Tittelit & tituleeraukset

Eilen piti taas miettiä, että kuka mä olen. Noin työmielessä. Mitä mä teen, miksi mua voisi ja tavallaan (tässä yhteiskunnassa) saisi kutsua. No, se on niin tyhmää. Titteleitä voi jokainen vaikka antaa ihan itselleen, tehdä käyntikortinkin. Kukaan ei estä eikä arvioi onko titteli edes sopiva, totuudenkaan mukainen.

Työmielessä ainoa titteli (tavallaan) olisi mg, eli mainosgraafikko. Siihen on koulutus ja pätevyys siis myös. Työelämässä kukaan ei sitä juurikaan käytä. Sitä ei edes kaikki tajua, kirjainlyhennettä varsinkaan. Mainosalalla on tuotanto-assareita, tuotanto-AD:eita, junior-AD:eita, AD-assareita, AD:eita, graafikkoja, copywritereita, yhteyspäälliköitä ja -johtajia, taiteellisiajohtajia yms. ja sitten kaikenlaisia lontoonkielisiä tituleerauksia.

Vain kerran yhdeksän kuukauden ajan (firman elinkaaren) työnkuvani on ollut melko hyvin laatikossa, mutta silloinkin titteliäni arvottiin kolmasti. "Haluaisitzä olla junior-AD, AD-assari vaiko tuotanto-AD? Toi tuotanto-AD on kyllä vähän tylsä...", muttei se työnkuvaan mitään vaikuttanut. Tai palkkaan.

Koska loppujen lopuksi sillä ei ole väliä. Tittelillä. Vaan taidoilla. Koska itse aloitin puhtaaksipiirtäjä-tsuppari-kahvinkeittäjä-ruuhka-apulais-latoja-yleishenkilönä, niin silloin ei ollut mitään titteliä eikä sellaista käyntikorttiakaan. Hupisellaisia kylläkin! Kun noinkin pitkiä titteleitä Suomessa karsastetaan. Ei vaan Englantilaisissa aatelispiireissä…

Ja vaikka olisin ollut nk. tuotanto-AD, niin aina on saanut tehdä suunnittelua, keittää kahvia, siivota vessaa, korjata tiskejä (muiden tiskejä), juosta avaamaan ovia, kantamaan ja kasaamaan huonekaluja, juu neim it. Kun olin hetkisen Junior-AD, niin en oli paljon yksitoikkoisempaa. Tosin sehän riippui paljolti synergioista ja hierargiasta. Useinhan se on pitkälle ihan kehiteltyä eikä hierarkia palvele varsinaisesti, edes työntekoa.

Mutta sitten kuitenkin olisi tärkeää, että se miksi Minua kutsutaan vastaisi sitä mitä teen. Että se tituleeraus olisi myös MInua kohtaan oikein. Ei enempää eikä vähempää kuin se mitä Minä oikeasti teen, osaan ja taidan.

Sitten mietin sitä, että "mä oon hna [lue:Hanna] vaan" on tietyllä tapaa sekin melko pöyhkeää. Ei röyhkeää, vaan pöyhkeää. Sillä olla "hna vaan" on sama kuin rinnastaisi itsensä Dalai Lamaan. Toisaalta on hyvä olla kaino, mutta joskus se ei palvele.

Sitäkin olen miettinyt, että etenkin nyt on vain muutama merkittävä, aidosti merkittävä, tituleeraus minulle. Äiti, vaimo, tytär, ystävä ja mm. serkku. Mutta miten ihmiset suhtautuisivat sellaiseen käyntikorttiin, jossa nuokin olisivat? Ja mitä väliä sillä edes olisi?