Hei kuka mä oon?!

Näin kolmenkympin tienoilla sitä ihminen alkaa (taas) miettimään mm. sitä mistä sitä on kotoisin (hyvin monipuolisesti), mikä on elämän tarkoitus ja plaa, plaa, plaa...

Olen isäni puolelta elänyt mummoni suvun kautta elämää ja historiaa. Vaarin Kauko Rafael Kopran (kuvassa) perheestä tiedetään kovin vähän, tunnetaan vain isäni ja setäni serkku Seppo ja hatarasti Sepon kaksi poikaa.

Ja kuten isäni sanoi (tämä koskee myös Seppoa): "Ei meitä kukaan (sukuhaara) halua tunnustaa, me ollaan niitä rääsyläisiä".

Minusta tuo kaikki kuullostaa mummon propagandalta. Veikkaisin. Olisin valmis lyömään sadasta eurosta vetoa. Miksen viidestä. Ja vaikka häviäisin, niin mitä sitten. Olisi vaan kiva, tietää.

Sukututkimustakin on kokeiltu. Tosin siitä plärästä ei mitään selvinnyt. Mitä nyt voi olettaa, että saisi parilla kympillä Väestörekisteristä.

Kuulummeko me Kirvun vaiko Valkjärven Kopriin? No ei ainakaan jälkimmäiseen, se selvisi saitin hakukoneella. Olisi kovin hauska saada tietää vähän vaarinkin suvusta. Siis oikeasti edes vähän. Ja olisihan se kiva, että olisi joku sukuvaakunakin. Ettei ite tarvitsisi sitäkin tehdä ja keksiä.

Ainahan voi tilata joltain sukututkimustoimistolta (ihan Indiana Jones juttu) sukuselvitys. Ja on olemassa sukututkimuspiirikin (ihan kuin joku Siionin ritarit). Ja hei, niillä on oma laulu...

Sävel: Väliaikainen

Sukututkija pöytänsä ääressä
papereitansa tarkastelee.
Sukukirjoja tärkeitä tutkii hän,
sukutauluja valmistelee.
Mutta aina on pois joku Andersson,
jota etsitty kirjoista, filmeistä on.
Sota vienytkö on vaiko kaukainen maa,
sukututkija selville saa.

Kuka taistelee joukoissa Armfeltin,
kuka Kustaata puolustaa.
Kuka ratsastaa rinnalla Sandelsin,
kuka Kollaalla kärsiä saa.
Sotajoukkoja rullien mahtavien,
ohimarssia vanhojen rykmenttien,
tuhonpäiviä Suomen ja nousua sen
lukee tutkija kiinnostuen.

Kuka häipynyt kauas on Atlantin taa,
kuka Ruotsista leipänsä saa,
kuka muutti vain naapuripitäjään,
sekin tarkasti selvitetään.
Perunkirjat ja päätökset tuomarien
ovat parhainta herkkua tutkijoiden.
Niistä selville käy elo ihmisten,
sukupolvien muinaisten.

Monta tuntia ruudulla kirjaston
pimeässä hän veivannut on.
Mihin joutunutkaan on se Andersson,
IGI-kortitkin katsottu on.
Illan tullen hän saalista tarkastaa,
sukutauluja tiedostoon kirjoittaa,
eikä huomaa, kun taivaalla aurinko
uuden päivän on alkanut jo.

Ehkä otan vähän selvää. Onhan sitä muutkin tutustuneet isänsäisän puoleiseen sukuun vasta aikuisiällä tai jotain. Ehkä mä olen niin kuin tuo laulun Andersson...

Kuva: Helsingin poliisilaitos