Working Girl

Tajusin eilen, että isäni on ollut vain piirun verran vanhempi kuin minä nyt, kun hän aloitti yksityisyrittäjän taipaleensa. Ei sitä kukaan ihmetellyt, että "noin nuori mies...", ei tietenkään.

Puhe oli yksityisyrittäjyydestä ja ykskaks huomaan etsiväni vastinetta lauseeseen: Tuollainen nuori lapseton naisihminen... Niin? Siis totta. Nuori, kyllä ja lapsetonkin. Sou?

Saako kilauttaa kaverille? Kysyä yleisöltä? Poistaa kaksi selkeästi väärää vastausta?

Toinen hauska kysymys samasta teemasta nousi eteen jo muutama viikko sitten. "Tajuatteko te, että se sitten sitoo vuosiksi?" Niin, onhan tässä työntekoon vähän sitouduttava seuraavaksi 37 vuodeksi, ainakin. Tavalla tai toisella.

Ja siihen aikaan pitää mahduttaa kaikenlaista muutakin. Ehkä niitä lapsia, koiran ulkoilutusta, ruuanlaittoa, jouluostoksia, lomiakin ja joku kiva harrastus.

Muutamassa konkurssissa rävettyneenä, työntekijänä, olen aika varma siitä että riski löytyy ihan kaikesta. Ja joskus kun työntekijän ominaisuudessa on kantanut sitä huolta firman tilasta, olen tullut ajatelleeksi että "miksi mä välitän, mähän olen vaaaan töissä täällä".

Muutamia kertoja olen olen mennyt ylempieni luokse ja kysynyt, että missä mennään ja miksi tuntuu nyt vähän siltä että joku mättää. Ei mikään ole mättänyt, kaikki on ollut "ihan hallinnassa". Lopulta se mitä minä olen asioille oikeasti ja aidon konkreettisesti voinut on ollut ottaa monon kuva peffaan. Ja se ei ihan ole sitä mitä olin ajatellut.

Vaikka olen huono matematiikassa ja aika monessa asiassa, niin osaan minäkin vähän ajatella. Rahaa pitää tulla niin, että siitä jää maksujen jälkeenkin jotain käteen, palkkaa. Kulut eivät saa ylittää tuloja ja jos ei ole kroisos, niin ei eletä kroisoksen tavoin.

Eikä sekään ole ihan totta, että vain yrittäjä itse joutuu venymään, tekemään töitä yli toimistoaikojen, joustamaan, vastaamaan asiakkaan puheluihin iltaisin, lähtemään pää kolmantena jalkana lomalla työmaalle tai hoitamaan muitakin kuin vain ihan oman tontin asioita.