Helsinki vuonna 2050

Millaisena Minä haluaisin nähdä Helsingin noin reilun 40 vuoden kuluttua? Olen silloin seitsemän-kahdeksankymppinen mummo, jolla on varmasti violettitukka (se ei mene koskaan muodista), leopardikuvioiset housut tai hame ja gruuvi sadetakki.

Demarien Risto Kolanen haluaisi, että Eiran demaritkin ottaisivat kantaa eteläisen piirin visiointiin. Huomenna kokoamme aivoituksiamme. Onhan Eirassa mm. yksi kaupungin arkkitehti Marja Piimies ja muitakin visionäärejä.

Asiaahan pitäisi ajatella siis siltä kantilta, että olen mummeli ja minulle on varmastikin aikuisia lapsia ja näillä lapsia. Jaakkokin voisi pyöriä jaloissa. Mahdollisesti mukana on myös Maire-koira nuumero guatro (4).

Millaisessa kaupungissa ja kaupungikulttuurissa Minä haluaisin elää? Kotona vaiko kommuunissa? Vanhainkodissa vaiko palvelutalossa? No mielellään paikassa, jossa on hyvä olla, missä pysyisi aktiivisena, motivoituneena, mutta apuakin olisi lähellä.

Olisi hienoa, jos voisi asua omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan lähellä. Olla osa arkea. Palvelutalo ei tarkoittaisi enää paikkaa, jossa pyörii vain ja yksin omaan vanhuksia. Siellä voisi käydä vaikka mummokerhossa samassa rakennuksessa kuin lapsenlapset päiväkotia ja musiikkituntejaan tai mitälie askartelupaskarteluveistokerhojaan. Omatkin lapset voisivat käydä samaisessa rakennuksessa ...missä ikinä "sen ajan nuoret" nyt tuppaavat käymään. Olisi kielikursseja ja mm. integroitumiskursseja. Siinä ihmiselämän koko kirjon seassa.

Olisi kulttuurikeskuksia, joissa helsinkiläiset voisivat tutustua helsinkiläisiin ja Helsinkiin. Järjestettäisiin kaikenlaisia kursseja ja mm. kaupunginosa kiertokävelyitä, joissa historian ja arkkitehtuurin kautta kaupunki tulisi läheisemmäksi.

Olisi puistoja, joissa sateenkin sattuessa voisi katoksen alla istua ihmettelemässä maailman menoa. Eikä katosta olisi edes yritetty poltaa. Olisi kauniita istutuksia, hyvät valaistukset, taidetta (pysyvämpää ja vähemmän pysyvää). Siellä voisi katsoa niiden jälkeläistenkin tuohujen perään, aina välillä. Eli vaikka joku skeittiparkki... Niin katseluetäisyydellä ja katseluetäisyydellä. Minne sitä sitten näkeekään.

Olisi kaupunki, joka olisi monikasvoinen ja siellä viihtyisi niin mummot ja papat, keski-ikäiset kuin nuoret ja lapsetkin. Olisi kauniisti ja hyvin hoidettuja viheralueita ja kävelykatuja, jalkakäytäviä. Ihmisetkin olisivat sisäistäneet, ettei omaa kaupunkia kannata roskata ja sotkea. Olisi turvallista liikkua yksin ja vaikka natiaisten kanssa, Maire Guatrosta nyt puhumattakaan niin kesällä kuin talvella, aamulla taikka illalla.

Palvelut olisivat sopivalla etäisyydellä. Kivijalkojen kaupat olisivat jo kauan aikaa sitten elvyttäneet asemansa ja niissä olisi kirjoa kaikesta mahdollisesta tarpeesta lähtien. SuperMerkaadot olisivat vaihtuneet kaupunginosiin, joista jotkut olisivat erikoistuneet ruokiin (juusto-, liha-, leipä- jne. kauppoja, kirjava kirjo kuin uros riikinkukko ravintoloita), vaatetukseen (räätäleitä, suutareita, ompelimoita jne.), toiset huonekaluihin ja sisustukseen (antiikkiliikkeitä, verhoomoja, kangas- ja mattokauppoja jne.).

Kaikkien niiden keskellä olisi herkullisia näyteikkonoita täynnä leivoksia ja suolaista herkkua (kahviloita), aromikas tummatuoksu leijuisi nenään. Yleinen katukuva olisi mukava ja huollettu, kauppiaat pesisivät säännöllisesti näyteikkunansa eivätkä jalkakäytävät olisi täynnä A-standyja. Kaupat eivät olisi toistensa kopioita, ravintolat eivät samasta pakasta vedettyjä tiiliseinäisiä Martinoja.

Laajasalossakin olisi erityisiä veneveistämöitä ja Lauttasaaren lailla merenkäyntiin liittyviä kauppoja ja palveluita, sekä elävä venesataman miljöö. Olisi puutarhakaupungin osa, josta voisi kotimyymälöistä hankkia istukkaita ja kukkasipuleita. Olisi Paraisten (Parriisin) ja monen muun lailla nk. taitelijoiden kaupunginosa, jossa voisi kierrellä viikonloppuisin ja milloin ikinä, piipahtaa erilaissa gallerioissa, musiikkiklubeilla ja imeä uusia juttuja itseensä. Olipa mummeli taikka esiteini.

Helsingissä ei olisi edes tavoiteltu gettoja. Muut pitäkööt gettonsa! Helsingissä erilaisuutta ja monimuotoisuutta olisi muutoin eri kaupungin osien välillä. Riippumatta missä asuisi voisi asua vuokralla tai omistusasunnossa. Rakentaminen olisi inhimillistä ja sen esteettisyyteen ja käytännöllisyyteen olisi jo pitkään kiinnitetty huomiota. Ekoloogisuus olisi enää vain yksi asia monien asioiden rinnalla. Ei mitään sen erikoisempaa. Arkea.

Rakentamisessa ja saneeraamisessa olisi ajateltu esteettömyyttä. Mummot ja papat pääsissivät tuunatuilla rollaattoreillaan siinä missä pyörätuolikuskit ja hyökkäysvaunut paikkaan kuin paikkaan.

Ei tarvitsisi asua ihan ytimessä, että pääsisi kätevästi vaikka lääkäriin. Julkinen liikenne olisi pitkäkantoisten visioiden ja suunnitelmien ansiosta sujuvaa sekä monipuolista ja tarjoaisi lukuisia reittivaihtoehtoja. Metrolla pääsisi vaivatta lentokentälle, joka lämmittäisi joka kerta vanhaa Eiran jäsentä (puhuihan Erkki Vauramo kovaan ääneen tästä jo 2000-luvun alku metreillä), Espoon takametsiin ja Laajasaloon.

Julkiset liikennevälineet olisivat hyviä hankintoja ja pitkäikäisiä sekä niillä olisi laaja kanta-asiakaskunta. Helsinkiläiset, lähiseutujen ihmiset sekä turistit pitäisivät niistä ja niiden tarjoamista palveluista. Niihin olisi jo aikaa sitten yhdistetty myös ripaus kulttuuria ja informaatiota, kiitos uuden tekniikan.

Helsinki olisi kaikkien kaupunki. Kaupunki joka kuuluu kaikille.

Kuva: täältä ja lite till