka on koira. Kyllä. Ihan sama mitä sanotaan, ettei koirat katso [lue: ymmärrä televisiokuvan päälle] telsua. Piki katsoo. Etenkin jalkapalloa ja piirrettyjä.

Vaikkakin Piki onkin saanut nauttia Mairen leluista ja etenkin palloista täysin rinnoin, olisi Pikistäkin (varmasti) kamalan ihanaa saada Maire kotiin.

Eilen kävimme katsomassa Mairea ja pentuetta. Pentuja on siis kuusi, jos sitä ei tiennyt. Äityis tai siis tässä tapauksessa emous on varmasti aina yhtä rankkaa kaikille, ihmisille kuin koirillekin. Maire tarvitsisi sellaisen t-paidan kuin "emo on vähän väsynyt". Meidän Maire ei ole koskaan ole ollut niin riutuneen näköinen. Mahtavat Valionkuljetusautoutareet lisäsivät entisestään vaikutelmaa.

Mutta Maire pääsee kotiin (ehkä) viettämään syntymäpäiviään. Ja oi millaiset kemut pistämme pystyyn! Nakkeja, kukkakaalia, viinirypäleitä, Wotkinsin jauhelihaa, raejuustoa, nektariinejä, kaikkia Mairen herkkuja. Sekä tietenkin kaikki tärkeät henkilöt. Ja lahjoja niin, että niitä pitää avata vielä uutena vuotenakin.