Nais sitä ja nais tätä

Naisautoilija, naistarjoilija, naisjohtaja, naispresidentti...
Naiiiiis...

Subjektiivisesti olen sitä mieltä, että varsin usein törmää siihen, että naispersoona ei miellytä. Siis ei persoonan persoona, vaan se että persoona on nainen.

Aivan. Moni asia tulee minullekin mieleen kun vaikka on tekemisissä miesten kanssa. Mutta pidän itseäni jo jokseenkin ihmisiä tavanneena ja miehiäkin tuntevana, että nykyään pitkälti pidän aikuisia ihan vaan aikuisina. Toiset ovat herkkiksiä ja toiset ei. Toisilla on huumorintajua ja toisilla ei. Toisilla on ja toisilla ei. Kaikkea.

Mutta jännää on työelämässä kuin arjessakin se, miten... jänniä asioita minultakin nim. om. Naisena oletetaan että voi odottaa. Harvalle jäänee epäselväksi, etten ole ihan hissukka, että olen jokseenkin ...nooo vaikkapa verbaalisesti värikäs ja kenties hitusen karski.

Tässäkin huolimatta etenkin työssä luokseni on laahustettu mm. A4-tulostenipun kanssa, että MINÄ liimaisin 50 kutsua kasaan (kun dorka ei osaa tulostaa kaksipuoleisia), vaikka minulla olisi oikeitakin töitä. Tai että MINÄ olen joku keittiöpiika ja pitäisin muiden kuin isäni jälkien siivoamisesta (joka sekin on vain valmistautumista tulevaan "vanhustenhuoltoon"). Tai olisin ylipäätään kiinnostunut kuuntelemaan haltioituneena häääsbiin juttuja, kun omatkin naurattavat itseä enemmän. Saatika tekemään kaikki nk. paskaduunit, jotka ovat liian hankalia tai "työläitä" (eli jätkät ei vaan osaa). Ei kysytä "Villeltä", ei "Rapelta", "Peralta" tai keltään, jonka nimi edes viittaisi maskuliinisuuteen.

Kiintoisaa asioista vielä tapaa tehdä se, että jos kysyy: "Mikset tee itse?", niin siitä nousee valtaisa älämölö. Suorastaan dramaattinen. Ihan normaalista kysymyksestä. Kysymyksestä, johon ei ole ladannut yhtään mitään (vielä), edes äänenpainoa. Varsinkin, kun itse tullaan kyselemään ja ehdottelemaan ihan jo suorastaan hölmöjä...

Hämmentävää taas on se, että jos on osoittanut, että osaa eli olisi siis pätevä, niin... ei olekaan. Muka. Siis, että yht'äkkiä osaaminen vain katoaa. Puff! Taas siis siihen asti, että jotain pitäisi tehdä. Kuin rinnakkaiset todellisuudet menisivät välillä jotenkin sekaisin.

Erikoista asioista tekee sekin, että kun jotain vaikkapa ehdottaa tai sanoo etukäteen, jopa ihan napakasti niin se ei tunnu uppoavan. Sitten voit toistaa itseäsi kuin Helsingin metro läpi kaupungin ja edelleenkään ei mene sanoma perille. Ja sitten jossain vaiheessa alkaa se ...aivan todella rasittava ulina ja pillaus siitä "miksei kukaaaaan sanonut". Hoh hoijaa.

Surkeaa on se, että itseään liberaaleina, tasa-arvonkannattijina ja kaikinpuolin tasapuolisesti kaikkia ihmisiä kohtelevina itseään pitävät ovat usein ihan yhtä ...veemäisiä miesämmämääkijöitä kuin ne, jotka ovat avoimesti pillaajia. Sillä onhan se surullista. Se koettelee toivoa.

Nk. vahva nainen (eli ihan vain reipas ihminen, joka ei vain nysvää) ei tarvitse kenenkään apua tai tukea (muka) ja sitä saakin "vähän koetella, että onko oikeasti niin muka vahvaa tekoa, ellei suorastaan vähän ottaa luuloja pois", mutta marttyyripillaja(miehiä) ymmärretään enemmän kuin avutonta linnunpoikasta keskellä Mannerheimintietä.

Ja jos et ymmärrä ja olet vielä nainen, niin... "Miten Nainen, jonka kuuluisi olla hellä ja ymmärtäväinen kodinrakentaja, voi olla NOIN kamala akka?!"

Ehkä miehen kriisissä on syy.

Kuva: täältä