Akkaenergiaa

Joskus tulen miettineeksi, että miksi pidän mistäkin tv-sarjasta siinä missä niin paljon piimästä. Ja miksi enemmän britti- kuin jenkkisarjoista, olenko vanhanaikainen kun Hercule Poirotti tippuu paremmin kuin vaikkapa Melrose Place? Aivan kuin se vähentäisi juurikaan tv:n katseluani tai nimenomaisten sarjojen.

Jaakko taisi olla se, joka sanoi: "siis sähän olet nähnyt tämän", kun viikonloppuna oli ihan pakko herätä katsomaan Puutarhaetsiviä. Nii-in, siis sou? Tavallaanhan on tilastojen vastaista, että kaksi puutarhurimamsellia aina törmäisi murhiin ja ruumiisiin, mutta onko sillä nyt niin väliä.

Mietin, että mikä tästä tekee yhden lempisarjoistani. Tajusin, että kenties se seikka, joka liittyy historiaan ja lasikattoihin, normeihin, vanhoihin kaavoihin ja asenteisiin. Minusta on vain hienoa, että kaksi keski-iän ylittänyttä naista aloittavat uuden pisneksen, selviävät kriiseistä, menestyvät uudella alallaan, ovat pehmeitä ja hupsuja, silti teräviä ja nokkelia, rohkeita ja seikkailun haluisia. He eivät ole mitään beibejä ja botox-monstereita, vaan ihan tavallisia. Mitä nyt törmäävät alvariinsa murhiin.

Tällaista naiskuvaa tarvitaan, niin minun takiani, kuin minua vanhempien ja nuorempien naisten sekä tyttöjen takia. Näkyviä esimerkkejä naisista, jotka ovat toimijoita, aktiivisia, ihan todella tavallisien oloisia, aikaansaavia, menestyviä. Sillä se on hyvin tärkeää. Rikkoa hölmöjä käsityksiä, normeja. Aivan hyvin ja luonnollisesti siinä samalla kun miettii mitkä kukat sopivat keskenään kukkapenkkiin, voi ratkoa vaikka yhden tai kaksikin murhaa.