Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Oi Madonna!

Kas niin. Sassuolo on noin 40.000 kyla tai pikkuinen kaupunki. Taalta loytyy YKSI internetpoint. (Ja 2 baaria/pubia/tmv.)

Allora. Milanossa emme paasseet nakemaan edes globalisaation vastustajien mellakointia, mutta Duomon katolle kiipesimme. Berlitzin oppaassa tuohon neuvottiin varaamaan runsaasti aikaa, muttei se nyt niin spessu paikka ollut.

Junat ovat halpoja ja hidaskin kaveri liikkuu varsin sukkelaan. Viidellatoista eurolla sai paikkalipun Milanosta Modenaan (HUOM! Kahdelle). Jostain jannasta syysta Modenan juna-aseman tytto neuvoi ottamaan bussin nro. 4 bussiasemalle. Ainoa mutta oli siina, ettei ko. bussi ollutkaan oikea. Matkasimme toiselle paatepysakille ja takaisin. Noh, mita varsin pienista. Italialainen taksi oli sahakka, mutta kaverilla oli turistilisa, totta kai. Onneksi kerkesimme Sassuolon bussiin. Kun bussi saavutti Sassuolon, taalla oli satanut 20 senttia lunta. VOI PASKA! Che nottura di palle! Olin henkilokohtaisesti pettynyt ja petetty.

Nyt aurinko on paistanut jo muutaman paivan. Maanantaina kaytiin nk. PaivaFarmilla, joka osoittautui Serenaakin (siella tosin en ole kaynyt vuosiin) rahjaisemmaksi homeluolaksi. Noh, ainakin paasi solariumiin, tosin kosteaan 30 euron hintaan. Noh, noh. Ei saa olla nain tylsa. Oli siella ihan "suomalainen sauna", vetta piti kuitenkin kipata suoraan saavista. Mutta sauna teki oikein hyvaa.

Tassa maassa on paljon jannaa. Cappuzzinoa ei juoda kuin aamulla ja jos juot muulloin olet "ihan saksalainen", Berlusconi pysyy vallassa kun vasemmistolla ei ole kunnon ohjelmaa, Silvio kutsuu RAIN:n naispuolista toimittajaa kommariksi ja kavelee ulos studiosta, SB haluaa seuraavan RAI:n vaalidebatin kysymykset etukateen, Silvion lakimies kirjoittaa Silvion puolesta RAI:n vaatiman kirjallisen sopimuksen herrasmieskaytoksesta, italialaiset kayttavat internettia lahinna vain talvisin (call centereita on isommissa paikoissa, epatoivotuille maahanmuuttajille), jos ero uhkaa niin se kumpi "hylkaa" kotinsa, menettaa myos oikeuksiaan jne. Jalkimmaista kun ajattelee, niin kotivakivaltatapauksissa kaytanto on varmasti sietamaton.

Ai niin ja... Lahes poikkeuksetta jokaisessa ohjelmassa kekkuloi neitoja. He eivat juonna, he eivat esiinny (varsinaisesti). He vain ovat. Joskus homma on sellaista very soft pornomaista keikistelya. Miksi? Ehka ohjelmat ovat ihan suolesta, eika niita jaksasisi muuten katsella. Omituista se minusta kuitenkin on.

Auringosta viis, silla olemme keskella italialaista perhedraamaa. Ystavamme ovat nyt muuttamassa erilleen ja pakka sita myoten sekaisin. Me pesemme viela koneellisen pyykkia ja etsimme itsellemme bussin, junan ja majoituspaikan Firenzesta ja lahdemme jaloista haisemasta. On hitusen kiusallista olla todistamassa tallaista tapahtumaa, varsinkin kuin vain toinen ystavistamme puhuu englantia. Muiden kanssa olemme aina olleet enemman ja vahemman Danielan varassa. Vaikka tietenkin ikavaa on itse asia. Eihan se ole kovin mielta ylentavaa, kun toisilla (kaikilla) on niin paha olla.

Italiassa kaikki on kuulemma kallistunut niin, etta se uhkaa mm. kahviloiden olemassa oloa. Hinnat ovat pysyneet "samoina", ainoana erona on vain se, etta ne eivat ole liiroja, vaan eruroja. Desimaalipilkkua on vain siirretty. Eurosta ei pideta taallakaan.

Taalla Hanna Kopra, Sassuolo, Italia.

Tunnisteet: , , ,