Päivän aforismi:

Organisaatio

Organisaatio on kuin puu, jossa kiikkuu paljon apinoita.
Joka oksalla - eri korkeuksilla - kiipeämässä ylöspäin.
Huipulle päässeet apinat katsovat alaspäin ja näkevät puun täynnä hymyileviä naamoja.
Alhaalla olevat apinat tähyävät ylöspäin ja näkevät pelkkiä perseenreikiä.

Fuusiota ilmassa

Olen miettinyt taas miten tulee toimia tässä jonkin ajan kuluessa. Blogien suhteen nimittäin. Nythän olen jakaantunut kahtialle: säätämään ja paksuilemaan.

Jonkinlainen fuusio on vääjäämätön. Ehkä. Olettaisin ainakin. Voi olla hölmöä pitää raskaus-blogia kun ei enää ole raskaana... Ja säädöthän on sekaisin toden teolla sitten, kun raskaus loppuu. Olettaisin, että ainakin itsellä on.

Mutta olisiko syytä aloittaa Arvo Ylpön hengessä ihan oma kasvatukseen sekä vanhemmuuteen nojaava blogi? Liian paljon ajateltavaa - ei pysty. Mietitään tätä.

Kuva: täältä

Kirkan muistolle

Jos Juha Iisakki Mieto on jo käynyt metsässä hiljentymässä Kirkan pois menon johdosta, niin onhan Kirkan kuolema liikuttanut useita muitakin. Minuunkin se iski. Tieto. Onhan Kirka niitä, joka ovat esimerkiksi käyneet samaa ylävälikoulua kuin äitini... Olisiko ollut Käpylässä. Eli ei vanhan vanha vielä.

Sitten liidämme hitusen yli hilseen...

Eilen, kuulemma, Lahdessa oli poliisi saanut puhelun Orimattilasta. Naissoittaja oli kertonut, että mies on murhattu ja tappaja paennut mustalla porschella. Ka... Niin kaikki liikenevä kalusto ja miehet liukkaasti liikkeelle kuin vaikka Hill Street Bluesin alkupätkässä. Renkaat vinkuen ja helikoopteri taivasta ropelleillaan halkoen.

Kun mm. varmaankin ystävämme kaksos-Pekka ja muut Lahlen kissalanpojat ovat päässeet Orimattilassa talon pihaan, istuu talon rapuilla nainen. Ehkä kolmen promillen humalassa. Naisella oli ollut vain niin kova ikävä Kirkaa...

"Orimattilassa tutkitaan perätöntä henkirikosilmoitusta
Julkaisuaika 17.02.2007 16:03

Orimattilan poliisi on tehnyt rikosilmoituksen ja käynnistänyt tutkinnan
liittyen torstaina tehtyyn perättömään henkirikosilmoitukseen.

Nainen ilmoitti torstaina puolilta päivin, että Orimattilan Kuivannolla on ammuttu mies, ja että ampuja on paennut paikalta autolla.

Hätäkeskus lähetti paikalle sairasauton, Medihelin, poliisipartioita sekä rikostutkijoita. Lähilalueen tiet suljettiin ampujan tavoittamiseksi.

Paikalta löytyi kuitenkin vain kolme promillea alkometriin puhaltanut nainen, joka kertoi keksineensä koko tarinan.

Perättömän ilmoituksen käynnistäneestä operaatiosta aiheutui huomattavia kustannuksia.

YLE Uutiset"

Kuva: täältä

Yhden miehen demokratia

Sitä on kenties kuitenkin tavattu kutsua diktatuuriksi. Toisaalta minä pidän diktatuurista. Tosin se on kerrassaan haastavaa. Minusta saattaisi tulla hyvä diktaattori, ainakin hetkiseksi. Luultavasti jokaiselta karkaisi mopo ja visiotkin sumentuisivat, mikäli pääsisimme yksin valtaan.

Valta turmelee... Niin sanotaan, niin sanotaan. Harvasta kun on oikeasti edes hyväksi johtajaksi vaikka mille tahansa työpaikalle, niin uskoisin että vielä harvemmasta on suurien joukkojen ja paljon valtaa käyttävien johtajaksi.

Pienen ihmisen pelko tai pelon sekainen kunnioitus on myös minusta kovin ihmeellistä. Sillä se on vaarallista. Sokea ja liian paljon ymmärtävä nöyristely loppujen lopuksi avittaa laivaa suuntaamaan kohti karikkoa.

Kuulin muutamaltakin suunnalta suorastaan pöyristyttäviä kertomuksia mm. yhden ihmisen neurooseista ja siitä miten se pääseekin vaikuttamaan niin moneen, niin laajalti. Minua alkoi konkreettisesti huimaamaan päästä ja heikotuskohtaus oli jo lähellä. Onneksi tajusin keskittyä taas hengitykseen.

Yhteisöllisyys, yhteiskunnallisuus, demokratia... Jännä miten monin tavoin niitäkin voi lähestyä. Tai ainakin väittää lähestyvänsä. Mutta kun se ei oikeasti riitä, että pukeutuu vaikkapa IFK:n paitaan. Ei se tee sinusta todellista IFK-fania. Loppujen lopuksi kuka vain voi sonnustautua IFK:N paitaan ja me tyhmät heti pidämme ihmistä IFK:n kannattajana. Kenties yhtään kuuntelematta tai kysymättä, kyseenalaistamatta onko todella näin.

Ihmistä on vain niin helppo jymäyttää. Ja yleensä kun siihen joku vähän röyhkeämpi kaveri lähtee, niin heikommat myöntyvät, taipuvat täysin vailla vastusta.Siitä minä en oikein pidä. Usein nimittäin nämä heikommat käyvät aggressiivisiksi niitä kohtaan, jotka kyseenalaistavat tai eivät kertakaikkiaan voi yhtä kevyin perustein taipua.

Joukkokuri. Se on varsin yleistä. Mutta se mistä vähemmän puhutaan tämän tiimoilta on se, että sitä käytetään koulu- ja työyhteisöissä paljon. Öykkäri saa öykkäröidä ja siihen ei hevin puututa. Vaikka meillä olisi lait, jotka sitä edellyttäisivät. Ja mitä korkeammilla tahoilla tällaista tapahtuu, sitä huolestuttavampaa se minusta on. Sillä silloin se on jo päässyt rävähtämään reisille. Rappiotila.

Mickey Blue Eyes and boys

On yllättävää löytää omalta koneelta, omasta kuvaohjelmasta... yllättäen osin aivan minulle tuntemattomien ukkeleiden naamoja. Hikisiä naamoja, jotka ovat vääntyneet tiukkoihin ilmeisiin ja jäntevät ropat dynaamisiin asentoihin. Miehiä, joista vain parin tiedän nimeltä ja joille olen muuten antanut itse ihan nimet, kuten Mickey Blue Eyes.

Kun kuvia katsoo, niin tulee mieleen se miten gänsterit tervehtivät maneerisesti toisiaan: "Eeeee!" eli 'Hey', Quentin Tarantinon elokuvien musiikki ja pasta bolognese. Näen selkeästi juuri tämän poppoon kävelemässä tarantinomaisesti mustissa puvuissa, rytmikkäästi ja lungisti jonossa kesähelteellä Stadikan treeneistä kohti... vaikka Töölönrannan kesäterassia, jossa ukot juovat vishyä. Tai heidät istumassa Kisiksen kahviossa ja vaikenevan kuin Sopraanoksessa, jos joku ulkopuolinen kävelee sisään.

Tai jotain...

Jos isästä välillä tuntuu, että minä jotenkin sekoitan ja hämmennän Häntä, niin kyllä aina välillä sitä saa itsekin miettiä, että "mitä Se taaaaas...", vaikka siis hauskoja kuviahan nämä. Kuinkakohan moni näistä on jo nähnyt Rocky Balboan? Tosi vaikee arvata.

Kun kello käy

Enää 364 päivää ja olen keskellä. Ikää. Pelottavaa. Olen pian keski-ikäinen... Tai siis en, kun ennustettava elinikä on korkeampi (toivottavasti) kuin 60 vuotta.

"Tiedossa on kriisejä", kuten sedän vaimo eilen sanoi. Niiiiiin... Totta kuitenkin on se, että kolmikymppisiä piti ennen ihan kehäraakkeina, aikuistenoikeasti aikuisina. Joskus sanoin, että pidän jakkupukuja "ehkä sitten joskus 3kymppisenä", mutta ei se kyllä nyt ihan näytä käyvän toteen. Mitä nyt joskus, hautajaisissa ja noin.

Samalla kun tuntee, ettei ole mitään paineita alkaa pitää hiuksia nutturalla olen itse niitä, jotka mm. nostavat ensisynnyttäjien keski-ikää. Kavereille gyntsä (gynekoloogi) heittää, että "sulla on sellaiset viisi vuotta realistista hyvää aikaa alkaa perustelemaan sitä perhettä, jos sellaisen haluat", isoäidit kyselevät kavereiden äideiltä josko näiden miesystävien kavereista (50+vee siis) löytyisi tyttärellekin poikaystävää (kun ei nuoremmista tunnu löytyvän) tai isäpuolet toivottavat parempaa parisuhdeonnea kuin viimevuonna ja toteavat sivulauseessa: "tuskin sitä kuitenkaan tänäkään vuonna... Korutonta kertomaa.

Annetaan ymmärtää (mm. työelämässä), että sinkut on hyviä. Ne ei ole poissa töistä lasten sairauksien tai lapsilta saatujen flunssien takia. Jos ei ole edes parisuhdetta mitä vaalia, niin greit. Työlle on siis aikaa, voi sitoutua (edes johonkin).

Sitten luodaan paineita ympäriltä löytää se kumppani ja jakautua, täyttää maa tulevilla veronmaksajilla. Sama ihminen voi työelämässä odottaa sitoutumista vain työhön alaisiltaan, arvostaa perheettömiä, mutta perheminänä toivoa ja ihmetellä miksi ja milloin omat lapset menevät naimisiin ja "antavat" niitä lapsenlapsia.

On paasattu ettei nuorista ole mihinkään (kuten ei ilmeisesti ole ollut mistään nuoriso-sukupolvesta) ja sitten pitäisi kuitenkin opiskella läpi elämän ja hankkia alkuun jo korkeakoulututkinto (kun kaikki muutkin hankkii), että voisi päästä vakkari kerrossiivoojaksikin.

Repivää. Miksi meille on opetettu individualismiä jos kuitenkin meiltä odotetaan vastuunkantoa niin omista lapsistamme kuin vanhemmistamme? Kuka on opettanut meille niitä arvoja, joissa eniten painaa oma napa? Ketkä ovat tehneet valintoja puolestamme (mitä televisiosta lähetetään, lehdissä kirjoitellaan, arvoja opetetaan)? Kakarat toinen toisilleen hiekkalaatikon reunalla?

Siinä se on. Kysymys, johon minulla alkaa olla tarve saada joltain vastaus. Onko vastuu kaikesta nyt yksin minulla (minun sukupolvella)? Sukupolveni arvoista ja ajattelumalleista, siitä mitä meistä ajatellaan ja odotetaan? Vastuu niin edeltävistä sekä tulevista sukupolvista, koska olemme pian niitä joiden kuuluukin olla "vallankahvassa", eli noin nelikymppisiä.

Mihin katosi rock'n'roll? Sukupolvi, joka rikkoi kaikessa vanhempiaan vastaan ei muista rock'n'rollin syvintä olemusta. Eikä suo sitä oikeutta minkä itselleen ottivat nuoremmille. Heistä(kin) on tullut vanhempieen kaltaisia.

Kuva: täältä

Sukupolviensota

Hyvin trendikäs teema. Mutta vähintäänkin kyse on oppikunnista. Eilen Tiinan kanssa vaihdoimme muutamia esimerkkejä.

• Meitä vanhemmat (siis moni nelikymppinenkin) ei kansioi sähköpostejaan aiheen tai lähettäjän mukaan.

• Eivätkä tee sähköpostiryhmiä meiliinsä

• Joidenkin meitä vanhempien mielestä vanhimman sähköpostin kuuluu olla päällimmäisenä. (Ihan kukkuuuuu!)

• Samoin CV:ssä vanhimman työmeriitin tms. kuuluu olla päällimmäisenä.

• He eivät vieläkään ymmärrä käsiteitä 'kaksoisklikkaa', 'näppäinkomento', 'reply-All', 'resoluutio', 'tiedostomuoto', 'koskaMarkusItkonensanooniin' eivätkä mm. myöskään 'kaikkea-ei-vaan-kannata-tehdä-koneella'

Noh, tämä on tietenkin kovin, kovin naurettavaa ja turhaa. Vaikka tosin se saattaa viedä arjen rutiineista paljonkin aikaa. Ja joskus piirteet ovat sangen hellyyttäviä kuin pieni pyöreä panda hamuamassa bambua suuhunsa tihruttavin silmin. Työarjessa ne saattavat asettaa suoranaisia työkulttuurisia eroja. Kieli ei ole samaa. Mutta sitä harvoin tullaan ajatelleeksi.

Itse työtavoissakin on jänniä eroja. Nekin ovat tietyllä tapaa kovin kosmeettisia, mutta samalla kosmonauttisia. Eli vähän "out There". Tietenkin vanhojen ja "hyviksi todettujen" sekä uusien ja mm. käteviksi todettujen tapojen tulisi löytää symbioosi ja kohdata toisensa ilman annihilaatiota.

Teknologia on vetänyt viivoja suoriksi, mutta jos niiden edes perusolemusta ei käsitä ei niiden käyttö lisää kuin yleistä tuskaa. Jos ei osaa nähdä systeemin "läpi", vaan jää tuijottamaan jotain yksinäistä kursoria ruudulla on homma menetetty. Ja paniikki hoitaa lopun.

Toki Tiinan kanssa totesimme, että Mäkin uusi käyttis on osin hiukan hanurista ja mietimme miksi joitain näennäisesti pieniä muutoksia on ylipäätään tehty ja milloin mm. Adobe oikeasti aikoo yhdistää Illustratorin ja InDesignen. On vaikea olla myöntämättä etteikö Illu olisi osin hiukan typerä nykyisessä olomuodossaan ja InDesign sekin jokseenkin rampa, selkeiden puutteitensa takia. Kun ne saataisiin ratkaistuksi...

Viimeistään silloin vapaudumme stalinistilaisesta Freehandista. Tosin kuten Venäjällä, myös Suomessa moni vanha ja vannoitunut Freehandin käyttäjä tuleekin haikailemaan "kunnon aikojen perään". Ja kituuttamaan vanhoilla koneilla, järkillä, fonteilla ja muilla tarvittavilla ohjelmilla, kunnes viikate korjaa vimeisenkin Suo, Kuokka ja Jussi -uranuurtajan.

Uskon asioita

...ja vähän jostain kuultuakin. Sattuipa niin, että ensin lauantaiaamuna Päivi Räsänen oli RadioPeilissä äänessä.

Aamupöhinöissä silmärähmät sai räpsähtämään ajatukset homoudesta.

Se meni jotenkin näin: Kyllä se tuntuu myös siltä, että homoutta käytetään myös poliittisena aseena ja mm. televisossa kun näytetään niin paljon näitä... homo-ohjelmia.

Eli että ilman vaikkapa telkkaria homoja ei vaan olisi olemassa. Ja siksi niitä (homoja) voi vastustaa, koska se on meedian luoma epänormaalitila. Plus vielä ihan kauheeeeta. Ja silti jo aikaa ennen telkkaria asia on osattu ottaa esille. Vuodesta, vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen (-tuhansista sitten puhumattakaan) sama vanha virsi ja kummastelun aihe. Min en jak-sa!

Ensimmäisenä ajattelin, että "niin niitä aamuhartauksiakin, että mitäs ne sitten on?", sillä miksi näytetään vain joidenkin hartauksia? Miksei kaikkien? Tai miksi mitään?!

Ok. Myönnyn vatvomaan asiaa. Jos homoseksuaaleja ei kuuluisi olla, niin miksi Herra päästää niitä alvariinsa syntymään?! Kuten myös vammaisia tai ties ketä. No kun me ollaan niin syntisiä, niin syntisiä.

Noooo... Siis mitkä kaikki asiat nyt siis taas olikaan syntiä? Kenen listaa tässä(kin) asiassa tulisi noudattaa? Homma menee vaikeaksi, myös perustella.

Sitten lauantaina ravintola Sävelen brunssilla tuli selailtua toista iltapäivälehden viikonloppuliitettä. Anne Pohtamo. Ihan hyvin säilynyt nainen ja siitä voidaan olla Annen kanssa samaa mieltä, ettei George W. Bush ole toiminut kovin kristillisesti, noin kovana kristittynä, omalla valtakaudellaan.

Mutta, se meni joten näin: Ei ihminen voi polveutua mistään ameebasta tai apinasta, koska ihminen on niin moniselitteinen ja jaaddi jaadi jotain. Niin. Silloin oli ihan pakko alkaa mouhuamaan. Min en kes-tä!

Minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa ajatella, että esiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesi-isäniäiti ja tämän lauma ovat olleet apinoita tai vielä kaukaisemmat jotain esi-isät "selkärangattomia ameeboja". Siitä on NIIIIIIIIIN kauan, ettei asia tunnu minusta ällöpöllöltä tai ...ihan kauheelta.

Paljon omalle minäkuvalle tai jollekin on ollut työstettävää siinä, että Eemeli-isoisä ajoi vaimonsa ulos talvipakkasella ja lapset pakenivat ulkohuussiin.

kuvat: täältä ja täältä

Joulu+lahjat=X

Ei ole kyllä paljoa ollut mielessä. Niin epäjouluinen olo, ettei tosikaan. Vaikka meillä aloitettiin taloyhtiön kilpavarustelu jouluvaloissakin. Mutta syytän säätä.

No koska joulu tulee, kuten joka vuosi, ja aina pitäisi keksiä jotain lahjan tynkää. Kävipä niin onnellisesti, että päätin mennä eilen Ervastin divariin. Puhelimessa sanoin aikomuksesta isällekin, minkä seurauksena matkasin metrolla ihan keskustaan (enkä vain Sörnäisiin) ja sieltä isän kanssa autolla Kallioon. No tosin meillä oli vähän siinä kameran sumplausta, jouluvitsijuonimisia, Ullalla (5. linja) kahvittelua ennen Ervastille lompsimista (autolla).

Löysin kasan kirjoja, joululahjaksi. Sitä ennen olin ostanut yhden (kirja)lahjan ja nyt olen jo siis reilusti voiton puolella! Pari hassua lahjaa (siis hassuja) ja homma on paketissa.

Sattumalta Walter de Camp oli Odessa kustantamon kirjojen kanssa paikalla. Oli siis joulun erikoismyynti. Annoin luvan, että isä sai ostaa jotain vitsikkäitä lehtiä (Myrkki kiellettiin joitain vuosia sitten ja IHAN syystä) ja itse tein mielestäni muutaman loistavan hankinnan. Koska WdC oli paikalla sain hyödynnettyä miehen kirjoitustaitoakin. Päädyimme myös WdC:n ikuistamiksi, ostajiksi.

Mä niin arvasin, että Ervastilla kannattaa käydä. Pelkäsin, että kaikki ovat jo käyneet rohmuamassa kaiken, mutta toisin oli. Nyt saatte mennä. Jäi sitä kirjallisuutta vielä muillekin. Ja niin Ervastilta voi hankkia vaikka lahjakortin. Kympin lahjakortti Ervastille on monen kirjan arvoinen. Jos ette muuta, tekään keksi.

Sinäkö se oot? Niin monen vuoden...

Se on Karoliina Autio tässä hei. Se sama Karoliina, joka on 56-vuotias mainospiirtäjä/somistaja Lahdesta. Se samainen, joka harrastaa talvisin jääkiekkoa (naiset yli 50 vee) ja ympärivuoden erilaisia moottoriurheilulajeja (talvella lumikelkka sprinttejä ja kesällä ihan kaikki menee, etenkin vesiskootterointi).

Minulle jää aikaa, vaikka viiden lapsenkin harrastukset pitäisi huomioida. Mutta olen nuorekas ja siksipä ilmaisen itseäni myös possunvaaleanpunaisilla hiuksillani, tummilla piilolaseilla ja kuuntelemalla älämölöhevisatanistihumppaa, mutta oikea lempiartistini on Vesa-Matti Loiri.

Olisi mukava kuulla Sinustakin välillä. Terveisin,

Karoliina Autio, Lahti

----

Kannattaa kokeilla!

- ota nimeksesi 2. etunimesi ja lähimmän naapurin sukunimi
- asuinpaikaksesi kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla
- iäksesi äidin ikä.
- ammatiksesi isän ammatti
- harrastuksiksi ne harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/joista et pidä?
- lasten lukumääräksi se, montako lävistystä sinulla on.(kaikki korvakorut lasketaan).
- hiustenväriksi tämän hetkinen paidan väri
- silmienväriksi tämän hetkinen housujen väri
- musiikkimauksi genre, jota et siedä
- lempiartistiksi tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi.

ELI: Laita mun tarinan tilalle sun tarina, ja lähetä eteenpäin.

Pidä hauskaa!

Punaista joulunaikaa!

Joulun väri on nykyisin punainen, kiitos Coca-Colan hyvän markkinoinnin. Ehkä joukossa oli osaksi onnenkantamoista, mutta kuitenkin.

Kenelle voisi olla Punatähtien konserttilippu oiva joululahja? Kuka sitä osaisi parhaiten arvostaa? Pitää ihan miettiä.

Harmi, kun Simo on Enklanninmaalla. Simolle se olisi osuva ja toisekseen Simo osaisi arvostaa , ymmärtää ja huumorintajukin kohdillaan. Pitää keksiä joku muu.

En ole kovin montaa kertaa nähnyt Puniksia livenä, mutta ihan tarpeeksi monta, että osaan laulunsanoja. Minusta Puniksilla on hyvä lavashöy. Älykäs setti suorastaan. Jos Suomi olisi Italia niin Puniksien esitykset olisivat varmasti kielletty eikä levyjä saisi myydä. Onneksi emme ole. Onneksi tilaa vielä on satiirille(kin).

Siis mukavan punaista joulunaikaa, YYA:n henkeen!

Kuva: täältä

Miksi?

Kuten Joku sitä kysyy: Miksei täällä voisi ajatella hieman toisin? Itseäni asia kiinnostaa laajemmin ja paljon simppelimmin.

Miksi muut ja moni itsekin ajattelee, ettei "tämmöinen tai tämmöinen" nyt oikein tunnu, että minä esim. insinöörinä voisin pitää "tämmöisestä tai tämmöisestä"? Enkö ole muuta kuin ingenjööri? Enkö minä ole Minä? Ainutkertainen? Yksilö?

Miksi Microsoft Wordin perusasetuksien fontisto on kaikkein paras? Miksi liukuväri ihan missä vain on kaikkein paras? Miksi "liian hieno" (siis huh, miten se joskus voikin yllättää. Siis se, että jokin ihan siisti, asiallinen ja ei edes ihmeellinen onkin liian hienoa) on kauheampi vaihtoehto kuin joku miljoona kertaa raiskattu rumilus? Tai ankea toteutus.

Miksei betonista tai sementistä tehdä kaikkea mitä siitä voisi tehdä? Miksei edes kokeiluja yrityksistä näy missään? Miksi päädymme muka "helpoimpaan ja turvallisimpaan" vaihtoehtoon, kun kyse ei ole elämästä ja kuolemasta. Jos kyse on vaikka nurmikkosiemenistä? Miksei joukkoon voisi laittaa vaikka apilaa? Miksi on helpompi heti sanoa nihkeästi "Njaaaa" ja nyrpistää nenää? Olipa kyse taloyhtiön kokouksessa ehdotetusta pesutilojen talkoista taikka erilaisen värin käytöstä?

Miksi meidän on vaikea nähdä normiemme yli? Miksemme kiinnitä huomiota siihen miksi joku on vaan muka turvallisempi, esim. Microsoft Word, ja miksi siihen aina takerrumme? Miksi vaihtoehtoja ei tunnu edes löytyvän? Etsimmekö edes niitä? Onhan niitä olemassa aina, mutta uskallammeko enää edes ajatella niitä? Olemmeko itsemme vai muiden suppeiden ajatusten vankeja? Aivopestyjä, markkinallisen propagadan vaiko oman laiskuutemme ja oppimisrajoittuneisuutemme uhreja?

Miksi ovissa pitää olla aina samanlaiset Ei mainoksia -laput? Miksi kaikilla mittapuilla asiallinen ja tylsä on parempi kuin persoonallinen ja kiinnostava? Miksi pankkiirin pitäisi aina ja kaikkialla näyttää pankkiirilta, demarin (auts) demarilta, kun eihän alkoholistitkaan aina näytä ulos päin alkoholisteilta? Miksi duunarin oletetaan olevan jotenkin tyhmä tai vähintään yksinkertainen ja kravattikauluksisen törkimyksen ...viisampi tai sivistyneempi?

Miksi narahdamme ulkoisen kuoren vaikutelmaan, emmekä osaa sopeutua äkkinäisestikin muuttuvaan tilanteeseen, sen vaatimalla tavalla? Esimerkiksi jos lävistetty teini avaakin kaikista ihmisista oven, niin eikö hänelle kuulukaan sanoa "Kiitos"? Jos kalliiseen pukuun sonnustautunut dorka sanoo ikävästi, niin pitääkö kohteliaasti olla hiljaa?

Miksi on suvaittavampaa, ettei joku tee osuuttaan vain koska on aikuinen/esimies tms, mutta sitä voidaan kuitenkin odottaa muilta? Miksei nuorille aikuisille tunnu löytyvän masennukseen apua ennen kuin kaikki on totaalisen hajalla ja pitää mennnä vuodepotilaaksi? Miksi on vaikea kertoa, että nyt tuntuu ettei homma pysy lapasessa? Miksi me kysymme "miten menee"? Mitä haluamme kuulla vastaukseksi?

Miksi alipukeudumme mielummin kuin laitamme itsemme juuri niin kuin oikeasti haluaisimme? Miksei kukaan laula kirkossa? Miksi kirkossa aina (esim. hautajaisissa) sitten valitaan joku veisu? Miksi muuten hautakukiksi valitaan aina jotain "tuttua ja perinteistä", vaikka tämä henkilö ei niistä kukista koskaan edes pitänyt? Miksemme valinneen mielikukkaa? Tai kaada sitä kossupulloa haudalle?

Esimerkiksi.

Asioita, joita vaan miettii, koska niitä kohtaa.

Nyt se on menoa!

Muutto on alkanut! Eilen saimme (on-nek-si) avaimet ja tänään on tiedossa vielä vähän tapettien irrotusta, mutta vain vähän, sekä seinien hiontaa, pesua ja maalausta.

Hannan To Do -listalle kuuluvat

Pakkaa mukaan ja vie:
• pesutarvikkeita (niin, että hyvä valikoima ja tasavertainen jää tänne)
• imuri
• rikkalapio
• vaatehuoneen kasseja ja säkkejä

Tee:
• hio paklauskohdat
• pese seinät
• sumuta/kostuta tapettiseinät
• ostosmatka rautakauppaan ja osta maalit, tela, rajaaja ja... ja... Jotain

Hanki:
• talkooväelle aamiais- ja välipalaruokaa

Kone irtoaa seinästä vielä kenties tänään. Kuitenkin palaan taajuuksille Laajasalosta. Voikaa hvyin, voikaa paksusti!

Kaikki halvalla

Edelliseen postaukseen liittyen. Olemme tulevana viikonloppuna Annan kanssa menossa myymään kaikkea hyvää ja tarpeellista Valtterin kirpputorille. Eikä tavaraa ole pilattu edes hinnoilla. Tinkivaraa tietenkin on.

Tarkoituksena on päästä eroon tavaroista, joita emme enää käytä tai tarvitse. Pöydässämme on samanaikaisesti neljästä paikasta monipuolista tavaraa, eniten ehkä aikuisille, mutta myös Maire-koiran kokoisille noin 7 kiloisille borderin muotoisille koirille. Elintason nousun takia eräs luopuu mm. Dieselin paidoistaan ja joku jo ennakolta biologian takia vaatteistaan ennen muuttoa. Myymme omaa ja vanhempien tavaraa.

Tavoitteena on päästä sanomaan Kirppari-ohjelmassa, että "Me myydään meidän vanhempien tavaroita. Ne on matkoilla." Sekä syödä hyviä eväitä.

Laatikkoja

Laatikon sisällä laatikkoja... Tilasin laatikkoja ensi keskiviikoksi. Suositusmäärä on 1 laatikko yhtä neliömetriä kohden. Meillä on 58 neliötä ja tavaraa kuin harakan ja masterin ruokataloudessa. Minä olen se skitsofreeninen hahmo, harakka sekä hamsteri. Joten otin 2 (kyllä, kaksi) laatikkoa till.

No tietenkin aion pakata vaatteet ja muut "pehmeät" Ikean multitalent-kasseihin sekä mustanpuhutteleviin jätesäkkeihin. Olen ollut myös kaaaaukaa viisas. Kunnon kokoisissa muovilaatikoissa on askartelupaskarteluroinat, rekvisiitat ja muutoinkin olen arkistoinut kaiken "mitä joskus voi tarvita" (kuten äitini sanoo) laatikoihin.

Silti. Kuusikymmentä laatikkoa voi olla justiinsa nappi määrä. Onhan noita kirjojakin ja ei sitä sovi rykäistä yhtä laatikollista ihan täyteen painavaa aineistoa. Ettei toistaiseksi ilmoittautuneiden muuttoapulaisten selkäranka katkea. Ihan heti.

Kun Heguli on kuitenkin 4-kymppinen aikuinen mies, Ossilla on ne "sivunivelsiteettömät" polvet ja heikko sydän (se rakkaus, se rakkaus... Ei vaan oikeasti) ja äiti sekä Tuitzi-täti ovat jälkisiivousrynnäkköryhmä. Ja mähän olen Raskaana. No, kyllä mä kannan hujakoita. Isä saa viihdyttää Maire-koiraa. Sekun ei kanna. Kun se ei viitsi. (Eikä ehkä jaksaisikaan. Jonnan isä on ollut minun isästä huolissaan jo viidenneltä luokalta.)

Pitää muistaa nimetä laatikot ja säkit ja kaikki. Veikkaisin, että helpottaa purkamista. Ja siis jonkun ihan omaa elämää.

Kuva ja laatikot: täältä

Samurai-henki

Ullan kahvilassa (Café 5. linja) keskustelut ovat yleensä aina mielenkiintoisia. Se on vähän sama olla ukkeleiden kanssa Ullalla tai lauantai-aamuna Ervastin divarissa, kärpäsenä katossa.

Tänään iltapäivällä keskustelun aiheina olivat mm. Machiavellin Ruhtinas, Sun Tzun a.k.a. Sunzin Sodankäynnintaito sekä Yanamoton Samurain tie. Ylipäätään sellainen elämänasenne, jota voitaisiin pitää nykyaikaisena samurain elämäntapana. Palvella toisia, nähdä kaiken vaikutus kaikkeen ja löytää niistä nöyryys. Tietenkin keskustelu rönsyili ja Maire vaati kovaan ääneen Karilta herkkuja.

Keskustelua siitä etteivät samurait olleet yksin sotureita, vaan myös taiteilijoita, renesanssi-ihmisiä, joilla oli monet taidot.

Aamulla en mene samaa matkaa Ervastille. Annan isän mennä edeltä ja viettää lauantai-aamun kirjakerhotunnistaan kolmevarttia ilman, että olen paikalla. Ainoana hameväen edustajana. Ei tule kumma olo ukoille eikä minulle. Vitsejä ja läppiä voi viljellä rauhassa. Vaikka eipä ne vitsit minua saa vaivaantumaan, pikemminkin se että minun aikanani ei koeta että "ronskeja" (kaikki on niin suhteellista) vitsejä voidaan kertoa.

Isä Kiljusen sanoin: Sivistys on SUURI asia. Ja Helsingin juhlaviikkojen slogania lainaten ja muokaten: Sivistys kuuluu kaikille.

Kuvassa: samurai kanji (kait)

Johtotähti

Jaakolla on tänään luokkakokous. Ajateltiin Mairen ja Jonnan kanssa, että joku ylläripylläri t-paita olisi tosi fantsu ja hauska.

Mutta eihän Jaakolle kelvanneet mitkään vaikeasti avautuvat vitsijutut, tietenkään. Ainoastaan Martti Servo t-paita olisi kiva.

Vähän niin kuin pienenä jotkut jutut ovat vaan ylitse muiden eikä muita edes ole. Martti Servo on Jaakon Halinallet, NKOTB, pinkki, hevoset, Mustanaamio, Tom Cruise, Metallica tai Leviksen farkut.

No sitten ajattelin, että teen Jaakolle Martti rintanapin, Ossille ja Argukselle myös, mutta se ei sitten onnistunut. Ei löydetty päällimuoveja. No, jos jouluksi vaikka sitten kerkeäisi ja muistaisi.

Ympäripyöreitä

Olen useamman kerran tässä miettinyt sitä miten ja miksi ihmiseltä (muka) kesti niin kauan keksiä pyörä. Siis ympyrä asia, joka pyörii. Luonto on täynnä pyöreyttä, jotka pyörivät. Omenat, marjat, kivet, kepit (laita keppi pyörimään vaikka mäkeä alas), vesipisarat kaikissa muodoissaan jne. Ja eikö olla tehty kuperkeikkoja, pyöritty ympyrässä?

Ai sou dount ket tis.

Tyhmyydestä sakotetaan

Niin tavataan sanoa ja joskus, joskus se on ihan totta. Mutta kukapa nyt uskoisi villeimpiä skenaarioita.

"Jos nuo nyt päästetään tänne, niin ne syövät meidän kalkkunat, skalpeeraavat meidät. Roudaavat väkisin tänne ties mistä ties ketä, riistävät niitä, meitä ja omiaan, keksivät kaikkea turhaa ja typerää, kannustavat kriminaaleja ja muita onnettomia muuttamaan perässään. Raiskaavat Äiti Maan, sotivat ympäriinsä eivätkä kunnioita ketään ja lopuksi julistautuvat Maailman poliiseiksi ja moraalin kotimaaksi. Siinä vaiheessa meitä on enää kourallinen ja asumme rajatuilla alueilla ja suurin osa on syrjäytynyt, joudumme taistelemaan historiamme, kulttuurimme ja perintömme tuhoamisen estämiseksi eikä meillä ole mitään kuin pari kasinolaivaa. Olemme kadottaneet kosketuksen omaan historiaamme ja tapoihimme. Lapsemme eivät osaa omaa kieltämme."

"Älä nyt viitsi olla naurettava ja teatraalinen. Mistä voisit edes tietää, että niin tulee käymään? On niin kiva saada vieraita."

Metsäratiota

Yle Q:ta ei enää ole. YLE Peili jyrää nyt sen taajuuksilla. Puhetta. Ihan hyvä, sitä ei liikaa olekaan kuultu. Suomen radioissa ainakaan. Ville Blåfield muistelee lämmöllä kanavaa Apinalaatikossa. ITse kuuntelin Q:ta aika harvoin. Harvoin kuuntelen juuri mitään tiettyä. Enää ei jaksa. Sitä paitsi Beatrixessa ration kuuntelu on osin haastavaa.

Mietin tätä radiogenreasiaa aivan riittämiin kevään lupakierroksella ja edelleenkin voidaan todeta, että riittää kunhan soittaa vaikka gruuvahtavaa musiikkia jukeboxinlailla. Toimittamista ei sitten tarvitsekaan juuri nimeksikään tehdä. Ja humppaa (sitä perinteistä taikka tekno sellaista) on vaikka koko kansalle jakaa. On vain niin sääli, ettei ole edes kunnollista tarjontaa. Sekun voisi olla riskaapelia, olla poikkeava, erilainen.

No tulinpa kuulleeksi, että Liikenne- ja viestintäministeriössä mietittäisiin, voisiko digikanavista irrottaa lisää kaistaa... Siis vaikkapa Iskelmäradiolla. Joka niin tylysti saikin kylmää kuraa naamalle keväällä kuin suojatien luona seisova jalankulkija Mäkelänkadulla. Onhan sekin yksi tapa taas touhuta, mutta mitä sille demokratialle kuuluu ja julkiselle hakumenettelylle? Siis tällaista saattaa tulla ajatelleeksi.