Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Onnea äiti!

Äidillä on tänään synttärit, aika monennet. Useammat kuin esim allekirjoittaneella on ollut tai Mairella. Pienenä oli todella mystistä, että isän ja äidin syntymäpäivät olivat ihan vierekkäin, mutta eri vuonna. Aivan käsittämätöntä.

Teininä etenkin äidin syntymäpäivät asettivat, kieltämättä, hitusen haastetta. Ensinnäkin haastetta päästä kotiin (ylipäätään) ja toisekseen haastetta olla sitten jotenkin kuosissa. Joskus näinkin on siis ollut.

Nykyäänhän se on niin, että vanhempani ja isän serkkurovahka juhlivat pidempään kuin minä. Mikä ei tavallaan nyt ole yhtään paha. Eli herätin taas vanhempani syntymäpäivän ja uudenvuoden toivotuksiin.

Tänään on tiedossa vuoden ensimmäiset synttärikahvittelut iltapäivästä ja sitten kummatyttöjen vierailu. Eli juhlien merkeissä taas uusi vuosi käyntiin!

Tunnisteet: