Achey Breaky Brain

Minulla on harvoin to-del-la huono olo "seuraavana" päivänä. Eilen oli. Tai voidaan sanoa, että koin jälleen Liskojen yön. Niitä on onneksi vain muutama vuosikymmenessä. Mutta minä, liskot ja yö emme oikein ole hyvä yhdistelmä. Me emme vain osaa olla yhdessä. Siksikin tapaamme niiiin harvoin kuin vain on mahdollista.

Koska minusta on ikävää menettää kontrolli omaan kroppaan, siihen että pysyy vaikka pystyssä tai ylipäätään pääsee liikkeelle, mahdollisimman hallitusti. Onneksi lauantaina ei ihan kamalaa tilannetta ollutkaan, mutta kuitenkin.

Totesin tämän jo kauan sitten, ihan silloin kun oli ensimmäisiä kunnon kotipileitä, joissa Viru Valke ja appelsiinimehu kohtasivat ja päätyivät Arabiaan. Se ettei ole skarppina on vain ikävää, se että on muiden armoille, muiden mahdollisesti laupeuden samarialaisten jotka itsekin tarvitsevat huolenpitoa.

Totesin aamuyöstä, että olinpa pienenä fiksu, kun tajusin ettei oksentelu ole Se Mun Juttu ja että tämä tila on muutenkin IHAN bebasta. Kenties joskus on ihan hyvä (jossain mittasuhteissa) todeta että "Näin se vain on, ihan suolesta edelleen".