Mitä maksaa?!

Aina (välillä) sitä joutuu miettimään mitä asiat maksavat ja miksi. Juuri mikään ei ole ilmaista, ei edes elämä.

Onhan se ikävää, että itse joutuu maksamaan yleensäkin asioista. Olivatpa palveluita tai tavaraa. Mutta sellaista se on. Usein asiaa on helpompi ymmärtää jos sen kääntää nurin niin, että miettii miltä itsestään tuntuisi jos omasta työstään, tarjoamastaan palvelustaan ei saisikaan korvausta tai se olisi ihan bebasta. Olipa yrittäjä tai palkollinen.

Miten sitten hinnoitella oma työ? Ei kannata hinnoitella itseään liian halvaksi, koska silloin mikään puurtaminen ei riitä, mutta ylihinnoittelukin on tyhmää. Pitää löytää tasapaino. Siihen tietenkin vaikuttaa alan yleinen hintataso, suuntaan jos toiseenkin. Minä ja Rape ei tehdä samanlaista jälkeä, joten minä laskutan enemmän tai vähemmän (riippuu kummin päin homma menee, eli kumpi on rähmäkäpälä).

Joskus on vaikeaa jos heittäytyy liian filosooffiseksi ja muistaa vaikkapa sairaanhoitajat. Niin... Mutta heihin tai omaishoitajiin itseään verratessaan meistä aika moni tuntenee samaa omantunnon kolkutusta, ehkä. Heidän palkkauksessaan on selkeästi jotain vialla.

Kun minulla vielä oli toiminimi a.k.a. tmi, niin siinä hinnoittelun vaikeuden huomasi hyvin. Lelleistä ja telleistä, pakollisista vakuutuksista ja ties mistä tuli niin järkyttävä summa, että huh huh. Siinä tuntiliksasta aidosti käteenjäävä osuus ei ollut hääppöinen. Saman on huomannut moni muu, jopa ne jotka ovat ihan käyneet yrittäjäkurssitkin. Jotain olennaista on unohtunut valistuksesta. Yllätyksiä tulee, eivätkä ne aina ole iloisia.

Mutta onneksi monella on tähänkin ratkaisu: joku harjoittelija tai opiskeli käy tehtävään kuin tehtävään ihan hyvin. Tai joku joka ei voi oikeasti laskuttaa mitään järkevää, koska kukaan ei sellaisesta työn jäljestä enempää suostuisi maksamaankaan. Yleensä liian halpa hinta on arveluttavaa. Jos saat uudet hienot sterkat kahdella kympillä niin sen lisäksi, että ne ovat kuuminta hottia, ne ovat myös muuten kuumaa kamaa.

On tosin olemassa sellaisiakin tapauksia, joissa joku pihistää jemma nimisessä paikassa korvauksista. Ei vaikkapa noudata yleisiä palkkoja ja sormet ristissä toivoo, ettei tyypit niistä muilta kuulisikaan. Eräskin grynderi oli vedättänyt aikuista poikaansa 11,70 tuntiliksalla ihan markka-ajoista lähtien. Tau(s)kin onneksi Kalliosta löytyy sisimmästään rehtejä rappareita, jotka latovat järkeä päähän ja saavat hyväuskoisimmatkin silmät aukeamaan.

Hinnoittelusta vielä. Ylihinnoittelun hyvä puoli on se, että aina voit laskea hintaasi. Vaikeampaa on sitä nostaa, koska sen sulattavia syitä on tavallaan vähemmän. Siis sellaisia, jotka muillekin kelpaisivat, edes jotenkin jos lainkaan.

Kuva: -90-luvun Lontoosta, eräästä puhelinkioskista (ei siis enää uusi eikä välttämättä paikallinen).