Disco Cha Cha

Pienenä en pitänyt oikein kenestäkään laulajasta. Kipaleet olivat minusta ihan tyhmiä, hius- ja vaatemuoti oli aika kamalaa, tv-valaistukset ja lavasteet olivat ankeita ja ruskean puhuttelevia.

Ainoat poikkeukset olivat Kake Randelin ja Pelle Miljoona.

Naisten permanentit olivat ehkä vahva syy siihen, että oletin kaikkien naisartistien olevan ainakin "tosi vanhoja", vanhempia kuin lukiolaiset jotka olivat jo kamalan vanhoja, vanhempia kuin mutsi. Ja onhan se niin, että nykyään kaikki voivat ja saavat olla freessin näköisiä ja oloisia. Hyvä niin.

Paula Koivuniemen löysin uudelleen olisikohan neljä juhannusta takaperin. Tai Simo ja Anna löysivät Jussijussin mummon levykokoelmista Paulan Lady Sentimental levyn (1978). On muuten erihyvä. Sitä soitettiin Hartolan öissä koko pitkä juhannusviikonloppu.

Sitten alkoi levyn hurja metsästys. Sitä ei löytynyt mistään. Suosikkikipaletta (Disco Cha Cha) ei ollut millään kokoelmalla eikä levyä löytynyt divareista eikä kirpputoreilta. Yle Q:n toiveohjelman ukkelit soittivat kipaleen, kun toivoin, mutta eihän sitä saatu nauhalle. Kenellä on enää nauhuria? Ei auttanut muu kuin ottaa yhteys Paulan fanisivustolle. Sieltä apu löytyi (tietenkin) heti. Sain koko levyn ja Paulan nimmarinkin (se on jääkaapin ovessa yhdessä Ville Valon). Kopiot lähtivät tietenkin kiertoon, koska ko. levyä ei kukaan muuten saa mistään, paitsi Jussijussi mummoltaan.

Jonna antaa Suskille Jari Sillanpää t-paidan, mutta mistä saisi Paula paidan? Siis jonkun ihanan retron? Esimerkiksi Lady Sentimal -ajalta. Sellaisen missä olisi myös vähän jotain siistiä. Pitää väsätä. Itse.

Kas, kas – Niin, niin. Minusta Paula on ihan hirveän rok. Paulamainen aikuinen nainen minäkin haluaisin joskus olla. Tosin Ikeä en halua, mutta heikkoutemme meillä kaikilla.

kuva: täältä