Lankoja pitkin

Eilen soitin elämäni ensimmäisen konferenssipuhelun ja vieläpä jonnekin Yhdysvaltoihin. Huisia. Olin tietenkin ensimmäinen linjoilla, koska täsmällisyys on kuninkaitten kohteliaisuus. Sitten oli jotenkin rahanpolton makua jaaritella olympialaisista ruotsalaisen kanssa, kunnes vihdoin kolmannen tahon ilmestyttyä linjoille päästiin itse asiaan. Tulipa soiteltua.

Kun ei tule ihan joka kuukausikaan soiteltua ulkomaille, niin se on ihan ...jännää. Danielan kanssa nyt ei ole mitään jännitettävää, kun toisen tuntee ja italialaisten kanssa ei ole tuota englanninkielen ääntämis yms. paniikkiakaan. Kun se on ...semmosta muutenkin.

Eilen vähän tunsin itseni urpoksi, kun en osannutkaan heti sanoa jotain, joku typerä sana (kuten font) ei vaan tullut mieleen. Daa'ah! Mutta kai ne ymmärsivät ja minäkin sitten kait. Ja kun ei ole ihmisiä tavannut eikä oikein jutellutkaan, niin ei siitä jostain skånelais-englannista ottanut ihan selvää.

Netin kanssahan on ihan luonnollista haahuilla maailman turuilla ja toreilla, mutta soittelu. Se on niin vanhanaikaista. On jotenkin vain luontevampaa ÄmÄsÄnnäillä. Hitto. Olenpa suppea. Pah! Skypetystä vain kehiin. Mitään aleta itseä kipeäksi maksamaan.