Pullaa ja mössöä

Pullamössöä. Itselleni sana tarkoittaa jotain, mikä ei kuvaa minua tai minunlaisiani (suunnilleen itseni ikäisiä ja näin). Tunnistan paljon paremmin termin Kermaperse. Tätä minä olen kuullut ja tähän määritelmään omaa sukupolveani kuvaavana törmännyt yleensä useammin. Mutta nyt Pullamössö on enemmän in. Eikä siinä käytetä julkeaa sanaa 'perse'.

Pullamössöt syyttävät itse itseään, omaa sukupolveaan pullamössöilystä tai käyvät vastahyökkäykseen vanhempien sukupolvien pullamössösyytöksiä vastaan.

Minua on aina ...vatuttanut (muulloinkin kuin vattu aikaan) syytökset siitä, että koska olen sen ikäinen kuin olen, olisin automaattisesti kermaperse tai pullamössö. Minä en jumalauta ole. Minä toki olen kuullut aiheesta, ihan kyllästymiseen asti. Minun lapsuudessa mentiin bussilla kouluun 20 asteen pakkasessa ja kun vettä oli polveen asti, ei hiihtämällä. Se on minun syntini.

Mutta kritiikki ja sen esittäminen kuten alussa kuvailen on ihan ok. Meidän tulee nuorempina ja yhteiskunnan toiminnan takaajina muistaa vastuumme ja huomata itsessämme kasvun paikkoja. Mutta meidän pitää muistaa puolustaa itseämme myös. Pitää osata olla onnellinen vaikkei lottovoittoa voittaisikaan, mutta ei pidä niellä sitä, että meidän KUULUU olla onnellisia, koska olemme... pullamössöä, että koska meillä asiat on "niin hyvin".

Ja olimmepa ikäpolvena itse niitä, jotka palkkaavat ja ovat esimiehiä tai olimmepa vanhoja konkareita, jotka ovat meidätkin kermaperseet pelastaneet lamasta ja olemme heille siitä kiitollisuuden velassa, niin jotain aina pitäisi muistaa...

Itse väsyin, kun jouduin venymään ja venymään lisää, tekemään "osani", mutta todellisuudessa muidenkin. Koska olin nuori, minun kuului tehdä enemmän, sietää enemmän, olla hyvä, hiljaa ja tottelevainen. Minulle sai raivota, huutaa, syyttä ihan mistä vain mitä oletettavasti minä tai sitten ihan joku muu ei ollut tehnyt tai muistanut sanoa että minun pitää se tehdä. Väsyin, kun minulla piti olla tavat, olla kohtelias, minun piti tervehtiä, mutta minua ei tervehditty.

Minä en saanut keskeyttää, mutta minulle ei annettu suun vuoroa. Kun minun piti olla kiva, mutta minulle ei. Minulle sanottiin, että "ota paikasi", mutta seuraavassa hengen vedossa "tiedä paikkasi". Minun piti antaa itsestäni enemmän kuin pitä sain vastavuoroisesti.

Piti opetella uusia asioita, mutta se tarkoittikin vain sitä, että saatoin hoitaa sitten nekin asiat, vastuualueet yksin, oman työni ohella, siis lisäksi. Piti joustaa, tehdä töitä pidempään, tulla aikaisemmin, lähteä myöhemmin, lyhyemmällä lounastunnilla (tunti on jännä käsite, joskus se on 60 minuttia, joskus ei), mutta vapaata tai palkanlisää siitä ei tullut. Itselle kuulemma vain hyvä mieli.

Väsyin ja vittuunnuin. Mielestäni jopa ihan syystä, aiheesta. Mutta jos ei kerta, niin miten olisi kaksi? Tai miltä kuullostaisi kolmas kerta? Vitutti lisää huomata, että vaikka ns. nirsoilin ja hain työpaikkaa, jolla olisi arvot, ihan vain hyvät tavat, niin sellaista en löytänyt.

No kun tarpeeksi on väsynyt ja vittuuntunut ja pitäisi kilttinä kuunnella lässytystä siitä miten Minulla ja minun sukupolvella KAIKKI on niin paljon helpompaa, niin saa paskamaisen ja röyhkeän tytön hupakon leiman, kun sanoo jotain mikä ei ole sitä kilttiä ja kuuliaista, aivotonta mitä ...ikävä kyllä halutaan ja odotetaan.