Jylisee ja paukkuu

Täällä meillä saaristossa on monipuolinen populaatio. Sitä värittää jännittävällä tavalla myös puolustusvoimien Santahaminan toimipiste. Eli Sandis.

Isäni ja setäni ovat palvelleet Sandiksessa, samoin käsittääkseni heidän Seppo-serkkunsakin, Sepon poika, Jaakko ja pian Jaakonlailla samassa osastossa serkkupoika.

Isä ja setä kuuluvat Santahaminan johonkin herrasmieskerhoon, joka kävi mm. loppukesästä Karjalassa bussiturneella. Nimi taitaa olla joku Santahaminan urheilu joukkojen ja -killan saunaseura tmv.

Ajoista ennen kiltaa (isän ja sedän palveluajoista) on monta hauskaa tarinaa ja perhepiirin legendaa. Harva näkee yhtä paljon vaivaa saadakseen siirron Hämeenlinnasta Sandikseen, kun otetaan huomioon... se sotilasura. Tai joku voisi sanoa jotain muuta. Kuitenkin paljon hyviä juttuja, joihin moniin kytkeytyy sukunimemme, josta on tietyissä tilanteissa ollut paljon apua.

Santahaminan sotamiehet ja -naiset marssivat pitkälti pitkin lähitienoota. Jaakko kartoitti reittivaihtoehtoja yksi ilta: "Tästä me mentiin ja sitten tosta ja tosta ristiin rastiin. Kyllä täällä voi tehdä ihan hyvin 25 kilometrin marssin".

Eilen ja tänään Sandiksessa on ollut jotain tykkipauketta. Mairesta se on epäilyttävää. Mikä on tietenkin aivan totta ja loogista. Tykkien jylinä ei ole luonnollista, niin paitsi ihmiselle. Ihminen kun on kova sotimaan ja sitäkin pitää harjoitella.

Kuvan sillankupeessa olen minäkin odottanut sen kun toisenkin kerran Jaakkoa ilta- ja viikonloppuvapaalle. Sedällä on kulkulupa (isä unohti hakea omansa), niin kun serkkupoika menee armeijaan miten mukavaa se onkaan, kun isä, setä ja Tyyppi ovat iltapalan aikaan sotkussa. ;) Tai törmää marssilla blingbling Maire-koiraan, joka saa hepulin? Mutta siihen on aikaa.

Kuva: täältä