Mitä me mistään opimme?

Osasiko Anna Politkovskaja odottaa, että jonain päivänä joku hänet voisi murhata? Kyllä. Oliko murha mahdollinen? Kyllä. Oliko se oikein? Ei.

Olen miettinyt asiaa päiviä ja todennut miten kamalan kylmä maailma meitä ympäröi ja miten meille riittää ulkoinen, kiillotettu kuva. Silloin on niin helppo sulkea pois pahat ja väärät asiat.

On ikävää, että mielemme ovat turtuneet emmekä pidä järisyttävänä emmekä tavallisuudesta poikkeavana, että vaikkapa Venäjällä arvostettu ja valtaapitäviä arvosteleva toimittaja surmataan. Emmekä me edes usko, todellisen, syyllisen löytymiseen.

Mutta Vapaus on kuulemma Venäjällä erilaista kuin nyt vaikka meillä täällä Suomessa. Sitä on kovin vaikea ymmärtää, koska se ei selkeästi ole Venäjän sisälläkään kaikille sama, tuo Vapaus. Vladimir Putin saa arvostella ja haukkua esimerkiksi georgialaisia laiskoiksi ja epäluotettaviksi. Vaikka eräs Dzugasvil a.k.a. Soso a.k.a. Koba ja paremmin tunnettu Stalin oli aikakautensa ja Venäjän historian reippaimpia ja aikaansa saavimpia miehiä. Jonka muisto ja opit tuntuvat edelleen elävän vahvoina Moskovassa. Ei ollut Vilenillä parempaa miestä rinnallaan. Juu. Siis kuka Putin on ketään nimittelemään.

Tuli paha, paha mieli, kun uutinen tavoitti. Toisaalta olen ylpeä ja iloinen, että joku rohkeni olla niin rohkea. Moni meistä ei uskaltaisi olla yhtä uskalias, tehdä vastaavaa maassa missä Vapaus ei ole kaikille edelleenkään sama. Mutta on vain asioita, joiden puolesta kannattaa taistella, joita ei pidä uhrata. Antaa periksi.