Miksei ovet aukene meille?

Joissain asioissa jotkut ovat lahjakkaampia kuin toiset ja päin vastoin. Ihan miten asioita tahtoo lähestyä.

Minä olen suhteellisen lahjakas unohtamaan avaimen sisälle, eli suhteellisen lahjaton avaimien ottamisessa mukaan. Mutta jo pienenä opin petaamaan back-uppeja. Kannelmäessä jätin tuuletusikkunan hitusen auki, että sain sen paremmin auki ja näin pääsin kiipeämään sisään. Espoossa avain oli piilossa, keskustassa nyt hengailupaikkoja oli vaikka mitä, Alppiharjussa avain oli Jonnalla ja tietty talkkarilla (pahimmassa hädässä) ja näin.

Saaristossa Annaa ja Jonia on tullut jo avain asian tiimoilta vaivattua ...noooo muutamia kertoja ja kerran olen huudellut illalla parvekkeen alla Jaakolta vainta.

Tänään sitten ns. pajatso tyhjennettiin. Minulla ei ollut avainta (kuten kovin usein kun lähdetään yhdessä ulkoilemaan) eikä puhelinkännykkää. Mutta EIPÄ ollut Jaakollakaan. Yllättävän näppärää.

Jaakko saattoi pettyä enemmän itseensä kuin allekirjoittaneeseen, koska ...kuinka usein minulla sitä avainta on mukana? Aika harvoin. Tietenkin voitaisiin ajatella, että aikuisella ihmisellä olisi omat avaimet mukana eikä aina olettaisi muiden hoitavan tätä vastuuta.

Onneksi alakerran naapurin lapset antoivat soittaa. Ja onneksi muistan sentään pari numeroa ulkomuistista vielä, näinä pikavalinnan aikoina. Iskä. Tyttärensä tuntien ei edes hämmästynyt.

Pienen Vantzu-joki käynnin jälkeen Joni olikin kerennyt töistä kotiin ja pääsimme takaisin omiin nurkkiin.

Mitä tästä opimme? Kannattaa kuitenkin ottaa joko avaimet TAI puhelin mukaan, kun lähtee ulos. Mielellään molemmat ja mahdollisimman usein (siis suhteessa siihen, kuinka usein poistuu kotoaan).

Kuva: täältä