Koulu

Koulu. Siellä lapsi ja nuori viettää suuren osan päivää ja pitkän pätkän vuosissa. Se on iso osa arkea ja sen ympärille moni rutiini muodostuu. Siellä saadaan eväät moneen asiaan, tietoon ja taitoon, solmitaan ystävyyssuhteita ja opitaan asioita, muitakin kuin kouluaineita.

Koulu ei voi olla mikä tahansa paikka, rakennus tuolla jossain, sama se missä. Ei ole yksi ja sama onko se iso vai pieni, onko luokalla kymmenen vaiko neljäkymmentä. On tärkeää millainen opettaja on ja millainen vaihtuvuus opettajassa/opettajissa on.

Henki. Silläkin on paljon väliä millainen fiilis eli viilinki koulussa vallitsee. Viihtyykö siellä, oppilaat ja/tai opettajat. Sillä on valtava merkitys. Mitä koulu ympäristönä, paikkana ja oppimisympäristönä henkii.

Visiot, missio ja tavoite. Onko tavoite olla tuottava ja missä mielessä? Sama pätee kahteen muuhunkin kohtaan. Onko tarkoitus juosta läpi opetussuunnitelman ja pänttäämällä viedä loppuun kurssit kokeiden kautta? Vaiko, että lapset ja nuoret pystyvät rauhassa sisäistämään myös oppimansa? Kuinka kiire meillä on ja miksi?

Arvot. Mitkä ovat koulun arvot? Mitä asioita oikeasti arvostetaan. Ihan niin oikeasti, että niistä myös avoimesti ja julkisesti puhutaan. Olipa kyse arjesta tai juhlapuheesta. Nujakasta välitunnilla tai vanhempia lämmittävästä jorinasta.

Ruoka. Sekin on tärkeää. Sen laatu. Että se ravitsee niin kehoa ja mieltä. Jos lapsi/nuori ei saa kunnon ravintoa ei hän kykene oppilaanakaan parhaisiin suorituksiin. Niin se vain on.

Happi. Sitä pitää saada. Verenkierto, lihakset ja aivonystyrät tarvitsevat raikasta happea ihan joka päivä. Siihen tarvitaan ulkotilaa. Mielellään viihtyisää, mukavaa, sellaista missä haluaa lapsikin olla ja viettää aikaa. En minä edelleenkään osaa viihtyä ankeassa ulkotilassa. Miksi edes pitäisi?

Turvallisuus. Koulumatkat voivat viedä koko ilon koulun käynnistä. Aivan kuten jos välitunnilla joutuu jännittämään tai jopa pelkäämään, että aina tulee turpiin tai vaikka "vain" syrjityksi. Se olo, ettei ole hyvä olla, ettei ole turvallinen olo, se syö jopa koululaista. Pitkät koulumatkatkaan eivät tee oloa hyväksi. Se yksin rasittaa, eli väsyttää. Väsyneenä huomiokin herpaantuu.

Hektisyys. Lapset eivätkä nuoretkaan ole hyviä handlaamaan jatkuvaa hektisyyttä. Aikuinen tunnistaa sen millainen olo pään sisällä on hektisen päivän jälkeen ja miten hauskasti se vaikuttaa kaikkeen muuhunkin sitten, ketjureaktion tavoin. Jatkuva tempoilu ei ole hyväksi oppimiselle. Ja siksihän lapset ja nuoret käyvät koulua, oppiakseen. Eivät tempoillaakseen.

Jos koulujen kokoa halutaan kasvattaa tulee muistaa sen mukana tuomat haasteet. Joku raja pitää kuitenkin löytyä. Kovin montaa luokkasarjaa en ymmärrä. Meillä niitä oli kaksi, samassa rakennuksessa. Isommilla luokilla käytännössä opetusta tapahtui kolmen luokkasarjan tietoisuudessa, kun tunteja oli ristiin ja samat opettajat vähän kaikilla. Sekin oli jo paljon. Ainakin riittävästi.

Yhtenäiskouluissa on kuitenkin se hyvä puoli, että pienet ja isot ja ihan tooooosi isot ovat saman katon alla. Tekemisissä toistensa kanssa, tietoisia toisistaan. Eri ikäisiä, eri vaiheissa olevia oppilaita, lapsia ja nuoria. Se on pitkälti rikkaus, mutta haaste sekin. Mielummin kuitenkin yhtenäiskouluja kuin laitostuneita ala- ja ylä-asteita.