Miehen kanssa

Tämä on meillä kylpyhuoneessa, pesukoneen kyljessä. Siitä voi aina rauhallisina hetkinä kerrata asioita ja oppia paljon uutta. Ainahan minäkin pidän huolen siitä, että Jaakolla on lämmin ruoka valmiina, ojennan drinkin heti ovella, on puhdas ja siisti koti. Enkä koskaan valita (mistään) saati kyseenalaistaisin hänen tekemisiään tai yleensä yhtään mitään. Koskaan, ikinä.

Välillä on vain vaikea ajoittaa yhtään mitään, kun se "pikku hetki" onkin tunnista kolmeen tuntiin venyvä käsitys. Ja minähän en yksin koko huushollia hoida. Jaakko ei maksa minulle talousrahaa, joten suo on yhteinen. Asioihin on kenties vaikuttanut myös isäni hieman typerä teko. Hän kertoi jo aikaa sitten, että "pitää päättää jo alussa, osallistuuko kodin askareisiin vai päättääkö kestää nalkutuksen". Erittäin huonoa politiikkaa. Jaakkon lisäksi minä olin paikalla.

Ja koska meidän suvussa akat ovat olleet joidenkin silmissä aika kamalia, niin minuun vetoavat paljon paremmin nämä sähköpostilla tulleet kuvat...

Sillä onhan se niin, ettei nyt typeriä tuskin lainkaan perusteltuja argumentteja voi noin vain niellä ja niiden mukaan elää. Että naiset hiljaa ja niin edelleen. Höpö, höpö.

On todella ikävää, kun joskus joku miespuolinen menee ja tekee tällaisen hataran päätelmän ja alkaa käyttäytymään, itselleen todella epäedullisesti. Sitten siinä käy niin, että "me vaan naurettiin ja naurettiin". Ja onhan se tosi tyttömäistä ja noloa, jos aikuinen mies pillaa. Mutta miten se nyt on niin kauheaa? Se että joku nainen sanoo ihan kuten monet miehet sanovat, ja vielä paljon useammin.

Siis kyllä minä pidän kodin ja ruuan laittamisesta. Pesin eilenkin kolme koneellista pyykkiä ja viikkasin Jaakonkin kalsarit tämän hyllylle. Hinkaan hellaa ja teen linjakokin hommat, kun "kaikki mestarikokit on miehiä". Varmasti heitäkin on paljon.

Mutta kun joku ekonomin paperit itselleen ihmeen kaupalla saanut paperitiikeri laahustaa huoneeni ovelle ja käskee lähettämään omia faksejaan, ilman ilmaisuja "voisitko", "olisitko kiltti" tai "kiitos", niin eihän se toimi. Ei minulla herää mitkään säälin tai auttamisen tunteet, vain äidillinen kurituksen tunne "Eikö sinulla todellakaan ole tapoja!?". Mutta siinä sitä taas ollaan, Narttu, kamala telaketjufemministi, joka ei suostu mukisematta tekemään mitään mitä "ekomoni" ei itse jaksaisi/haluaisi tehdä.

Jos miehellä ei ole käytöstapoja, niin pidän ainoastaan reiluna rajoittaa omia käytöstapojani. Ja jos kerran voidaan vedota subjektiivisuuteen, niin vedotaan sitten. Jos miehestä tuntuu siltä, että hän nyt vain voi sanoa, toimia ja kertoa ajattelevansa niin ja näin, niin hei!

Ehkä minun ei olisi pitänyt viettää mm. mummien ja isotätien kanssa niin paljoa aikaa, imeä vaikutteita. Ei katsella Bette Midlerin elokuvia, kuunnella Blondieta tai yleensä ajatella. Isän ja sedän olisi pitänyt olla sitä mieltä, ettei minulle tule opettaa oikeaa suoraa, vaan että pojat saavat kiusata ja piestä tyttöjä mielin määrin. Nyt se on myöhäistä. Voi, voi.

Pelottavintahan tässä saattaa olla mm. se, että vanhemmiten tietyt piirteet korostuvat ihmisessä ja sekin mahdollisuus on olemassa, että saan joku päivä tyttäriä (joista tulee Hellä ja Lempi. Äitini tätien mukaan. Nimissä on tietenkin myös mustaa huumoria.) Kummityttöhän minulla jo on...