Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Alppiharju - Åshöjden

"Alppiharjun peruspiiri muodostuu Sturenkadun luoteispuolella olevasta Alppilan kaupunginosasta ja sen kaakkoispuolella olevasta Harjun kaupunginosasta. Pinta-ala on 0.87 km2, josta Alppilaa 0.60 km2 (josta Alppipuisto n puolet) ja Harjua 0.27 km2. Kolmionmuotoista aluetta rajaavat pohjoisessa Aleksis Kiven katu, etelässä Helsinginkatu ja Hämeentie ja lännessä rautatie ja Savonkatu" – Alppiharju - Åshöjden

Olen asunut Alppiharjussa yhteensä 9 vuotta ja pari kuukautta päälle. Jos tarkkoja ollaan. Se on pisin yhtäjaksoinen aika yhdessä ja samassa paikassa. Tai siis yhtäjaksoisesti olen asunut 8 vuotta ja pari kuukautta päälle. Vuosi kului Hollolassa.

Tämä on ensimmäinen omaomakotini, jossa pidin joitain pippaloita, sain päättää kaapin paikasta, siivota kun siltä tuntui ja maalata seinät vaikka kirkkaan punaisiksi. Ottaa vieraita vastaan milloin ikinä ja hilata itseni kotiin, kellon aikaan katsomatta.

Alppiharjussa on mukavaa myös se, ettei se ole ihan Kurvissa, eli tyypillisiä kalliolaispiirteitä löytyy, muttei nyt ihan jatkuvalla syötöllä. On vilkas meininki, mutta sitten kuitenkin varsin rauhallista. Lenininpuisto on hirvittävän sympaattinen ja kaunis, yksi lempipaikoistani. Tästä on päässyt näppärästi ympäriinsä starttaamaan ja tähän on näppärä tulla.

Aluksi Suski asui ihan hollilla, kahdessakin osoitteessa. Ja Tiina. Sitten Jonna muutti ihan viereen ja lopulta löytyi Janikin. On vakkarikiska, jossa kaikki ovat tuttuja, Weeruskassa on morotteluvälit. On sellainen kylä kaupungin keskellä olo. Ne pari raittia keskustan läpi ristiin ja ohitie sekä Vilénin baari.

Onhan se jotain, kun täältä muuttaa pois. Mutta onneksi ei tarvitse pysyä poissa. Asiaa on näille nurkille ja syitä tulla. Onneksi.

Tunnisteet: , , ,