Imitzistä

Imago, eli siis imitzi. Tämä on asia jota olen tässä varsinkin lähipäivinä miettinyt. Eniten poliitikkojen kannalta. Millaista kuvaa ko. henkilöstä tulisi välittää. Mitä korostaa enemmän kuin jotain muuta.

No Rehellinen pitäisi olla ja Aito. Näissä kahdessa on keskinäisiä yhtäläisyyksiä ja niin kuuluukin olla. Ne pätevät kaikkiin ja kaikkeen. Turha yrittää olla mitään mitä et/ei ole. Pitää olla vakuuttava, luottamusta herettävä ja/tai sitä vahvistava.

Oikeastaan koko imago on sanana, käsitteenä, sellaisena miksi se on muodostunut, vähän rasittava. Se on nostanut itsensä yli muiden, unohtaen oman tarkoituksensa. Se on vähän kuin sana 'brändi'. Kaikki tuntuvat olevan brändejä. Jolloin huuto hukkuu huutoon.

Minusta kenen tai minkä vain ulospäin suuntautunut viesti ja mielikuvien pommitus saisi olla yhtä rehellistä kuin mitä se on sisäänkin päin, itselle. Tietenkin ulospäin suuntautuneessa viestinnässä asiat eivät ole yhtä ö naturel, alastomia, mutta samankaltaisuuteen tulisi pyrkiä. Olla rohkeasti Sitä Jotain, vaikka tylsä.

Se, että on ns. mauton tai epäkiinnostava ovat asioita, jotka ovat hankalia. Jos nyt vaikka ajatellaan kunnallis- ja eduskuntavaaleja tai hittolainen mitä vain vaaleja, joissa ehdokkaita on ziljoona.

Yleisesti suurin osa (valitettavasti) on kökköjä. Plussaa on, jos on käytetty puolueen vakiopohjia. Ne ovat yleensä nyt sentään jotenkin aseteltuja ja suht fiksuja. Mutta odd-bolsseja silti jää. Itsetoimitettu kuva, esimerkiksi, voi olla ihan kamala. Ka-ma-la. Toinen loistava saavutus on liukuvärit ja Wordin erikoisfonttitehosteet. Aina yhtä järkyttäviä.

Miksi maksaa ilmoituksesta melko monta rahaa, jos se on hirvittävän kauhea? En tiedä onko se tyhmä kysymys, moni sen esittää, mutta edelleen palstamilleistä maksetaan muttei kenellekään siitä, että joku tekisi visuille mitään. Nk. Serkunkaimanpoika ei aina (todellakaan) ole se paras vaihtoehto, vaikka tietokonetta osaisikin käyttää paremmin kuin ehdokas itse.