Alfanaaras

Kävimme eilen vanhalla koulullamme, avointen ovien -päivänä. Heti kättelyssä tuli sellainen olo, että vanhat asetelmat palasivat. Muutamat aktiiviäidit loivat vinotkatseensa meihin. Varsin avointa.

Uudet, nuoret opettajatkin ovat niin reppanoita, eivät tiedä keitä me olemme. Vanhoja oppilaita, tulevien mahdollisten äitejä. Sentään joku meitä seitsemän vuotta vanhempi entinen oppilaskolleega ja nykyisen oppilaan äiti tunnisti Jonnan, hämärästi. Se kun nyt oli ihan apina pienenä.

Mietin, että mistä nekin, nämä kaikesta perillä olevat huseeraaja äidit, tietävät mitään ja osaavatkin olettaa meistä, että olisimme jotain koululintsareita, iloisia häirikköjä. Niin kuin olimme. Nämä äidit ovat muutaman meidän luokkalaisen tai kaverin pikkusisarrusten luokkalaisten äitejä.

He eivät tiedä, että minä tiedän millaisia Wisteria Lanen lähikoulun äitejä he oikein ovat. Onneksi meidän luokalla oli vain yksi tuollainen alfanaaras. Ennen asiat olivat sittenkin paremmin.

Sama hitusen hupsu lähiseudun mamma, joka on rähinöinyt koulumme läheisyydessä jo vuosia, hoiti sen häiriköinnin. Päätti avautua meille, että "On se kumma kun ei ole mitään leivonnaisia myynnissä, kun sairaat ihan miellään ostavat terveitten tekemiä leivonnaisia, JOS VAAN TERVEET NIITÄ LEIPOISIVAT!" ja sitä rataa. Joo-o. Ja koululta valtiontuet pois ja muuta ihan vaan siksi, kun ei ollut myynnissä ruokavalioon sopivia leivonnaisia. Ihan turha sanoa, että rouva kun nämä eivät ole myyjäiset. Jos laitettaisiin taas vähän rahaa mielenterveyshoitoon.