Kännivahti

Joskus, kun muut ovat vahvassa humalassa, niin itselle on helpompaa hieman myös humaltua. Ei tietenkään liikaa, koska kaikki eivät voi olla kuin ellun kanat. Niin kuin eilen.

Huomaan istuvani jo humaltuneessa seurueessa, joista puolet on Alppiharjun "jalkapallohuligaaneja". Juttujen juonet polveilevat loogisuuden tuolla puolen ja toistoa tapahtuu. Saamme lisää omia tuttuja pöytään ja puheen sorina pulppuilee ylistyssanoja venäläiselle vodkalle. Naapuripöydässä alkaa hulina, tuopit lentävät ja vain vaivoin meidän pöytä malttaa olla menemättä "selvittämään" tilannetta. Huh.

Pöytämme nostaa maljaa toisensa jälkeen, kiivaaseen tahtiin Putinkalle, jopa sellaisella voimalla että lasit eivät sitä kestä. Voi pojat. Mä olen siis ihan huippu tyyppi ja paras ihminen kaikista ja muuta tosi ihanaa ja siis ihan tosi totta. Siis Jonnan jälkeen, ettei tule mitään sanomista.

Yht'äkkiä taksi onkin jo tilattu ja joku (Herra nro 1) vaatimalla vaatii ja yllyttää heikkokuntoisimmankin Herran nro 3:n mukaan. Juuri kun tämä oli ollut jo menossa nukkumaan. Taksissa käydään arvaillaan Mersun vuosimallia (ei innosta kuskia) ja takapenkillä ehdoin tahdoin Herra nro 2 haluaa antaa ajo-ohjeet merikoordinaatein.

Olemme Rautatientorin reunalla. Herra nro 2 kävelee sumeilematta (sumussa tosin) ajotielle. Huudan perään "EEEIII!". Mutta ei hätää, ruotsalaiset jarruttavat. "Mä *HIK* näin ettei she tullut viittäkymppiä. Jos she olish tullut viit-täkymbbiä, niin en kai mä olisi toshta kävel-lyt. Shitä paitzi mul-la *HIK* on arwowaltaa". Ziiijus! Kun saa yhden hätisteltyä ajotieltä, pitää toista hoputtaa tulemaan nyt yli, kokonaan.

Kokeilemme useampaa baaria. Juu. Ei päästä sisään. Aina Se Joku on liian humalassa. Yksi ylitse kahden muun. Herra nro 1 painelee kuin rusakko monta metriä edellä, ei kuule eikä pysähdy. Herra nro 2 on pyytänyt että pidän hänestä huolta, kun on "aika" humalassa. Herra nro 3 kieltää olevansa edes humalassa. Kaksi jälkimmäistä kulkevat molemmin puolin käsikynkässäni. Huojumme eteen päin. Vähän sekavia kuulumisia puhelimitse Vantaan risteilyhotelliin ja eteen päin.

Otamme taas taksin. Lostariin. Juu. Liian humalassa. Nou kän duu. Noh, jos vaikka kokeiltaisiin Biiffiä. Pienen ohjeistuksen ja treenin jälkeen kaikki pysyvät suunnilleen tolpillaan ja katsekaan ei ihan ole holtiton. Päästään sisään. Vähän kiitos siitä ovimiehen ja meidän yhteisen Steiner-taustankin takia ja rutkasti onnella. Mutta tiskillä ne menee ja myy KAIKILLE lisää alkomahoolia. Eiiiii...

Sitten Herra nro 3 myöntää olevansa ihan hitusen, pikkuriikkisen humalassa ja päättää lähteä kotiin, puoli tuopillista olutta paidallaan. Ok. Me muut kurvaamme hamppariravintolaan. Siellä Herran nro 2 puhuu konservatiivisuudestaan ja uskonnon merkityksestä meidän sukupolvelle. "Ushkonto *HIK* on meidän shukupolvel-le tabu". Ja sitten Uudelle ylioppilastalolle. Ristiriitaisessa interiöörin ja pukuloiston keskellä juomme vielä vähän ja tanssimme, kun Herra nro 2:n hikka lähtee vain tanssimalla.

Ja ei ole totta! Herra nro 1 ehdottaa kotiin lähtöä. Ihan itse ja oma-aloitteisesti. Herrat 1 ja 2 sopivat, että kun nyt ei tullut vedettyä ihan kunnon perseitä, niin se pitää toteuttaa joku toinen kerta.