Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

maanantaina, helmikuuta 20, 2006

Curling Rocks

Olympialaiset tunkevat joka tuutista tietoisuuteen, mutta yksi on ylitse muiden. Curling. Jo viime olympialaisten aikaan se oli jäätanssiluistelun ohella jota kuinkin ainoa laji, jota seurasin ja jota haluan myös nyt katsoa. Näistä kahdesta olen katsellut viime päivinä curlingia, jostain syystä.

Juuri mitään en siitä ymmärrä. Onneksi säännöt löytyivät, vaikkei ne nyt minua jaksa tempaista mukaansa. Olen jo kokeneempi curlingin seuraaja. Ymmärrän, ettei jää saa olla liian tasainen ja keinotekoinen kaltevuus näin jälkikäteen tehtynä on vähän huono. Kun voi tulla uria. Tiedän myös, että kivi voi kaartaa metrin verran radalla, jos on hyvä... curlingaaja/curlaaja/what ever.

Curlingia todella tuntuu tulevan toosasta paljon. Ja miksikäs ei curling nostaisi suosiotaan. Peli, jossa yhdistyy jää, kivi, strategioiden rakentaminen eivätkä pelaajat ole naama irvessä on ihan selkeästi menestystuote. Mitä nyt jenkit tuntuvat huutavan aika paljon. Toisaalta kyllähän keihäänkin tiedetään lentävän pitkälle, jos huutaa ihan perkkeleesti.

Norjan ja Tanskan naisten peliä oli mukava katsella, kun naiset hymyilivät suorituksen aikana. Ei runnota ketään mihinkään laitaan eikä tapella. Ei. Hymyillään. Onko tämä siis tällainen "herrasmies"laji?

Oulunkylästä löytyy curlinghalli! Ja siellä voi käydä tutustumassa lajiin. Hmmm. Ja jos katsoo yhteystietoja, niin ihan pätevä tyypi voisi vielä lajiin opastaa. Niin. Suomestahan puuttuu naisten joukkue nytkin olympialaisista.

Hienoahan tässä jäisessä herrasmieslajissa voisi olla myös se, että siihen voisi yhdistää kriketin tapaan myös picnicit. Ja se on aina hyvä asia. Terästettyä kaakaota, keittoja, kuumaa mehua, pallogrillattuja herkkuja kera lämpimän vaatetuksen ja huopien. Sitten se kannustaminen. Voisi taputtaa golfisti tai ihan hihkua. Curling huligaaneja on myös vaikea kuvitella.

Kuva: YLE

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At maanantaina, 20 helmikuuta, 2006, Blogger Konsonantti said...

Olen vakuuttunut, että Uusipaavalniemi ja Matti Vanhanen ovat sama henkilö. He eivät koskaan esiinny julkisuudessa yhtä aikaa.

Mitä itse aiheeseen tulee, on jopa biljardia hienompi TV-lajina. Pakko päästä kokeilemaan.

 

Lähetä kommentti

<< Home