Mikään ei ole lopullista, mutta jossain on raja

Kun eri tahot ja ihmiset komminukoivat (puheen/kirjoituksen välityksellä, joskus muutoinkin), voi ja syntyy erilaisia käsityksiä ja mielikuvia kommunikoitavasta aiheesta. Mutta kuinka kaukana nämä ovat toisistaan, on se seikka jota itse kuuluttaisin. Sillä on nimittäin väliä.

Enkä ole viime aikoina pitänyt todellakan itsestään selvänä sitä, että voisin luottaa minun ja muiden ajattelevan samoin. Siksi yleensä haluan vielä tarkentaa. Ja senkin olen oppinut, että niin kannattaa tehdä, koska olen pari kertaa unohtanut ja se on kantanut vääränlaista hedelmää.

Koska se miten kukin kokee vaikkapa taivaan sinisen vaihtelee. Tai millainen väri on pinkki? Saatika violetti.

Niin kauan kuin ihmiset eivät kykene telepatiaan minusta vaihtoehdoksi jää asian tarkentaminen, siitä kommunikointi. Joistain se on perseestä, mutta enemmin tai myöhemmin se violetti tulee rautakanki kädessään puun takaa ja huitaisee, lujaa.

Mutta tietenkin jotkut asiat ovat sellaisia jotka minäkin lasken "yleisesti standardissoituihin käsitteisiin". Ja jos tällainen asia ei sitä sitten olekaan, vaikka olisikin ollut, niin ...se hämmentää. Kun ok tarkoittaakin ehkä, niin... Miten sen muotoilisin?

Vapaa-ajallakin tietyt sopimiset ja niiden ignooraamiset ottavat päähän, tietynlainen yksipuolinen sopimuksen noudattaminen kuumentaa. Työasioissa ne tuntuvat lähinnä vain niin kovin epä-ammattimaiselta. Ja jos ei saa edes laskuttaa kkv-muutoksista (käsikirjoituksenvastaisista), niin se maistuu pissalta. Muutama nyt menee, mutta tietynlainen "syyntakeettomuuteen" verhottu pompottaminen ei pidä iloisena.

Ja eihän mikään työ tekemällä lopu, mutta jotkut välietapit, vaiheen valmistumiset tulee saavuttaa. Ihan vain siksi, ettei jumitettaisi loputtomiin siinä pisteessä nolla.