Eheys

Näin torstaina erään lapsuusajan luokkakaverini äidin. Luokkakaveri on teini-eläkeläinen. En tiedä missä vaiheessa niin pääsi käymään. Kun joku on aina ollut persoonallinen/erikoinen/boheemi/ylilahjakas/tms, niin se saattaa tehdä jekut. Eli kun se erilaisuus muuttuukin joksikin sellaiseksi, ettei toinen olekaan meidän kanssa koko aikaa tässä todellisuudessa, se voi jäädä huomaamatta. Ainakin se rajan ylitys.

Mielenterveys on edelleen varsin vaarallinen "alue". Vammaisuus yleensäkin on. Silmiin pistävä erilaisuus on pelottavaa. Se on edelleen Tuntematonta.

Melkein kaksi viikkoa sitten vaalihuoneessa tuntui pahalta, kun eräs minun ikäiseni tyttö luki läpi kaikki ne tahot ja järjestöt, joita autetaan vaalikeräyksellä, eikä löytänyt mielenterveyttä lainkaan. Hän sanoi että: "olisi tosi kiva nähdä joskus tässä jonkun mielenterveysjärjestön nimi". Minusta tuntuu, että tyttö itse kuuluu heihin, joille sitä apua voisi myös suoda. Ja kun mietimme vaikka vaalikeräyksen tv-mainosta, niin sehän yrittää näyttää meille maailman tasa-arvoisempana. Tänä päivänä siinä joukossa kuuluisi olla edes yksi (1) mielenterveys asiaa ajava taho.

Sillä ihmisen henkinen eheys on usein pienestäkin kiinni. Se on asia, joka ei aina ole itsestäänselvyys, joskus se murtuu myös jonkun muun murtamana. Sitä ei voida laittaa piiloon, koska se kulkee kasvojemme eteen vain kärsineempänä ja silloin... Joku voi olla jo menetetty. Hyvinkin monessa mielessä.

Perheen sisällä voi olla monia tapoja suhtautua perheen jäsenen mielenterveydelliseen tilaan. Voidaan leikkiä ettei mitään "erikoista" olekaan tai sitten siitä voidaan puhua ihan kaikille asiana, joka nyt sattuu olemaan nyt vain näin. Aina se on kuitenkin rankkaa. Kaikille.

Ja juuri siksi, että se on niin raskasta, uuvuttavaa ja usein lohdutontakin, sitä pitäisi pystyä käsittelemään, tukemaan ja myöntämään sen olemassa olo.

Minä itse en näe tätäkään asiaa minään eriarvoisuuden oikeutuksena. Sillä olipa ihminen millainen vain, niin tietyt asiat kuuluvat kaikille. Ja syvällä (joskus tosin varsin syvällä, pohjimmaisessa piilossa) sisimmässämme me kaikki tiedämme mitä ne tarkoittavat.

Sillä joskus joku, jonka kroppa on ihan romu voi olla todella älykäs ja taas joku, jonka fyysisessä olemuksessa ei ole mitään huomautettavaa voi olla mieleltään romuna. Ja ziljoona variaatiota näistä kahdesta ja niiden välimaastoista. Eli jokaista pitäisi pystyä käsittelemään yksilönä. Ei julistaa ketään yhteiskunnasta poissuljetuksi vain Siksi tai nostaa ketään yhteiskunnan huipulle vain Siksi (Siksit ovat sisällöltään erilaisia, vaikka yhtä turhia). Ja tämähän on haastavaa. Tiedetään. Haastavimmat "vammat" ovat kuitenkin minusta Ennakkoluulo ja Suppeus.

Jos maailma olisi ihan keskiverto, niin se ei olisi kokonaisuudessan keskivertoinen, ei ainakaan parempi/mahtavampi paikka.

Koska mietin torstain jälkeen jälleen tätä aihetta ja sitä miten asiat vain menevät ja ovat ja joku on jonkunlainen ja joku jotenkin toisenlainen, ja siksi lisäsin tuon Vammaisen vartalon kuvat -bloginkin.