Kaikessa suvussa

Kärsimystä, kärsimystä... Pääsiäinen on pian ohi. Nenän alusiho on saanut kilpikonnamaisen muodon tarmokkaan duhan jälkeen. Olen juonut jälleen punaviiniä hyvässä seurassa, tehnyt töitä ja tavannut isäni puoleista sukua. Aurinkokin on näyttäytynyt.

En tiedä johtuiko se duhasta, punaviinistä, molemmista vai vain jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä, mutta suvun kohtaaminen osoittautui kovin kevyeksi. Oli olemassa mahdollisuus, että homma leviää reisille, mutta jokin seikka teki illasta varsin onnistuneen.

Oli laulua ja soittoa, exel-taulukkoa, ruokaa ja juomaa. Kerrankin kaikki oli kutsuttu, niin varsinaiset serkukset kuin pikkuserkutkin. Suvun "vanhimmista" melkein kaikki (kolme) olivat paikalla. Kenties ensi kerralla voimme lisätä vaikeusastetta. Jospa Ruotsin sukuhaarakin saapuisi paikalle.

Vanhoja asioita kerrattiin, tarinoita jaettiin. Kipeistäkin faktoista puhuttiin. Yhtään oikeaa salaisuutta ei paljastunut, vaikka joku niin ehkä luulikin. Voidaan tietenkin miettiä miksi menin sanomaan "Kyllä minä tuon ainakin olen aina tiennyt", mutta se on sanottu eikä sitä takaisin saa. Ja mitä väliä. Asiat ovat asioita ja mikä on tapahtunut, on tapahtunut.

Tuskin on olemassa sukua, josta ei saisi mielenkiintoisempaa perhedraamaa kuin Metsolat.