Kohteliaisuus

Moni on sitä mieltä, ettei suomalaiseen kulttuuriin kohteliaisuudet oikein kuulu. Tavallaan ihan totta. Minustakin on välillä kovin vaikeaa ottaa kohteliaisuuksia etenkin vastaan, joskus niiden ilmaiseminenkin varsinkin vieraille ihmisille on vaikeaa. Kuinka ihminen mahtaa reagoida.

Alkutalvesta tein siis työprojektia, jossa oli osallisena yksi ruotsalainen ja muutamia Ameriikan ihmeitä. Ruotsissa asuvat sukulaiset nyt ovat totuttaneet minut siihen, että siellä sanotaan tuon tuosta "Oi va härlig" ja jotain sen sellaista. Pienenä sitä oli ihan vajota maan uumeniin, koska ehkä kotomaassa ei kuitenkaan niin sydämellistä ja ylitsekin vuotavaa kohteliaisuutta ilmennyt.

Mutta amerikkalaisten leiskutushan tuntui osin jopa aivan kamalan ...nololta. Sitten päätin, että hyvä on, ns. otan kakusta ainakin 70 prosenttia ja nakkaan roskikseen ja se mitä jäljelle jää olkoon minulle tarkoitettua ja aivan ansaittua. Sekin ainakin 30 prosenttia amerikkalaisten kehuista tuntui niin lämpöiseltä. Harvoin selkään taputetaan täällä työn aikana tai sen jälkeen, että "tästä tulee tosi hyvä, suorastaan ...jotain superadjektiivista".

Viime viikolla pienestä alakulosta minut nosti kolmen ihmisen kehut. He kehuivat lähinnä rintarossiani, jota isäni kutsuu sekasotkuiseksi sörsseliksi josta voisin jo luopua, mutta jota on nyt kuitenkin tilattu Rose-kauppaan syksyksi myyntiin. Mutta kukkakauppias kehui myös tyttöä (siis minua) komeaksi. Minua on pienestä asti kehuttu nimenomaan komeaksi tytöksi, joka vasta nyt alkaa tuntumaan ihan ookoolta.

Hommahan jatkui Amigossa (jota eeeehkä voisi jo uusia), kun loistava uusi tuttavuus Kami kehui minua ja Jonnaa jotenkin näin "tehän ootte fantsuja gimuleita ja niin gliffasti laittautuneetkin", plus myöhemmin myös elämänkatsomustamme ja asennettamme. Stadin slangilla, sanoilla joita enää harvoin kuulee, sanoilla joita en enää ehkä edes tunnista. Joku täysin vieras tyyppi (ei poika, muttei oikein mieskään, sellainen wannabii kundi, eli noin 3-4kymppinen ikinuorekas sporttipilettäjä) tuli sanomaan, että sè muaaa olen kaunis. Kiitos, kiitos.

Ja lopuksi Karhupuiston grillillä meidän, minun ja Tiinan, naurua kehuttiin ihanaksi kikatukseksi ja juttuihinkin suhtauduttiin hyvin, vaikka Slayer saikin vähän meiltä kritiikkiä.

Totesin siis jälleen, että kehut nostavat ainakin mielialaa, jos eivät lopullisesti niin hetkellinenkin hyvä olo on aina tosi jees. Yritän muistaa itsekin olla tarkkana ja jakaa aitoja kohteliaisuuksia, aina kun mielessäni ajattelin jostain jotain mukavaa ja kivaa, myös sen ääneen sanoisin.

Kohteliaisuudellakin on kaveri, Huomaavaisuus. Nekin usein unohdetaan ja se on niin ikävää, koska loppujen lopuksi Kohteliaisuus ja Huomaavaisuus ovat helppoja tyyppejä, niiden kanssa on eläminen ihan kakkupalaa. Ne eivät muutu vuosienkaan saatossa, kuten jotkut ihmiset. Kohteliaisuuden ja Huomaavaisuuden tuntee niin hyvin, että ne ovat joskus aivan ennalta arvattavia tyyppejä, mutta itsestäänselvyyksiä nekään eivät ole.

Vinkkinä, mieskin voi kehua (ellei suorastaan ole toivottua) naisen esim. ihkuja kenkiä, laukkua, korviksia, kampausta ja miksei toisen miehenkin. Tietenkin voi.

Kuva: www.shoes.com