Viva Zapatero!

Eilen katselimme Sub-tv:ltä (sieltä tulee joskus jotain järkevääkin, isä) Sabrina Guzzantin tv-ohjelmasta RAIot tai lähinnä sen sensuroinnista kertovaa tv-elokuvaa Viva Zapatero!

Che nottura di palle! Siis jos saa sanoa (ja saa, koska minä päätän niin) ...jo on munatonta ja aivan käsittämättömän neitimäistä käytöstä Italian maalla! Machojen ja tosimiesten maineessa keikistelevat, mammojen ruokapatojen äärillä norkoilevat miehen rotjakkeet ja muutama hännystelevä akka olivat kaikessa hurkastelussaan ja herkkänahkaisuudessaan juuri niin typeriä, että heistä saa poliittistasatiiria aikaiseksi.

Mitä muutakaan siitä voi pitkässä juoksussa syntyä kuin kritiikkiä ja epätyytyväisyyttä, kun kaikki päättäjät ovat sitouttaneet itsensä Berlusconin liekaan? Voi Pyhä Dorka!

Minulta paloi hihat ja puoli paitaa. Maa, joka usein pitää itseään mm. sivistyksen kehtona ja kulttuurin (mm. ruokasellaisen) kotina on ajautunut jonnekin, mikä ei ole enää demokratiaa. Poliitikkoja ei saa arvostella eivätkä näyttelijät ainakaan saa käsitellä politiikkaa. Koska he eivät ole poliitikkoja eivätkä toimittajia. On poliitikkojen työ tehdä politiikkaa (juuri niin kuin heille sopii) ja toimittajien kertoa/uutisoida tehdyistä päätöksistä, JOS niin hyväksi katsotaan.

Miten voi olla mahdollista, että eilen televisioruudussa päätään aukoneet italialaiset poliitikot kehtasivat väittää asioita "vulgaareiksi" ja "kohtuuttomaksi pilkaksi", kun kyseessä on Itsevaltiaita vain hitusen aikuisille suunnatumpi lähestyminen?! Mitä me lapsillemme tv:ssä esitämme? Ja mitä sitten on satiiri?!

Pelottavinta tietenkin on se, että Italiassa tämä pääsi käymään. Ihmiset äänestivät Berlusconin valtaan, pitivät siellä eivätkä pitkään aikaan arvostelleet. Eivät huolestuneet siitä, mitä saattaa käydä sananvapaudelle. Monen muun asian lisäksi elokuva muistutti siitä, ettei sananvapaus ole itsestäänselvyys. Eikä sitä sellaisena pidä pitää.

Kuva: täältä