Paineita

Henkilökohtaisesti ja subjektiivisesti minulla on raskauden suhteen paineita. Ne eivät niinkään ole pelkoja siitä meneekö kaikki hyvin ja jaadi jaadi jaa. Ne koskevat aikuista identiteettiäni, työminääni ja sitä, että minä olen edelleenkin Minä. Ja toivottavasti sen useimmat tajuavat.

Nyt, kun suurimmalle osalle on kerrottu asiasta ja Sirkka-mummokin uskoo (kait), että antamamme kuva ei ollut Maire-koiran ultrakuva, niin voin todeta, että tämä kertominen on kaikkein jotenkin ärsyttävintä. Se siis tietenkin liittyy siihen, ettei asiaa ole itse vielä ihan sisäistänyt ja että se tuntuu aivan barbileikiltä: Nyt tää olis niinku raskaana.

Raskaus ei näy eikä minun tapauksessa edes tunnu, kun osaan jo välttää kaikkea mikä närästää. Jälkimmäinen on siis todella hyvä juttu. Tai ylipäätään se, ettei minua kuin silloin tällöin 24h ällötä asiat. En oksenna eikä edes ole tarvetta moiselle. Todella hieno asia. Mutta jotain konkretiaa kaipaa. Saatan kuitenkin malttaa siihen, että ulkoisesti Tyyppi alkaa näkymään ja kasvaa siihen mittaan, että Tyypin tuntee. Mutta ennen kuin mitään näkyy saattaa tuntua vähän dorkalta.

Kovat paineet olivat myös silloin, kun ei halunnut kertoa vielä juuri kelleen. Joillekin oli pakko, koska A) olisin räjähtänyt paineeseeni ja B) vaikkapa alkoholinkäyttöni olisi paljastanut jo kuitenkin jutun jujun. Eniten kaipasin vain ihmisiä, joille purkaa hämärää tilannettani.

Sitten kun asia selkeni ja lääkäri sanoi, että "ihminenhän täällä on ja tuossa sykkii sen sydän", niin asiaan uskoi itsekin jo. Ja silloin sai muillekin kertoa. Se missä järjestyksessä olikin jo taas mutkikasta. Isälle ja Tiinalle kertominen oli vaikeinta. Isälle nyt muutenkin, mutta nyt sekin vaikutti siihen, että siihen liittyy myös työkuvioita.

Raskaanaoleva nainen ei todellakaan ole houkutteleva hahmo työ- yms. businessmarkkinoilla.

Ei sitten enempää varsinaisia raskausjuttuja täällä.Tuo Paksuna-osio on sitä varten.