Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Mahdoton yhtälö

Koska se vain menee niin, että vähemmistö (tai sellaisena pidetty) pitää kuitenkin aina yhtä ja usein kokevat kollektiivisesti asioita, niin minuakin alkoi ketuttamaan. Aina sama juttu, aina.

Ystäväni vei autonsa (Hiivatin) kahdenkympin huoltoon, avainkin oli rikki, joten siis ja ihan turhaan hän oli tänään kolmatta kertaa Konalassa (eräässä aakkosten neljännellä kirjaimella alkavassa) isossa autoliikkeessä. Kun ei osata sanoa asioita kerralla, vaan hyppyytetään ihmistä. Kyllähän sitä kaupungin läpi aina ajelee...

On todettu paikan päällä ettei avain toimi, mutta kun paikalle menee ensimmäistä kertaa hakemaan autoaan (kun on siitä ilmoituksen saanut) ei paikalla enää olekaan ketään, joka osaisi, voisi koodata avaimen, kukaan ei pyydä ottamaan toistakin avainta mukaan seuraavaksi päiväksi. Plus kaikki se ongelmallisuus koko auton hankinnassa ja edellisen Hiivatin vaihdossa. Ku-se-tus-ta.

Se on niin häkellyttävää, että usein menee täysin sanattomaksi. Sitä ei voi vain uskoa, että on niiin ei toivottu asiakas. Se on niin törkeän ja tökerön tuntuista, että siinä tulee kiukkuraivari. Vi**u, eikö rahat kelpaa! Mitä helevettiä?! Koska kukaan ei tajua yleensä palvella, kuten normaalia asiakasta. Se on suorastaan ihmeellistä, varsin outoa ja ihmeellistä.

Sekin kerta kun vein Pököttiä pikahuoltoon, aivan kuten Jaakkokin oli murheenkryyniä vienyt. Pikahuoltoon. Pika. Aamu seitsemältä PIKAhuollon ukkeli sanoo, että minun pitää varata aika, esimerkiksi huomiseksi. Kun kysyn, että siis eikö tämä ole pikahuolto, niin kyllä on mutta aika pitää varata. Kysyn käykö huomiseksi, niin ei se käynyt koska kyseessähän oli siis PIKAhuolto. Onneksi se meni sen verran yli ja pakosti ajatteli, että mies on hitusen pipi, niin ei tullut Rankkapäivä-kohtausta.

Kun normaali reagointi ja normaalit kysymykset, toteamukset, huomiot eivät uppoa, niin mitä siinä voi. Katsoa silmiin ja telepaattisesti solvata, ääni nousee ja ukkelit ajattelevat "jaaahas...".

Varsinkin kun naisten asema on muuttunut kotirouvailusta ja talousrahoista itsenäiseksi ja useimmilla on ihan oikeasti omat autot, niin on se kumma ja piru, ettei asiakkaaksi kelpaa.

Lahdessa autoliike järjesti Naistenillan, jonne suurin osa naisista tuli omilla autoillaan. Juomaksi oli tarjolla vain kuoharia. Ei siis alkoholittomia, juomia koska joku oli varmaankin arvellut että... Mitä? Myyjät olivat suostuneet esittelemään vain tiettyjä autoja, vaikka kauppoja olisi haluttu tehdä muistakin. Ja tietenkin, tietenkin illan isäntinä olivat olleet ne kaikkein hauskimmat naistennaurattajat.

How low can you go?

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At keskiviikkona, 23 elokuuta, 2006, Blogger Sanat on said...

Jos kyseessä on automerkki joka alkaa joko aakkosten ensimmäisellä kirjaimella, tai automerkki joka alkaa aakkosten kuudennella kirjaimella, niin suosittelen lämpimästi siirtyvän aakkosten neljännellä kirjaimella alkavan autoliikkeen Malmin konttoriin Konalan sijaan.

Valovuosi eroa osaamisessa ja palvelussa.

 

Lähetä kommentti

<< Home