Oolsou noun ääs

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minut tunnetaan/on tunnettu piireistä riippuen (Lilli-)Puttisena, Stipenä, Handena, Hansuna, Handuna (tästä meinasin jo luopua kun se taipuu myös näin Jonna:"...Joo, mutta mä olen nyt Handulla, niin mä en.."), hna:na ja mm. Tyttönä (tätä käyttää mummo).

Maire-koirahan on virallisesti Wildcat, mutta kotinimeltään Maire (isän tädin mukaan) Sikuriina Hannikainen. Lisänimiä ovat: Pälsiina, Maikku, Maisku, Hiljainen leijan lennättäjä, Rähinä-Santra, Tippa-Iita a.k.a. Tippis, Johtosihteeri, Aulaemäntä, Saunamajuri, Koiruus, Otus, Prinsessa, Koirajumala, Alppiharjun Tyyli-Lyyli, Vierihoitaja, Tapaninvainion Uunottaja, Säihkysääri, Eleganttisuus, Pikku-M (lausutaan Ämmä), Haukkumakkara ja mitä milloinkin ja kenellekin.

Isääni en ole isäksi kutsunut muulloin kuin olen sanonut, että "minun isäni", sillä se isi ei ehkä ole niin vakuuttava. Mutta sekin on ollut Iskä tai Iska, Faija, Fatsi/Fazi, Kusipää, Dorka ja nykyisin puhelimessani Iso-H, koska minä olen se pikku-H. Äiti on ollut ja on Äippä, Äityli, Mude, Muderi, Mutsi/Muzi ja sitten ne tutut Daijuus ja Se Yksi. Molemmat ovat myös Geeninluovuttajia. Täti on Tuittu, eli Tuitzi. Täti kutsui äitiä pienenä Paksu-Sääseksi. Toinen täti oli Uki ja Tuitulla oli aina Ukin vanhoja vaatteita.

Nimien creaaminen on kivaa. Tyhmille ja gliffoille yhtälailla. Jos sinulla nyt on joku nimi, niin se yleensä taipuu, suuntaan ja toiseen. Erityispiirteistä, ominaisuuksista ja ties mistä ne vaan syntyvät. Esimerkiksi tuo Handu. Sehän on ihan hyvä nimi (tavallaan), kun se tulee sekä Hannasta, että Koprasta (koska koprahan tarkoittaa jonkun polven karjalanmurteella kouraa, eli kättä eli handua). Se, että se on viime viikkoina saanut tämän ihanan kaksimielisen merkityksensä, on sitten kuitenkin ihan ok-juttu, kun se koki päivänvalon Jonnan ja Janin puhuessa puhelimessa.

Jos joku on ollut pienenä Läskiposki, niin miksi siitä luopua. Sehän on justiinsa hyvä nimi, varsinkin kun enää posket eivät ole yhtä majavaiset. Jos opettaja erotti kaksi Juhoa L:llä, niin Jei-Äl olkoon uusi Dallasiakin kunnioittava miehistäkin miehisempi lempinimi, jota voisinkin alkaa käyttämään. Jos olet Orenius, niin Orkku on ihan bueno nimi, näin meidän kesken. Jos olet Ryynänen, niin Ryynähän siitä tulee. Jos olet Gigantissa töissä, niin G-piste sopii loistavasti. Jos kiroilet paljon, niin miksei joku kutsuisi sinua Vittu-Jonnaksi?

Ehkä tämä on myös sitä, että isäni ei muista oikein nimiä. Naamat kyllä. Aina on joutunut selittämään, että kenestä on kyse. Jaakko oli alussa Vaisu-Jaakko ja Antti V. oli Mykkä-Antsu. Simo on nykyään Virmailan-Simo tai serkku-Simo (emme ole siis varsinaista verisukua tai miten sen nyt ottaa, Virmailan sukuun kuulutaan). On Leipuri-Annaa, Taskurapua (Suski on niin pieni ja puhuu käsillään), Palomies-Markusta (Markus on VPK:ssa), Klonkua, Tohtorin-tytärtä, Viulisti-Vappua, Nutturapään-Tytärtä jne.

Jos et vaihdakaan nimeä Ulrikaksi, koska se taipuu niin näppärästi Ulleksi, niin se sukunimikin taipuu Åsamaksi. Ja joku kutsuu sinua Ketsuppi-Tiinaksi, itsensä mielestä ihan hyvästä syystä.

Kun vaikkapa Antteja on maailmassa ihan liikaa ja jokainen kuitenkin haluaa olla oma itsensä, niin siksikin nimiä syntyy. Tai Johannoja, Janneja, Annoja. On pakko tehdä pesäeroa. Se voidaan tehdä niin, ettei kutsuta enää Markuksen-Annaksi vaan Mannaksi. Tästä seuraa se, ettei Markus olekaan enää Markus, vaan Arkus eli Argus Liekkijumala (koska se on siellä VPK:ssakin). Sitten nämä saavat lapsia ja kuinka ollakaan monen mutkankin kautta minäkin kutsun nyt ja tappiin asti tätä Tuli-Liekiksi, eli T-L:ksi. Onhan se Rauha Hammarinkin mielestä mitä mainioin fennomaaninen nimi.

Hna:kin tuli siitä, että Kerttu (a.k.a. Skeba, Gebardi, Skeerb) kirjoittaa nimensä niin, että se näyttää ihan Kert:lta. Niimpä kokeilin sitä itsekin. Varsin kätevää. Mairekin on välillä mre.

Kuten sanonta sanoo: ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä.