Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Tekijän oikeudet

Kaikki tietävät ettei piraattituotteita saisi ostaa, se on vähän niin kuin laitonta. Mutta sitten asioita selitetään sillä, että aidot jutut maksavat liikaa. Sitten voidaan lähteä perustelemaan vielä sillä, että on jotenkin ymmärrettävää, että itsekin haluaa kantaa niitä samoja tai siis melkein samoja statussymbooleja (status tila, tilanne; [yhteiskunnallinen] asema) kuin ne, joilla rahaa on ollut alkuperäiseen. Tai kuunnella samaa musaa, ihan omalta koneelta eikä vain radiosta.

Anus plagiation
Joskus sanotaan, että "mä vain sain sitten kait saman idean (samoihin aikoihin) kuin..." tai vedotaan siihen, että asiat ovat vain niin sellaisia että samoihin johtopäätöksiin vain päädytään.

Immateriaalioikeus on kovin monelle täysin tuntematon käsite. Se onkin monimutkainen ja -tahoinen asia. Immateriaalioikeus usein tuntuu "vähän naurettavalta", kun joku onkin "itsekkäästi" sitä mieltä etteivät muut voikaan ihan noin vain käyttää ideaa, suunnitelmaa, musiikkia, tekstiä jne. miten sattuu ja ilman korvausta.

Jos jollain on ollut hyvä idea (olipa se sitten arkkitehdin, laulajan, virkkaajan tai kenen vain), niin sen röyhkeä kopioiminen ei ole hyvä juttu. Toisten töiden käyttö ilman lupaa tai lähteen ilmoittamista ei ole suotavaa, se on vähän niin kuin moraalitonta.

Hyvät tavat
Kun woosteriläis-jeevesläinen menettely ei ole enää vallalla, niin minusta olisi vain hyvä (etenkin työasioissa) siirtyä mustaavalkoisella-menettelyyn. Väännetään ne rajat ja limitit vaikka rautalangasta.

On ikävää jos asiakas sanoo: "no löysin halvemman painon, että tämä onkin sillä selvä" eikä koe, että suunnittelustakin pitäisi suorittaa jokin korvaus. MInulla itseasiassa on tekijänoikeudet suunnitelmaan, vaikka asiakas onkin ne minulta pyytänyt. Minä olen ne suunnitellut. Enhän minäkään voi teettää ilmaiseksi remonttisuunnitelmaa tai sisustussuunnitelmaa ja hakea sitten tekijät Eestistä.

Edit: siis maksamatta suunnittelusta.

Monesti on mainostoimistojen kilpailuttamisesta jäänyt kuva, ettei uutta toimistoa oltu edes hakemassa. Pikemminkin uusia ideoita, ilmaiseksi.

Tiedetään eräskin graafisenkurssinvetäjä, joka teetti "ihan noin vaan hatusta" tuntityönä oppilailla kaurapuurolesepaketin. Muutaman kuukauden kuluttua eräät oppilaat olivat huomanneet kaupan hyllyllä tuotteen, joka erehdyttävästi muistutti kurssityötä. Tosin jos kahdesta "vähän lainaa", niin onhan se jo vähän niin kuin kollaasi.

Joskus on törmätty dilemmoihin, kun alussa kenellekään ei ole tullut mieleen, että vaikkapa johonkin kaikille tuttuun esim. patsaaseen liittyisi mitään erikoista. Kun se näkyy uutisissa ja lehtikuvissakin lähes päivittäin. Kuitenkin siihen voi liittyä ja aina kannattaa tarkistaa liittykö, jos aikoo tehdä vaikkapa ko. patsaasta kampanjansa "tähden".

"Mitä pahaa siinä nyt on jos vähän vaan..."
Kyllähän jokainen tietää, että jos joku alkaa kopioimaan sinua niin se rupeaa ärsyttämään ja voi muuttua pelottavaksikin. Pienenä tämä tarkoitti, että joku muukin oli löytänyt Seppälästä samanlaisen paidan. Mutta jossain menee se raja ja se ylitetään.

Tunnisteet: ,

2 Comments:

At perjantaina, 19 toukokuuta, 2006, Blogger Konsonantti said...

Tässäpä ollaan aiheessa, joka on syvältä. En kertakaikkisesti pidä minään niitä mainonnan suunnittelijoita, jotka kopioivat muita. Tai edes itseään. Ja niitähän riittää.

 
At maanantaina, 22 toukokuuta, 2006, Blogger Hanna Kopra said...

Olet oikeassa. Molemmat ovat syvältä anaalin uumenista.

Noh, onhan se helpompaa ja huomattavastyi kätevämpää, mutta ihan suolesta joka tapauksessa.

Varsinkin tuo itsensä kopiointi on monelle ihan tabú ja siitä aina joidenkin kanssa saa hyvän roihun aikaiseksi.

Mutta enhän minä pahalla sano, että joku voisi irtaantua tyylistään edes jossain pienessä jutussa. Se voisi olla ihan avartavaa ja palvella ihan kaikkia.

Mutta mä niin tiedän, että roiskin bensaa ympäriinsä...

 

Lähetä kommentti

<< Home