Shhh...

Pienenä kesäloma tuntui ihanan kamalan pitkältä. Pienenä se, ettei nähnyt kavereita moneen viikkoon oli aivan kamalan tuskallista. Jos joku oli kaksikin viikkoa lomamatkalla, niin ...Herran jestas sentään!

Nyt, kun vanhemmat sanovat jo lapsilleen: "Väistä, että täti pääsee ohi", sitä kestää toisen matkojakin paljon paremmin. Toisekseen arkikin erottaa. Jos jollain on vuorotyö, kaksi lasta yksinhoidettavana, niin onhan siinäkin jo ...matkaa kylliksi. Tai siis ihan vaikka vain sitä niin normia kuin normi voi olla. Kullekin.

Jos toinen lähtee ...maailmalle, niin se on toisesta varmasti jännittävää ja ihanaa, joten ei toiselle saa edes sanoa, että "mulle tulee ihan HIRRRVEEE ikävä", vaan että "Nähdään hei sitten!" tai jotain vastaavaa. "Tuo paljon tulkkuja!" on myös paljon käyttämäni.

Ja kun on vanha, aikakin kuluu nopeammin kuin pienenä. Viikot vilisevät, kuukaudet kaahaavat. Mutta kyllähän sitä aina välistä miettii ja joskus tulee toista ikävä, kaipaa toisen seuraa, juttuja. Sitten lentokentällä sitä huomaa, että "herran jestas sentään, tässähän on mennyt jo monta kuukautta". Mutta yhteiset asiat, jutut ja tunnelma ovat säilyneet, naurut on herkässä. Ne ovat säilyneet kuin vakuumissa, kuten Martti Servon & Napandereiden eräässä laulussa sanotaan. Onneksi.