Älä puhu minulle politiikkaa

Niin moni, ainakin mielessään, sanoo. Mutta mikä on ja ei olisi politiikkaa?

Politisointia on vaikea välttää. Se nousee pinnan alta usein kuin tsunami. Huomamme toisissa ja usein itsessämmekin, yllättäen poliittisia piirteitä, värityksiä. "Jumalauta, toihan on ihan..."

Jokaiselle politiikka on varmasti vähän sama kuin se millaiseksi mieltää värin vaaleanpunainen.

Ehkä minun suht suvaitsevainen asennoitumiseni politiikaan johtuu siitä, että isäni täti Maire (Lahtinen) oli henkeen ja vereen demari, Elannon pääluottamusmies, kaupungin valtuutettu ja nk. Kamala Akka sekä siitä, että isäni vastareaktion omaisesti aina jaksaa irvailla kaikkia politikoitsijoita, etenkin demareita. Mutta etenkin se johtunee siitä, että asioista on keskusteltu ja debatoitu. Joskus vain ärsyttääksemme toisiamme.

Jossain vaiheessa vain huomasin, ettei politiikka tai itsensä puolivillainen politisoiminen ole niin paha. Eikä edes nolo juttu. Että olen jollain tapaa aktiivisempi kuin olen ehkä joskus antanut ymmärtää tai voisin olla. Siis ihan avoimesti. Tai no en minä sitä aina ensimmäisenä korttina pöytään lyö.

Mutta kuten moni meistä tietää, ei ole helppoa sitoutua puolueeseen. Mikä puolue on se MInulle paras, oikea valinta? No tavallaan se ei ollut minulle kovin vaikeaa. Loppujen lopuksi. Ymmärrän hyvin antipatiat demareita kohtaan ja vitsailut burgundeista slipovereista, mutta enhän minä olekaan perusdemari. Vaan Eiran demari.