Mielikuvia

Miehet taitavat olla kuin ...konjakki. Mitä vanhempaa, sen parempaa ja käsittääkseni pehmeämpää. En siis tunne konjakkeja ja mahdanko tuntea miehiäkään.

Jokatapauksessa. Vuonna 1988 minua karmi Harri Holkerin presidentinvaalikampanjan kuva. Vaalidebateissa ja kaikessa missä Holkeria näki mies oli kylmän kovan oloinen, suorastaan pelottava. Sellainen aikuinen pukumies joka takuuvarmasti tiuskisi lapsille.

No enpä tiedä olivatko ensimmäiset mielikuvat Paavo Lipposesta yhtään mairittelevampia. Eivät. Enkä sano, että aika olisi kiitänyt kuin siivillä, että nuo mielikuvat olisivat kovasti muokkaantuneet uusiksi.

Vaan koittaapa aika uusi se huru-ukoillekin. Olen jo pidempään sympannut Harria. Harrista on tullut ihanan humaani. Ilme voi olla kurtussa, mutta siinä on jotain uutta, sellaista mikä antaa kuvan hyvästä miehestä. Sellaisesta papparaisesta joka puolustaisi lapsia.

Ja mitä, mitä, mitä kummaa? Paavosta on matkoilla mukava katsella taloja. Siis hienosti sanottuna: harrastaa arkkitehtuuria. Hei mäkin harrastan samaa! Mehän voitaisiin mennä Paven kanssa katselemaan vähän taloja. Luulen, että Pave saisi kyllä päteä, koska itse en tarkemmin syvenny tekijöihin enkä tyylisuuntiin. Tai no jos 'kiva' ja 'ei-kiva' ovat tyylisuuntia.

Ai niin. Arvaapa kumman huulista kehysten väri on pipetillä napattu.