Hymy - Ei se lehti

Hymyssä on vain jotain, mikä vetoaa toiseen ihmiseen. Joskus hymy voi etoa ja se voi jopa saada voimaan pahoin. Yleensä kuitenkin se vain tekee hyvää. Niin hymyilijän kasvojen lihaksille kuin muiden ihmisten mielille. Se myös tarttuu. Anna hyvän kiertää.

Koska voi hymyillä? Viekö hymy pois vaikkapa uskottavuutta? Viekö se vakavalta asialta pohjaa? Ketkä kaikki saavat hymyillä?

Saako hautausurakoitsija hymyillä? Koskaan? Vaiko vain kotona, lukittujen ovien takana ja kun kukaan ei varmasti näe?

Saako sodan keskellä hymyillä? Milloin lähimmäisen menettänyt saa hymyillä? Saako sairas hymyillä? Saako kuolinvuoteella oleva hymyillä tai sen vieressäkään? Saako Lastenklikinalla hymyillä?

Saako hymyillä vaikeuksien keskellä, kun elämä potkii päähän? Saiko lamavuosina hymyillä, pulavuosina, sotavuosina? Saako hymyillä, vaikka maailmassa niin moni näkee nälkää ja moni asia on huonosti?

Saako poliitikko hymyillä, pappi, poliisi, palomies, sairaanhoitaja tai kukaan kenen pitäisi olla vakavasti otettava ja/tai joka tekee töitä vakavien asioiden kanssa?

Minusta (ja tiedän tämän olevan jokseenkin subjektiivista) hymy tuo lohtua ja toivoa, sen lisäksi että se usein tuo myös hyvää oloa, mieltä ja iloakin. Etenkin huonona päivänä aito hymy tekee hyvää. Hymyilevää ihmistä on helpompi lähestyä, jos hymy on siis aito. Aito hymy näkyy myös silmissä.

Hymyillä ei tarvitse niin, että koko kalusto näkyy eikä kalustoa tarvitse valkaista. Vähemmästäkin sitä uskotaan, että on jotain hyvääkin vielä jäljellä. Jos ei sitten mitään muuta. Ei tarvitse hymyillä kuin koominen autokauppias.

Jos kukaan ei hymyilisi, niin jaksaisiko kukaan täällä olla ja elää? Enkä minä näe etteikö vakavastiotettava ihminen voisi hymyillä, todistettavastikin. Voin olla ihan yksin tämän ajatuksen kanssa, mutta enpä usko.

Kuvat: täältä, täältä ja täältä