Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

perjantaina, marraskuuta 17, 2006

Kärppä

Enoni Kärppä, teki kuulemma mielestäni upeita tiikerin hyppyjä kun olin pieni, on paitsi mestari kahdella mantereella (lentopallossa), myös mielestäni varsin hauska. Koska on niin vakava, olevinaan.

Kärppä (jonka nimi ei ole oikeasti Kärppä, mutta se kuvaa fysiikkaa... tavallaan) tunnetaan myös Jokisena (joka myöskään ei ole enoni suku- eikä etunimi) on äitini veli, eli eno-Jokinen. Kun olin pieni kutsuin tätä enoa myös Hörikseksi, koska eräässä vanhassa kuvassa enon korvat saavat kasvot muistuttamaan lähinnä jotain korvaeläintä. Mutta välillä on pakko käyttää enosta sitä nimitystä, jonka enon alaisetkin esimerkiksi tietävät. Tietenkin olisi ollut hassun hauskaa kysyä tänään, että: "Onks Kärppää näkynyt?", mutta sitten en kysynytkään. Poika oli pöllähtäneen näköinen jo valmiiksi.

Kärppä a.k.a. Sibbo varg korjasi auton sivupeilin peilin, joka kiitos ison ja paksun Bemskun se lähti irti Merimiehenkadulla. Vaikka eno sanoikin: "Mä olen kuule kiinteistöhuoltoalalla", mutta tietenkin se sen korjasi. Koska on kärppä.

Enoni (kokonaista kaksi kappaletta) ovat tavallaan kamalan samanlaisia, mutta kuitenkin hirvittävän erilaisia. Molemmat ovat aika hassuja (omilla tavoillaan) ja kumpaisestakin on kasa päin hauskoja juttuja. Vähän niin kuin sedästänikin, josta eräskin entinen ranskanlegioonalainen sanoi "Sun setäshän on ihan legenda". Joo, niin se(kin) on.

Kuva: täältä

Tunnisteet: