Säädöt sekaisin

Säädöt sekaisin on blogi (ei enää pelkkä kokeilu). Me emme elä suppeassa maailmassa ja sanavapaus on aseemme, joten aiheet ovat varsin vapaita. Eiran demarina ja Erkki Vauramon suurena ihailijana kannatan avointa keskustelua ja mielipiteiden kirjoa. En lähde suureen itsesensuuriin, mutta yritän olla loukkaamatta omaa yksityisyydensuojaani.

sunnuntai, lokakuuta 15, 2006

Niin maan perusteellisesti

Meillä on nyt Tankkii täyteen -DVD. Voi pojat. Ja joku kehtasi väittää, että "ne jutut on niin löysiä". Höpö höpö. Paskapuhetta. Ei muuten pirä paikkaansa.

Meillä kotona em. ohjelmaa katseltiin, kun olin sellainen natiainen. Hyvää viihdettä jo silloin. Reinikainen oli myöhemminkin suosikkini. Minulle hankittiin autoonkin Reinikaisen C-kasetti.

Täytyy sanoa, että Emmi (Emiiilia) Vilen (heittomerkillä) muistuttaa erehdyttävästi nuorempaa enklanninmaan serkkuaan, rouva Hyäsintti Buckettia. Naista, jollaisena kukaan ei halua itseämme kokea. Emme itsekään. Emmekä samanlaisiksi pirttihirmuiksi toivottavasti edes tulla.

Nooralle taitaa mennä kahden DVD:n paketti seuraavaksi lainaan. Sen verran oli äänessä innostusta ja ihastusta, ettei Nooran tarvitse niitä lainaan edes pyytää. Vähemmästäkin hihkumisesta sitä meillä ymmärretään. Onhan Tankki täyteen varmasti ollut Loimaallakin tietyllä tapaa semmoista tv-viihdettä johon noin niinkun on ollut helppo samaistua. Elämää ohikulkuteiden vieressä, vain oja välissä kuin Berliininmuuri.

Tunnisteet: , ,