Huono porvari

Katselin Jörn Donneria Punaisessalangassa. Minulla on herkkäpaikka sydämessäni hassuille ukonpahuksille, papparaisille ja häpsiskäpsiksille. Voisiko sitä kuvata jopa fiksaatioksi.

Toisaalta minusta Jukka Virtanen ja Jörn Donner ovat molemmat olleet aina jotenkin vain hauskoja. Tiedä sitten mikä trauma taustalla oikeasti on.

Pienenä autolla matkaaminen tuntui joskus uuvuttavalta, tylsäsltä ja suoranaiselta paikallaan junnaamiselta, joten saatoin loikoilla takapenkillä (etenkin, kun oli kasvukipuja raajoissa) ja... tavallaan imitoida Jörn Donneria. Donner taisi olla usein tv:ssä.

Se oli samaa aikaa, kun apinoin 24/7 Harpo Marxiakin. Summa summarum, olin rasittavassa iässä.

Vilkaistuani Punaistalankaa (kyseisen jakson voi katsoa netissäkin), mietin että kyllä minä ymmärrän Donnerin sekoilut RKP:n ja SDP:n välillä. Kumpikin jakaa persoonaa ja kummassakin on puolensa. Ne eivät ole suorastaan vastakohtia, mutta ne tietyllä tapaa ovat vesi ja öljy.

Kuten oli lämmintä huomata, että puhemies Paavo Lipponen harrastaa talojen katselua aivan kuten minäkin, oli mukavaa huomata itsessään jotain samaa kuin Donnerissa. Minäkin koen etten koskaan voisi olla hyvä porvari. Vaikka edellytykset voisivatkin noin teoriassa olla joidenkin mielestä ihan selkeästi juuri päin vastaiset.

Minä ja Jörkkä, me ollaan huonoja porvareita. Miten se ajatus lämmittääkään, tekee sydämeen pehmoisen pesän.

Kuva: täältä