Kriisi

Tuotakoon se julki, elän syvässä sosiaalidemokraattisessa kriisissä. Eikä tämä ole vitsi. Eikä tämä ole hauskaa. Koska minulle usko johonkin on tärkeää. Sitä ei voi verrata uskontoon, mutta se on uskoa ja toivoa yhteiskuntaan. Sitä ylläpitäviin elementteihin, kuten eduskuntaan. Kansanedustajiin ja siihen keitä kansaedustajiksi valitaan.

Kuulun toisaalta heihin, jotka haluavat äänestää ihmistä eivätkä puoluetta, mutta kuitenkin heihin joille puoluekannalla on merkitystä. Minä ymmärrän, sen paremmin miehiä tuntematta, Ruben Stilleriä kuin Jörn Donneriakin. Demareiden kanssa on raskasta.

Minä en kuitenkaan esimerkiksi ymmärrä sitä miksi nyt huudetaan sen perään ettei saisi olla vastakkaiasettelua. Ei ihmiset ole samasta puusta veistettyjä, samoista lähtökohdista, ympäristöistä. Ja vaikka kaikki me olemme ihmisiä (lihaa ja verrrta), niin samaan muottiin ei kaikki mahdu. Ja onko se nyt niin paha. Että on erilaisia näkökulmia? Sillä jos olisi vain yksi näkökulma, niin siinäpä olisi ahdasta elää. Suurimman osan ainakin. Se olisi diktatuuria.

Demokratia on pienessä mittakaavassakin usein (varsin usein) vaikeaa ja mitä isommaksi piiri käy, sen haastavammaksi homma menee. Ja ehkä se onkin demokratian haaste, kaiken muun lomassa. Kuinka osaamme sitä kaikessa mittakaavassa toteuttaa. Ja osaammeko?

Onko demokratia yksin enemmistön päätös? No joo, on. Mutta voiko enemmistö jättää suuren vähemmistön huomioimatta? Jos suhde on vaikka 60-40? Milloin syntyy tilanne jossa demokratia joutuu vaaraan? Tai sitä vain toteutetaan kökösti? Demokratia on vaikeaa. Toteuttaa ja elää myös sen oppien mukaan. Muistaa se arjessa ja pienissäkin asioissa. Nähdä se lähellä ja kaukana, niin aikana kuin matkana. Sen vaikutus yksilössä kuin yhteisössä ja aina yhteiskunnassa.

Ymmärrän monien antipatiat sliparidemareita kohtaan, mutta itseäni lähellä heitä on (onneksi) hyvin vähän. Jos yhtään. Minultakin palaa sen porukan kanssa hermo. Kauan on tiedetty, että sen porukan kanssa tie alkaa olla kuljettu loppuun.

Ja ikävä kyllä he ovat onnistuneet istuttamaan rikkaruohojen tavoin typeriä tapoja ja menttaliteettiä ympärilleen. Se on sitä kun on "talon tavat" ja sitten jokaisen uuden tulee selvitäkseen "hengissä" omaksuttava nämä tavat. Tätä on monissa paikoissa. Jokapuolella. Eikä se missään kanna hedelmää. Se ylläpitää vain ummehtunutta status quotota.

Mutta muutosta voi vauhdittaa sisältä päin... Onneksi on edes joitain, joihin vielä jaksaa uskoa. Mutta heitä ei ole montaa. Olemme aallon pohjalla.