Elämän naiset

Äitini äiti mummoni ja isäni täti Maire ovat kaksi naista elämästäni joiden panosta arvostan päivä päivältä ja vuosi vuodelta aina vain enemmän. Lapsena pidin heidän olemuksestaan, lämpöisästä ilmapiiristä heidän lähellään, heidän ruokiaan ja leipomuksiaan kaipaan, isänikin kaipaa.

Kuten jo aiemmin on mainittu, mummollani oli viisi lasta alle kolmikymppisenä, siivoojan työ, joskus kaksikin sekä aviomies, joka tuskin liikoja kotitöissä auttoi ja oli muutenkin paljon milloin missäkin.

Mummo ei ostanut valmisruokia tai Vaasan pakastepullia. Mummo teki suuren osan lastensa vaatteistakin, kutoi ja paukutti kangaspuita. Puikoista syntyivät myöhemmin lastenlasten villasukat, tumput ja muut. Kangaspuista matot, päiväpeitot, pyyhkeet ja mitä ikinä viiden lapsen perheille ja vähän muillekin.

Maire-täti oli sisarruksistaan se, joka majoitti sukua Helsingissä kun juna toi tullessaan lisää populaa Lappeenrannasta ja milloin mistäkin. Ruokki sisarrustensa lapsia, vaatetti ja kävi mm. isäni koululla pistämässä opettajia ojennukseen. Huolehti isästään, kun tämä oli vanha mies, piti ojennuksessa ja kurissa muutkin suvun miehet, niin hyvin kuin varmasti pystyi ja jaksoi.

Oli töissä mm. Elannon kaupassa Ruusulankadulla, oli mies ja ensin yksi poika. Mairesta tuli demareiden kunnanvaltuutettu ja Elannon pääluottamusmies, jolla taisi olla enemmän munaa kuin monella miehellä. Ja aina Maire teki ruuat, leipoi pullat. Maire ja Mairen mies Eino adoptoivat vielä toisenkin pojan ja minäkin punkesin hoitoon, kun mitään ei saatu järjestetyksi esikoulun jälkeen iltapäiviksi.

Kummallakin oli siskot, jotka kaikesta kärhämöinnistäkin huolimatta olivat varmasti tarvittu turva, tuki ja vertaisryhmä. Keskenään he sumplivat milloin mitäkin, auttoivat isoissa siivousurakoissa ja milloin missäkin.

Näiden kahden suvun naiset olivat erilaisia, mutta sisarrukset keskenään elivät taas melko samanlaisissa tilanteissa. Toisaalla lapsia oli yleensä useampi, toisaalla korkeintaan kaksi. Työtä kuitenkin tehtiin, pienellä palkalla. Niistä hoidettiin ruuat, omat ja lasten vaatteet ja useimmiten sitten myös laskut, kodin hankinnat ja jos mitään sitten enää edes jäi niin lapsille leffalippu. Ja se oli sitten kyllä ihan boonusta.

Nyt puhutaan paljon Evan Naiset huipulle! -hankkeesta, siitä miten naisista saataisiin miesten lailla johtajia, pääjehuja, vaikuttajia korkeille paikoille. Onko hyvä jäädä kotiin hoitamaan lasta (lapsuuden takia) vai pitäisikö mennä takaisin töihin, ettei putoa uraputkesta... Mitä sanoi Eija Ailasmaa, mutta muistuttaisin siitäkin mitä Matti Vanhanen paasasi muutama vuosi sitten.

Minä olen aika paljon Petri Mustakallion kanssa sama mieltä, että eniten hallaa pitkälle poissaololle työelämästä seuraa niille, joilla ei mene kaikista parhaiten työmarkkinoilla muutenkaan. Ja kieltämättä se, ettei ole ollut työelämässä vuosiin on usein epäilyttävää. "Voi, voi, sen aivot on varmaan surkastuneet, kun on istunut hiekkalaatikon reunalla. Voiko sillä olla mitään inspistä tai motivaatiota. Eihän se saletisti osaa puhuakaan muusta kuin lapsestaan". Työelämän vaihtaminen lapsen kanssa oloon usein katsotaan kunniahimon puutteeksi, joka on paha.

Iso merkitys on työpaikalla ja sillä mitä tekee, onko yrittäjä vai työntekijä. Haluaako mies pitää isyyslomaa ja kuinka paljon, jäädä puolestaan kotiin ja löytyykö turvaverkkoa kuinka paljon ympäriltä.

Minä olen ollut aivan pienenä tarhassa, myöhemmin perhepäivähoidossa, Mairella, ihan omiin nimiin itsekseni ja lomilla mummon ja papan luona, Aili-tädillä Tukholmassa sekä isän ja äidin työpaikoilla. Se oli jatkuvaa sumplimista ja järjestelyä. Isä oli yrittäjä ja pystyi siis päättämään ja hankkimaan riippumaton huoneeseensa, jossa pystyin nukkumaan. Oli leffoja ja piirustusvälineitä, sain ja jouduin suorittamaan pieniä askareita. Myöhemmin aina vain isompia, kun äitikin siirtyi yrittäjäksi.

Aivan kuten suurin osa ystävistäni, joiden vanhemmat ovat olleet jo lapsuudessamme yrittäjiä. Siellä sitä luuhattiin työpaikoilla, autettiin aina iän suomien kykyjen ja ymmärryksen mukaan. Oliko se lapselle nyt hyvä asia vai ei, niin sitä emme voi kovin hyvin vertailla, koska rinnakkaista maailmaa ei ole.

Eli miten voisi tehdä työtä rinnakkain sen muun yhtä luonnollisen elämän kanssa, eli lapsien ja perheen? Onko nyt vallalla oleva suhtautuminen ja käytäntö käännekohdassa? Voiko edes joillekin aloille löytyä uusia ja erilaisia ratkaisuja? JA voitaisiinko jo hyväksyä se, ettei naiset lisäänny ilman miehiä, kuitenkaan, jolloin Siitä syntyvät kulut voitaisiin vihdoinkin jakaa sekä äidin että isän työnantajien kesken?