Kähmintää

Hoh hoijaa... Voi jeee...

En edes jaksanut lukea lauantain lehdistä mistä on kyse. Ihan sama. Joku voi väittää että on tullut kähmityksi ja AINA väitetään takaisin, että "todella vaikea kuvitella..." koska A) ei esim. kansanedustajat sellaista tee (aivan kuin olisivat yli-ihmisiä) ja/tai B) esim. että "kuka tommosta goottia nyt kähmisi" (ainakaan kansanedustaja, joka varppina voisi saada siis IHAN kenet vain). Tai sitten, että "te naiset aina valitatte..."

Kun minä olin huomattavasti nuorempi muistan monet kerrat kun jonkun ukon käsi oli perseellä tai hamusi etumusta. Se tuntui to-del-la ikävältä. Se ei useinkaan loppunut vaikka siihen olisi reagoinut vetämällä kyynerpäällä suoraan rintakehään, ei vaikka sanoi että "LOPETA!".

Lotta Backlund kirjoittaa tästä viimeisimmästä kähminnästä aika hyvin:
"Meidän kaikkien iloksemme myös Kauko Juhantalo on päättänyt osallistua keskusteluun: 'Olen ollut eduskunnassa kauan, ja minulle tällainen on kyllä täysin vierasta, enkä ole sellaista havainnut. Mielestäni tämä on joku uusi muoti-ilmiö tai erittäin uutta feminismiä'. Voi Kake kiltti. Mä EN ollut eduskunnassa kuin vähän yli puoli vuotta, ja jo sinä aikana kävi harvinaisen selväksi miten usea kansanedustajaherra käyttäytyy nuoria naisia kohtaan. Lienee vähäinen yllätys että kansanedustajakollegat eivät ole sinua, toista keski-ikäistä miestä, ahdistelleet."

Niin, kun ei nämä toinen toisiaan yli-ihmisiksi mairittelevat keski-ikäiset miehet homojakaan ole (herran jestas sentään!?) eikä ne taida uskaltaa kähmiä ...vaikka Riitta Uosukaista tai Liisa Jaakonsaarta. Mutta nuoria tytönhupakoita ja gootteja yms. sellaisia joiden ei uskota voivan asialle mitään, kyllä. Sellaisia "joita kukaan ei uskoisi, kun olisi tytönhupakon ja KANSANEDUSTAJAN sana puntarissa".

Kerran olimme Jaakon, Ossin ja Veera-serkun kanssa vanhassa Josassa. Ossi, herrasmiehenä, vei Veeran tanssimaan. Pian Ossi palasi Veeran laukun ja sidukan kanssa. "Se on ihan hullu", oli Ossin kommentti. Veera tuli perässä aivan raivoissaan. Joku känninen, sisätiloissa kamalaan ulkonahkatakkiin sonnutautunut räkänaama oli tarrannut Veeran perseeseen. Veera oli kääntynyt ja tuupannut miehen pois.

"Hupaisintahan" oli, että räkänaama oikein etsi Veeran uudelleen ja tuli hetkeä myöhemmin taas hiipien takaa ja suoraan perseeseen. Jolloin räkänaama lensi kaaressa sohvaryhmän päälle. Aivan fysiikanlakien mukaan. Silloin oli lähellä etteikö räkänaamaa olisi piesty. Onneksi ja Jaakko ja Ossi saivat meidät vedettyä pois tilanteesta.

Lopetimme nyrkkeilytreeneissä käynnin. Väkivalta oli liian pinnassa.

Isä ja Ripa-setä opettivat minulle noin neljännen luokan aikana nyrkkeilynperusteita. Kuinka voima iskuun lähtee koko kropan liikkeestä ja oikeasuora kulkee ikäänkuin putkessä ees taas. Mitä pitää tehdä jos joku käy kiinni ja missä on poikien nk. arat paikat. Koska oli vain tilanteita joihin ei mm. koulussa puututtu ja joita tytöt jo silloin (ja varppina paljon ennen sitä) saattoivat joutua. Tahtomattaan.

Myöhemmin minua on helpottanut tieto, että tiedän mitä tehdä. Että tiedän myös minun kropan olevan minun privaattia aluetta, johon kaikenmaailman räkänaamoilla ei ole mitään asiaa. Toki ensin aina varoitan, ilmoitan, informoin, että jatkossa jos ei uskota niin... lopulta osaan ihan itsekin vaikka laittaa ukon heikkoon happeen. Mutta yleensä ilmoitan ravintolassa porttieereille tai henkilökunnalle. Toki minäkin voisin tempaista lääppivät näpit irti itsestäni. Minua ei lainkaan haittaa jos räkänaamojen ilta menee pilalle. Tai vaalikampanja.

Ja minullekin on AIVAN sama onko räkänaama kansanedustaja tai vaikka itse Jeesus. Kähmintä tai ällöttävät jutut eivät ole kaunista eivätkä kohteliaisuuksia.

Yo yo Jojo!

Aika moni tietää jojot (amerikaksi Yo-yo), joilla yhdessä vaiheessa 90-lukua tehtiin kaikilla koulunpihoilla temppuja ja osallistuttiin R-kioskin tmv. kisoihin jojottelun taituruudesta.

Aika moni tietää myö Jojon. Meidän Jojon. Mäkisen Jojon. Yllättävän moni.

Jojo on yksi niistä, joiden kanssa Snaideri (Steiner) aloitettiin yhdessä esikoulussa ja sitä jatkui, jatkui ja jatkui. Meistä kahdesta se olin minä, joka jätin Steinerin aikaisemmin. En ollut 12. luokan näytelmässä enkä päätösmatkalla Barcelonassa (harmi, sillä vaikka siellä olisi palanutkin hihat, niin...). Mutta Jojo oli.

Jojo on urheilupiireissä varsinkin tuttu. Mutta Jojo on kuin Helsingin metron (meidän metrolla kun poikkiratoja ei oikein ole kuten esim. Londonissa) Rautatieaseman pysäkki. Jatkoyhteyksiä on vaikka mitä. Jos minä tunnen Alajan Erkin, niin Erkkikin tietää ja tuntee Jojon. Jos Vapun kaverin mies soittaa Samuli Edelmannin bändissä, niin sekin tietää Jojon. Jos jonkun kaveri on töissä Helsinki Clubilla, niin sekin tietää Jojon. Veikkaisin, että koko IFK tuntee tai vähintää tietää Jojon, HJK samoin, Kirkkonummen Salamat, Espoon Blues, Topo... Helsinki, Tampere, puoli Suomea... Ju neim it. Todella yllättäen ihmiset tietävät Jojon.

Mutta me tunnettiin Jojo ensin. Me oltiin samassa, suhteellisen pienessä, tilassa sen kanssa eskarista asti tunteja ja tunteja, päiviä päivien perään, viikoista kuukausiin ja vuosiin. Jos Lehtikuusentiellä kaikki tunsivat Jojon ja Jojon jutut, niin... Me tiedettiin ne niiii... (ottaa happea välissä keuhkoon) ....iiiiiin paljon paremmin. Inside out, kuten amerikan kielellä voisi sanoa. Vain Jojon isällä, äidillä ja isobroideilla (ja ehkä joillain muilla harvoilla) on varaa lähteä retostelemaan sillä kuka tietää millainen Jojo on.

Jojolla on ilmiömäinen muisti, vaikkei kaikkia naamoja nyt muistaisikaan. Jojo tietää NIIIIIN paljon ihmisiä ettei niitä kaikkia kukaan voi muistaakaan. Edes Jojo. Mutta hei. Kaikista kuuleimmat Jojo kyllä muistaa. Niinkuin esim. mut ja mun faijan. Eilen ne olivat törmänneet Aminin matsissa. Sain kunnian toimia kaverikuvan edelleen lähettäjänä. Kuin kaksi marjaa...

Ja lopuksi: Moi! Mitä SÄ ooot duunaillut?!

Kuva: täältä

Mickey Blue Eyes and boys

On yllättävää löytää omalta koneelta, omasta kuvaohjelmasta... yllättäen osin aivan minulle tuntemattomien ukkeleiden naamoja. Hikisiä naamoja, jotka ovat vääntyneet tiukkoihin ilmeisiin ja jäntevät ropat dynaamisiin asentoihin. Miehiä, joista vain parin tiedän nimeltä ja joille olen muuten antanut itse ihan nimet, kuten Mickey Blue Eyes.

Kun kuvia katsoo, niin tulee mieleen se miten gänsterit tervehtivät maneerisesti toisiaan: "Eeeee!" eli 'Hey', Quentin Tarantinon elokuvien musiikki ja pasta bolognese. Näen selkeästi juuri tämän poppoon kävelemässä tarantinomaisesti mustissa puvuissa, rytmikkäästi ja lungisti jonossa kesähelteellä Stadikan treeneistä kohti... vaikka Töölönrannan kesäterassia, jossa ukot juovat vishyä. Tai heidät istumassa Kisiksen kahviossa ja vaikenevan kuin Sopraanoksessa, jos joku ulkopuolinen kävelee sisään.

Tai jotain...

Jos isästä välillä tuntuu, että minä jotenkin sekoitan ja hämmennän Häntä, niin kyllä aina välillä sitä saa itsekin miettiä, että "mitä Se taaaaas...", vaikka siis hauskoja kuviahan nämä. Kuinkakohan moni näistä on jo nähnyt Rocky Balboan? Tosi vaikee arvata.

Kun kello käy

Enää 364 päivää ja olen keskellä. Ikää. Pelottavaa. Olen pian keski-ikäinen... Tai siis en, kun ennustettava elinikä on korkeampi (toivottavasti) kuin 60 vuotta.

"Tiedossa on kriisejä", kuten sedän vaimo eilen sanoi. Niiiiiin... Totta kuitenkin on se, että kolmikymppisiä piti ennen ihan kehäraakkeina, aikuistenoikeasti aikuisina. Joskus sanoin, että pidän jakkupukuja "ehkä sitten joskus 3kymppisenä", mutta ei se kyllä nyt ihan näytä käyvän toteen. Mitä nyt joskus, hautajaisissa ja noin.

Samalla kun tuntee, ettei ole mitään paineita alkaa pitää hiuksia nutturalla olen itse niitä, jotka mm. nostavat ensisynnyttäjien keski-ikää. Kavereille gyntsä (gynekoloogi) heittää, että "sulla on sellaiset viisi vuotta realistista hyvää aikaa alkaa perustelemaan sitä perhettä, jos sellaisen haluat", isoäidit kyselevät kavereiden äideiltä josko näiden miesystävien kavereista (50+vee siis) löytyisi tyttärellekin poikaystävää (kun ei nuoremmista tunnu löytyvän) tai isäpuolet toivottavat parempaa parisuhdeonnea kuin viimevuonna ja toteavat sivulauseessa: "tuskin sitä kuitenkaan tänäkään vuonna... Korutonta kertomaa.

Annetaan ymmärtää (mm. työelämässä), että sinkut on hyviä. Ne ei ole poissa töistä lasten sairauksien tai lapsilta saatujen flunssien takia. Jos ei ole edes parisuhdetta mitä vaalia, niin greit. Työlle on siis aikaa, voi sitoutua (edes johonkin).

Sitten luodaan paineita ympäriltä löytää se kumppani ja jakautua, täyttää maa tulevilla veronmaksajilla. Sama ihminen voi työelämässä odottaa sitoutumista vain työhön alaisiltaan, arvostaa perheettömiä, mutta perheminänä toivoa ja ihmetellä miksi ja milloin omat lapset menevät naimisiin ja "antavat" niitä lapsenlapsia.

On paasattu ettei nuorista ole mihinkään (kuten ei ilmeisesti ole ollut mistään nuoriso-sukupolvesta) ja sitten pitäisi kuitenkin opiskella läpi elämän ja hankkia alkuun jo korkeakoulututkinto (kun kaikki muutkin hankkii), että voisi päästä vakkari kerrossiivoojaksikin.

Repivää. Miksi meille on opetettu individualismiä jos kuitenkin meiltä odotetaan vastuunkantoa niin omista lapsistamme kuin vanhemmistamme? Kuka on opettanut meille niitä arvoja, joissa eniten painaa oma napa? Ketkä ovat tehneet valintoja puolestamme (mitä televisiosta lähetetään, lehdissä kirjoitellaan, arvoja opetetaan)? Kakarat toinen toisilleen hiekkalaatikon reunalla?

Siinä se on. Kysymys, johon minulla alkaa olla tarve saada joltain vastaus. Onko vastuu kaikesta nyt yksin minulla (minun sukupolvella)? Sukupolveni arvoista ja ajattelumalleista, siitä mitä meistä ajatellaan ja odotetaan? Vastuu niin edeltävistä sekä tulevista sukupolvista, koska olemme pian niitä joiden kuuluukin olla "vallankahvassa", eli noin nelikymppisiä.

Mihin katosi rock'n'roll? Sukupolvi, joka rikkoi kaikessa vanhempiaan vastaan ei muista rock'n'rollin syvintä olemusta. Eikä suo sitä oikeutta minkä itselleen ottivat nuoremmille. Heistä(kin) on tullut vanhempieen kaltaisia.

Kuva: täältä

Primitiivisen akateemisesti

Primitiivisestä vi**tuksesta johtuen koin tarpeelliseksi kuunnella piiitkästä aikaa L7 yhtyettä. Ihan vain, että saisi olon stabiloitumaan. Ja kun viikolla ihan televiissiouutisissa kerrottiin tutkimuksesta joka toteaa, että raskasta musiikkia kuuntelevat säätelevät/käsittelevät siten tunteitaan, niin hei... Tähän on ihan akateeminenkin perustelu.

Sitten ajattelin kuunnella Iron Maideniä, jos siitä tulisi Kirka vaikka mieleen. Se voisi myös mukavasti piristää tunnelmaa. Ettei tarvitsisi tarttua mihinkään...

L7/Shitlist

"When I get mad
And I get pissed
I grab my pen
And I write out a list
Of all the people
That won't be missed
You've made my shitlist"

Kenties tämä on vain alitajunnan valmistautumista vääjäämättömään. Taas ollaan lähellä hetkeä, jolloin minusta tulee aikuisempi kuin koskaan sitä ennen. Ainakin noin ...fyysisesti. Eikä siinä mitään. Minä suorastaan odotan päivää, että voin vetää leoparditrikoot jalkaan sekä violettia hiusväriä kutreihin ja mennä hortoilemaan Stockmannille muiden eläkeläisten sekaan. Mutta siihen asti tai ainakin sitä ennen aion pitää kiinni oikeudestani olla juuri niin Shirley Muldowney kuin vain tahdon.

Eikä ikä tee useimmista ihmisistä koskaan yhtään sen viisanpaa. On paljon perheitä, joissa se viisivuotias on perheen aivot, mielenkiintoisin ja parasta seuraa. On myös perheitä, joissa se on koira.

Se on pitkälti vähän ja aika paljonkin kuten Idols-suosikkini Ironmaidenpoika Lahdesta. Siis ikä. Tosi heavy(lausutaan kuten kirjoitetaan)mies ei pelkää laulaa Kirkaa.

Kuva: täältä

Joskus

...muutenkin kuin raskaana tuntuu, että toivottavasti koittaa sekin päivä, kun itse kokee voivansa irtisanoutua kaikesta, olla vaan hällä vi***n väliä, keskittyä kaivamaan onnellisena nenää ja todeta, että jos homma kusee, niin "mä en enää leiki tätä", esittää ettei kuule eikä näe jos ei huvita.

Miehet (monikossa). Joskus... tekisi vain mieli pyyhkiä niillä seiniä. No sanotaan vaikka reilummin: ihmiset. Mutta kun on raskaana, niin ei saa nostella... oikein mitään.

Tänään olen lukenut, että perusopetus ei nyky maailmassa takaa samanlaista sivistyksen tasoa kuin ennen. eikä mahdollisuuksia nuorille/ihmisille edetä elämässä. Totta.

Mutta kai me kaikki telluslaiset ymmärrämme ajan käsitteen?! Siis jos emme paljoa muuta, niin edes sen.

Lily Allenin Everything's Just Wonderful -laulun sanoin:

"Don't you want something else,
Something new, than what we've got here,
And don't you feel it's all the same,
Some sick game and it's not insincere,
I wish I could change the ways of the world,
Make it a nice place
Until that day, I guess we stay,
Doing what we do
Screwing who we screw"

Kuva: täältä

Sukupolviensota

Hyvin trendikäs teema. Mutta vähintäänkin kyse on oppikunnista. Eilen Tiinan kanssa vaihdoimme muutamia esimerkkejä.

• Meitä vanhemmat (siis moni nelikymppinenkin) ei kansioi sähköpostejaan aiheen tai lähettäjän mukaan.

• Eivätkä tee sähköpostiryhmiä meiliinsä

• Joidenkin meitä vanhempien mielestä vanhimman sähköpostin kuuluu olla päällimmäisenä. (Ihan kukkuuuuu!)

• Samoin CV:ssä vanhimman työmeriitin tms. kuuluu olla päällimmäisenä.

• He eivät vieläkään ymmärrä käsiteitä 'kaksoisklikkaa', 'näppäinkomento', 'reply-All', 'resoluutio', 'tiedostomuoto', 'koskaMarkusItkonensanooniin' eivätkä mm. myöskään 'kaikkea-ei-vaan-kannata-tehdä-koneella'

Noh, tämä on tietenkin kovin, kovin naurettavaa ja turhaa. Vaikka tosin se saattaa viedä arjen rutiineista paljonkin aikaa. Ja joskus piirteet ovat sangen hellyyttäviä kuin pieni pyöreä panda hamuamassa bambua suuhunsa tihruttavin silmin. Työarjessa ne saattavat asettaa suoranaisia työkulttuurisia eroja. Kieli ei ole samaa. Mutta sitä harvoin tullaan ajatelleeksi.

Itse työtavoissakin on jänniä eroja. Nekin ovat tietyllä tapaa kovin kosmeettisia, mutta samalla kosmonauttisia. Eli vähän "out There". Tietenkin vanhojen ja "hyviksi todettujen" sekä uusien ja mm. käteviksi todettujen tapojen tulisi löytää symbioosi ja kohdata toisensa ilman annihilaatiota.

Teknologia on vetänyt viivoja suoriksi, mutta jos niiden edes perusolemusta ei käsitä ei niiden käyttö lisää kuin yleistä tuskaa. Jos ei osaa nähdä systeemin "läpi", vaan jää tuijottamaan jotain yksinäistä kursoria ruudulla on homma menetetty. Ja paniikki hoitaa lopun.

Toki Tiinan kanssa totesimme, että Mäkin uusi käyttis on osin hiukan hanurista ja mietimme miksi joitain näennäisesti pieniä muutoksia on ylipäätään tehty ja milloin mm. Adobe oikeasti aikoo yhdistää Illustratorin ja InDesignen. On vaikea olla myöntämättä etteikö Illu olisi osin hiukan typerä nykyisessä olomuodossaan ja InDesign sekin jokseenkin rampa, selkeiden puutteitensa takia. Kun ne saataisiin ratkaistuksi...

Viimeistään silloin vapaudumme stalinistilaisesta Freehandista. Tosin kuten Venäjällä, myös Suomessa moni vanha ja vannoitunut Freehandin käyttäjä tuleekin haikailemaan "kunnon aikojen perään". Ja kituuttamaan vanhoilla koneilla, järkillä, fonteilla ja muilla tarvittavilla ohjelmilla, kunnes viikate korjaa vimeisenkin Suo, Kuokka ja Jussi -uranuurtajan.

Sotilaat keskuudessamme

Ajoimmepa tässä alkuiltana eräänä Kruunuhaan läpi. Eräässä suhteellisen pimeässä risteyksessä huomasin oikean käden puolella nurkan yli sihtailemassa kolmen koplan. Citysotilaita, kuvan kaltaiset pyssyaseet tanassa! Hui kauheeee!

"Siis mä KUALISIN, jos tulisin tona mummona tuolta ja noi on naamat maskissa pimeässä tollai väijymässä!", kauhistelin nenä kiinni ikkunassa. Jaakosta kyseessä ei ole mitään merkillistä. "Nykyäänhän kaupunkiharjoituksia on kokoajan". Joo voi olla, mutta ei siihen pidä suhtautua kuin jokapäiväiseen näkyyn.

Muistan, kun eräänä kaukaisena kesänä pyöräilin Tölikänlahden luona kohti kotia nauttien auringon säteistä, kun vastaan juoksi ns. ryhmällinen sotilaita, rynnärit-mitkälie kiinni rintalastoissaan. Se oli sen verran shokeeraavaa, että ohjaus meinasi suuntautua kohti kaislikkoa. Ei sitä pahaa aavistamattomana vain odota näkevänsä keskellä Helsinkiä sotilaita yhtään minkään takia pyssyjen kanssa. Eikä sen pidäkään tuntua hyvältä.

Sillä kun IRA oli vielä IRA, olimme eräänkin kerran Lontoossa. Ei se ollut kaikista mieltä keventävintä seurata kahden miehen sotilaspartioita lentokentällä tai kahta miestä ja varsin vakuuttvaa susikoiraa. Se kertoo kuitenkin aina jotain yleisestä meiningistä.

Kuva: täältä

Vedet virtaavat siltojen ali II

Isäni soitti alkuviikosta:
Isä: "Nokelainen soitti..."
Minä: "Kukaaaa?"
I: "No No-ke-lai-nen."
M: "Siis ...Janskin isä?"
I: "No niiiin!?"

Ja sitten. Janskin isä on siis kait luvannut hoitaa diat kouluajoiltamme digimuotoon ja isä luvannut puolestaan hoitaa ekanluokan videon kevään viimeisiltä päiviltä kuin myös 8. luokan luokkaretkeltä Lofooteilta samaan tilaan. "Sitten Jonkun tarvitsisi vain editoida molemmat", niiin...

Otetaan tämäkin haaste vastaan ja vielä jonkinlaisena itseterapiointina. Sillä ekanluokan videolla on neljä suhteellisen pitkää tuntia, suhteellisen railakkaa meininkiä. Jos isä itse tärisi päivän lopussa, niin siis tarvitsee varautua myös johonkin vastaavan editoinnin yhteydessä.

Mutta 8. luokan video. Onko vettä todellakin virrannut jo tarpeeksi sillan ali? Niitä nauhoja taitaa olla yli neljä tuntia, olisiko lähemmäs kahdeksan. Syvä huokaus. Se oli teinivuosien alkua se ja ...taitaa olla pahempaa kuin Idols katsella.

Mutta luvattu mitä luvattu.

Tosin tein periaatepäätöksen. Tätä muistojen DVD-pläjäystä ei saa ihan for free. Kolmen koplalle pitää kertyä retkirahat, vaikka ...jonnekin minne kolmikko katsoo retken aiheelliseksi.

Miksi ei nappaa?

Äänestää. Tai yleensäkään koko teema, niinku vaalit. Perässähiihtäjässä sitä miettii moni. No koska kuten Kaisa Lekan mies Leka on todistettavasti todennut: "politiikka on ihan dadaa".

Palstatilaa saa kaikenmaailman sinirillirouskut, entiset missit, teiniräppärit, hiihtäjät, näyttelijät ja todellakin alkaa tuntumaan, että pitäisi äänestää "vähän niinkuin itseä". Eli alkaa pelottamaan.

Tai sitten kuten Ilkka-Christian Björklund totesi omasta jatkostaan politiikassa: "Jos politiikka olisi päällimmäisenä kiinnostamassa, niin silloin olisin pyrkinyt muidenkin potentiaalisten eläkeläisten kanssa eduskuntaan" (HS). Eli samat vanhat ukot ja akat, joita ei kuitenkaan ministereinäkään nähdä, punkeavat taas mäelle.

Koska todellisia vaihtoehtoja ei ole ja kaikki tuntuu kärjistyvän vain siihen kenestä tulee pääministeri ja silloin peli on meganomaalisen tylsää ja kuivaa.

Ja miten mitkäkin puolueet eroavat toisistaan? Siis RKP:läiset puhuvat ruotsia? Ja kun kaikki sovitaan etukäteen ja vielä aina just NIIIIN, just niiiiiiiin tyypillisellä kaavalla niin... hoh hoijaa.

Vaalikuume on kuulemma laskussa. Jännä. jaksamme pitää yllä mielenkiintoamme Idolsin ja Big Brotherin tiimoilta varsin intensiivisesti ties kuinka monta viikkoa, mutta kun liikutaan osa-alueilla, joilla on arjessa ja juhlassakin sitten kuitenkin enemmän konkreettista merkitystä, niin...

Ja jos politiikka kerran on ihan dadaa, niin eikö se ole juuri niin ihmeellistä että se on mielenkiintoisempaa kuin Salatut elämät?

Tanja(karpela)

Tanja on hännätön susi Backom-Tölössä. Kuten kuvasta näkyy Tanja on taiteen ja myös urheilun suuri ystävä. Tanjan takana on Mairen muotokuva ja kuvassa on myös pallo, tennispallo.

Koska Tanja on menettänyt häntänsä vaativissa hallitusneuvotteluissa ja Mairen kanssa makuasioista tapellessa on Tanjan pylly nyt vähän ...Noh, voidaan sanoa, että Tanja on repinyt peffaansa.

Miksi Tanja muutti Backom-Tölöön? Hmmm... Koska se tuntui Mairesta oikealta ratkaisulta. Siellä Tanja pääsee tutustumaan runouteen, tennikseen ja lähellä on Sibelius-monumenttikin (jos Tanja sitä haluaa mennä katsomaan).

Heli Roiha

Minua vähän harmittaa, etten ole vielä nähnyt yhtään Uutisvuotoa missä Heli Roiha on. Pidän kuitenkin ihan terveenä, että saatan unohtaa ohjelmien tuloaikoja, eli en ole tv:n orjuuttama.

Ensi lauantaina kyllä pitää muistaa hilata itsensä helvetintoosan ääreen, sillä Heli Roiha on tuuraamassa Tommy Tabermannia, eli pesti ei ole näillä näppäimillä lopullinen. Niin, ellei herra Tabermann pääse kansanedustajaksi. Silloin hän voi tulla itse vieraaksi Uutisvuotoon, ei enää kapteeniksi.

Sillä onhan se vähän niinkin, että jotain pitää välillä muuttuakin, asioiden uusiutua. Siis lavasteiden ja kravattien lisäksi. Ja usein (valitettavasti) vieraatkin ovat osa lavastusta.

Juttu kuitenkin perustuu kolmiyhteyteen tai kolmikantaan, kuinka vaan. Kapteeneihin Tervoon (Tervo on Tervo) ja nykyisin siis Roihaan sekä illanisäntään Nymaniin. Jos Tervoa ei hotsita, niin reki voi olla aikas raskas kahdelle muulle vetää ellei sitten toinen vieraista satu olemaan hulvaton, joka yleensä Tervoakin piristää.

Jos Tervo lähtee vaikka seuraavalla kierroksella kunnanvaltuustoehdokkaaksi, niin ehdotan Stan Saanilaa Tervon tilalle.

Mutta koska Ögonaböjn, eli Hetimiten myötä huomasin ja opin Heli Roiha on varsin hauska, pärjää miesten kanssa läpän heitossa eikä kuitenkaan ole yhtään vähemmän nainen. Ei siis muutu yhdeksi "jätkistä", joka on usein vähän ärsyttävää. Ja silti Heli Roiha ei ole mikään hiirulainen, vaan enemmänkin naaras ruskahyeena (Parahyaena brunnea a.k.a. Hyaena brunnea), jolla on vähän samanlainen nauru kuin niillä yksillä hyeenoilla siinä jossain suht uudessa animaatioleffassa (olisikohan ollut joku Leijona Kuningas tms.).

Kuva: täältä

Protestiäänet

Viime eduskuntavaaleissa moni antoi nk. protestiäänen. Ja todella monen protestiääni meni Tony Halmeelle.

Minä ymmärrän protestiäänen antamisen ja siihen pitääkin olla oikeus. Sitä minun on taas vaikeampi ymmärtää, että sen antaa jollekulle, jonka sen alan osaaminen ja kenties motivaatiokin on kyseenalaista.

Samalla minusta on todella ikävää, että kaikki ne, jotka äänensä antoivat protestina tai vitsinä Tony Halmeelle ovat joutuneet joko pettymään tai ...no mitä muutakaan siitä voi seurata. Kuin pettymys. Sillä jos Lasse Virénkin pärjää hajuttomana ja mauttomana sekä täysin aikaansaamattomana eduskunnassa, niin miksei Tony Halmekin olisi voinut olla tömppäilemättä.

Sillä toiko sekään ääni/äänestämässä käynti nyt yhtään mitään muuta kuin keltaisenlehdistön toivoman määrän (ja vähän ylikin) lööppejä? Ajoiko kukaan sitä Sinun asiaasi? Pääsikö se Pienen Ihmisen ääni lainkaan kuuluviin? Otettiinko se tosissaan?

Sikälikin Tony Halmeen kansanedustaja ura ja sen päättyminen olivat ikäviä, että moni joka kenties äänesti ensimmäistä kertaa (tai pitkästä aikaan taas) ei välttämättä koen mitään intoa äänestää tulevissa vaaleissa. Tosin nyt voisi jo valita vähän... raskaammilla syillä sen oman ehdokkaansa.

Kuva: täältä

Laulattaa

Idols ja Popstar ovat ohjelmia, joita tulee katsoneeksi. Ne muuttuvat tavallaan tylsiksi aika nopeasti. Heti alkukarsintojen jälkeen.

Siksi onkin tyhmää edes kysyä, että MIKSI jotkut menevät Idolsin kaltaiseen ohjelmaan? Siis jos ei YHTÄÄN osaa laulaa eikä YHTÄÄN ole karismaa tai... mitään?

Koska näihinhän lahjattomiin homma pitkälle pohjaantuu. Ohjelman menestys, katsojaluvut ja minunkin mielenkiinto.

Se on juurikin sitä mitä Singstar ja karaoke ovat meille tehneet. Minäkin saan ihan täydet pisteet Singstarissa vaikken edes laula. Ei siinä tarvitse (välttämättä) mitään laulaa. Kunhan mutisee mukana ja jotenkin oikein. Enkä minä ole ajatellut mennä Idolsiin.

Minusta ihmisen, joka on jo täysi-ikäinen ja jolla ei ole pät-kää-kään sävelkorvaa eikä laulukykyä on jo sen ikäinen ihminen, että jos kukaan ei ole vielä "raaskinut" paljastaa kylmää totuutta mahdollisuuksista laulajanuralla, niin... sitten siihen kait tarvitaan pari tv-kameraa, Jone Nikula (joskus Nina Tapio tai Asko Kallonen) kertomaan, että "sä vaan ET osaa" ja se julkinen nöyryytys parhaassa primetimessä.

No tietenkin minulla on oma suosikkini. Se on se lahtelalainen "ironmaidenpoika", jota ei kyllä uskoisi 22-vuotiaaksi. Mutta kaveri, jonka naama ei yhtään edes nyi, kun kertoo vetäneensä sitten lopuksi Kirkaa on arvostuksen arvoinen.

Kuva: täältä

Runotapahtuma Korjaamolla

Keskiviikkona olisi tarjolla kaksi loistavaa tilaisuutta, Korjaamolla suuri runotapahtuma ja toisaalta melko vieressä Backom-Tölössä Aarrekartan tekoa... Let's see mitä tapahtuu. Kun aarrekarttailijoistakin suurin osa on oikeasti kiinnostunut runoista. Toisin kuin minä jota kiinnostaa tietyt Tommy Tabermannin runot ja ne mitä esikoulussa ja koulukoulussa runoiltiin...

Toisaalta. Kauko Röyhkä on todella siisti.

Femakko minussa

En tiedä mikä siinä on että jotkut asian ilmaisut, kuten Perässähiihtäjän blogissa käyvä keskustelu... siis nyt loppupeleissä siitä "miksi naiset ei bloggaa samoissa blogeissa kuin miehet", saa sellaisen hyvän räyhäpöhinän päälle.

Varsinkin sellaisten miesten, jotka kai todella luulevat että herrasmiehen tekee kiillotetut kengät. Vaikka kaikkihan me tiedämme ettei se niin mene.

Ärsyttävimpiä ovat muutenkin ihmiset, jotka oikeasti kuvittelevat ulkoisen hapatuksen tekevän heistä myös muutoin "laadukkaita" ihmisiä. Höpönpöpö ja hoponpoppoo.

Joskus se ei ole sen juuri eteen osuneen selkärangattoman vetyksen ja pillaajan syy, että saa kokea karvaasti lajitoveriensa aiheuttaman reaktion. Mutta hyvin usein juuri sekin eteen osunut tekee ihan riittävästi. Ja jännä usein, juuri nämä sangen tiheään myös akateemisesti pätevinä pitävät eivät sivistyneestä lauseesta ymmärrä edes alkua, saati loppua tai niiden välissäkin muodostunutta kokonaisuutta.

Puhuva pää Pajamäki

Poliitikot. On tosi hauskaa nähdä mitä kaikkea tällä vaalirundilla kukin ehdokas keksii. Hauskaa voi olla myös se, keksiikö kukaan yhtään mitään. Edes vähää, mitä voisi kutsua jotenkin uudeksi tai virkistäväksi.

Suomi. Kankeuden tyyssija. Minun toivoni lepää Paavo Väyrysen harteilla. Paavo on yllättävällä tavalla... yllättävä. No, siihen asti pitää tyytyä...

Pajamäkeen, Osku Pajamäkeen, kaupunginvaltuutettu Pajamäkeen, yliluutnantti Pajamäkeen, Oskuun, hyljetanssin taitaja Pajamäkeen, ala-asteikäisen pojan isään, wannabe-hartolalaiseen, Helsinginkaupungin-apulaiskaupunginjohtaja-spegulaatio Pajamäkeen ja sitten vaikka ...pientenikäluokkien esitaistelija Pajamäkeen.

Ja nämä edellä ilmoitetut... ne on ihan summassa repäistyjä 'titteleitä'. Ne eivät välttämättä (ellei vahingossa) liity linkin alta paljastuvaan puhuvaan päähän tai siihen mitä Se sanoo.

Mutta milloin Väyrynen nähdään interwebissä? Toivottavasti pian. Harvalla on sitä mitä Väyrysellä on... pokkaa ja pelimerkkejä.

Harakka pitää koruista

Eräs miespuolinen kutsui ilmeisesti tätä korua "tatuointikoruksi". Minä en ymmärrä mistä kyseinen mieshenkilö puhuu.

Näitä löytyy Eerikinkadun Morticia-liikkeestä, josta minulla on useampikin koru. Tosin ei näin siroja ja naisellisia...

Samainen mieshenkilö pitää kyseistä korua wanhanaikaisena, koska mm. "Moulin Rouge tuli leffaan joskus siis iiiiiiiiiiiihan tosi kauan sitten"! OMG!

Eih! Vaikka ei pitäisi kyseisestä elokuvasta (kuten en juuri itsekään) niin tyylisuuntana senkin elokuvan kuvaama kausi on mitä herkullisin. Ja tällaiset korut saavat lähes asun kuin asun juhlavaksi ja naisen olemuksen aivan uusiin sfääreihin (ainakin pitäisi).

"Ja me eletään Viron tyylisuuntien mukaan". Ketkä Me ja mikä ihmeen Viron-tyylisuunta? Miehet. Eih! "Tiedätkö 'etelä-suomi'". Olen ihan pihalla. Mistä miespuolinen puhuu?

No samapa tuo. Aina voin sanoa isälleni, että Morticiassa olisi tällainen koru, joka on aika vetävä. Isästä vetävät jutut ovat... no vetäviä ja isä ne edellisetkin korut ja mm. viinilasit on Morticiasta hankkinut.

Bombycilla garrulus

Tilhi. Bo Ekstaminkin hengessä päätin, että Säädöt sekaisin -blogi aloittaa uuden sarjan, Linnut. Ja sarjan ensimmäinen on tilhi.

Koska meillä täällä saaristossa tilhiä on vallan mahdottomasti. Kaverit ovat kuvanlailla ryppäinä puissa eivätkä yhtään välitä vaikka Mairen kanssa kävelemme aivan hajuetäisyydellä, eli hyvin liki. Mutta emmehän ole haukkia emmekä ilkeämielisiä ja röyhkeitä variksiakaan.

Ennen en ole edes erityisemmin tilhiä pistänyt merkille. Alppiharjussa niitä ei minusta juurikaan ollut tai sitten pulut eivät lokkien lomassa kaiken huomion pienemmiltä lentäviltä.

Mutta yllättävää kyllä osasin nimetä tilhen, kun ensimmäisen kerran ohitimme suuren joukon tilhiä lähipensaikossa, "tuon täytyy olla tilhi". Mitä?! Miten minä osasin? Minä, peri helsinkiläinen, suvereeni city-ihminen. Ehkä se on jokin alitajuntaan jäänyt tilhen piirteiden ja elintapojen kuvailu, josta voimme kiittää yksin ja omaan Bo Ekstamia. Bolla oli mitä mainioin tapa kuvailla erilaisia eläimiä. Etenkin lintuja, perhosia ja tse-tse-hyttystä/kärpästä/mitälie.

Minusta on alkanut tuntumaan, että tilhi on itseasiassa todella hauska tapaus. Sosiaalinen, selkeästi löytänyt oman tyylinsä, on vähän punk ja lentääkin jotenkin... gruisaillen. Kuin pienenä yritti aina pyörällä tehdä sitä kuulia takarenkaan sivulletuonti jarrutusta. Tilhet laskeutuu vähän saman oloisesti.

Kuva: täältä

Timo Soini

Timosoinista ei ole paljoa enää jäljellä. Timosoini majailee Vantzu-joen rannalla, Mairen Pohjois-Helsingin pisteen lipaston laatikossa. Timosoinia ei voida enää pelastaa, mutta hävittäminenkin on osoittautunut hankalaksi. Noin tunnesyistä.

Timosoini löysi tiensä Mairen leiriin myöskin Valtterinkirpputorilta, samaan aikaan kuin Ilkkataipale ja mm. Tuulahaatainen.

Timosoini oli vain jotenkin pyöreän nenänsä kanssa Timo Soinin näköinen, hiuksissakin on jotain samaa, ellen sanoisi koko olemuksessa. Mairen leiriläiset saavat nimen yleensä sen mukaan ketä poliittista henkilö muistuttavat, jollain tapaa...

Timosoini sai aikansa kyytiä. Kesällä, kun kuumuuden takia olivat ikkunat ja akkunat sepposen selällään, saattoi Vantzu-joen rannoilla kuulua "Anna Timosoinille kyyytiä! Anna Timosoinille lisäää KYYTIÄ! Hyvä Maire! Hyvä!".

Setä oli leijona

Kävimme perjantaina katsastamassa Kaaplitehtaan Pannuhallissa So Circus!!! -esityksen. Koska olimme liian kauan kahvilla emme saaneet kovin hyviä paikkoja, mutta minkäs teet.

Sirkusystävämme Inni ja Vigoureux Sasu olivat samassa näytöksessä ja Inni sanoi, että koska silmäni ei ole yhtä harjaantunut en voi tietää missä meni ne parhaat temput. Aivan. En oikein ollut vakuttunut. Lavalla saattoi samanaikaisesti tapahtua kahdesta kolmeen asiaa, joista olisi pitänyt osata valita mitä seuraa. Ei, ei, ei... Ei voida lähteä siitä, että kaikille yleinen ja avoin esitys vaatii niin hurjan harjaantunutta silmää, ettei esityksen seuraamisesta meinaa tulla mitään.

Muutenkin kaikenlaista "tämdä tämdä täätä" oli kenties hiukan liikaa. Sellaista taustamelua, joka osin peitti itse asian. allensa Se on huono asia se.

Ranskalaiset olivat taitavia, en minä sitä, mutta tekninen osuus jäi kaipaamaan sitä taiteellista ja dramaturgista osaamista myös. Ja sitä Circo Aereossa aina on. Pikku-Oskaria hämäsi eniten se, että "miksi se setä kuvitteli olevansa leijona", koska kuten kaikki realistiset ja jalatmaassaihmiset tietävät, ei ihminen ole leijona. Leijona on leijona.

Mutta on ehkä hyvä, että Pikku-Oskari pääsi tätä kautta tutustumaan siihen tosiseikkaan, että joskus setä on vaan leijona, jos sedältä siltä tuntuu.

Päädyin taas lopputulemaan, että Circo Aereon esitykset ja siis tuotanto on kovin katsojaystävällistä, sulavaa, tyylikästä, nerokasta ja kerta kaikkisen omaa luokkaansa. On se kantavaidea, punainenlanka, johtoajatus joka vie läpi koko esityksen. Ei hötkyillä sitä ja tätä ja koeteta vaikkapa kiljahduksilla paikkamaan mitään tyhjiötä.

On kovin harmillista, ettei Circo Aereon esityksiä ole kovin paljoa tiedossa, lähialueilla. Tai ainakaan Herra Nakkisen soolotrilogian toista esitystä, joka palautui perjantaina useinkin mieleeni "ei tarvitse yliesittää, pienetkin eleet riittävät..."

No jos jotain kiinnostaa, niin jotain on muuta on pian tarjolla.

Kuvat: täältä

Uskon asioita

...ja vähän jostain kuultuakin. Sattuipa niin, että ensin lauantaiaamuna Päivi Räsänen oli RadioPeilissä äänessä.

Aamupöhinöissä silmärähmät sai räpsähtämään ajatukset homoudesta.

Se meni jotenkin näin: Kyllä se tuntuu myös siltä, että homoutta käytetään myös poliittisena aseena ja mm. televisossa kun näytetään niin paljon näitä... homo-ohjelmia.

Eli että ilman vaikkapa telkkaria homoja ei vaan olisi olemassa. Ja siksi niitä (homoja) voi vastustaa, koska se on meedian luoma epänormaalitila. Plus vielä ihan kauheeeeta. Ja silti jo aikaa ennen telkkaria asia on osattu ottaa esille. Vuodesta, vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen (-tuhansista sitten puhumattakaan) sama vanha virsi ja kummastelun aihe. Min en jak-sa!

Ensimmäisenä ajattelin, että "niin niitä aamuhartauksiakin, että mitäs ne sitten on?", sillä miksi näytetään vain joidenkin hartauksia? Miksei kaikkien? Tai miksi mitään?!

Ok. Myönnyn vatvomaan asiaa. Jos homoseksuaaleja ei kuuluisi olla, niin miksi Herra päästää niitä alvariinsa syntymään?! Kuten myös vammaisia tai ties ketä. No kun me ollaan niin syntisiä, niin syntisiä.

Noooo... Siis mitkä kaikki asiat nyt siis taas olikaan syntiä? Kenen listaa tässä(kin) asiassa tulisi noudattaa? Homma menee vaikeaksi, myös perustella.

Sitten lauantaina ravintola Sävelen brunssilla tuli selailtua toista iltapäivälehden viikonloppuliitettä. Anne Pohtamo. Ihan hyvin säilynyt nainen ja siitä voidaan olla Annen kanssa samaa mieltä, ettei George W. Bush ole toiminut kovin kristillisesti, noin kovana kristittynä, omalla valtakaudellaan.

Mutta, se meni joten näin: Ei ihminen voi polveutua mistään ameebasta tai apinasta, koska ihminen on niin moniselitteinen ja jaaddi jaadi jotain. Niin. Silloin oli ihan pakko alkaa mouhuamaan. Min en kes-tä!

Minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa ajatella, että esiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesiesi-isäniäiti ja tämän lauma ovat olleet apinoita tai vielä kaukaisemmat jotain esi-isät "selkärangattomia ameeboja". Siitä on NIIIIIIIIIN kauan, ettei asia tunnu minusta ällöpöllöltä tai ...ihan kauheelta.

Paljon omalle minäkuvalle tai jollekin on ollut työstettävää siinä, että Eemeli-isoisä ajoi vaimonsa ulos talvipakkasella ja lapset pakenivat ulkohuussiin.

kuvat: täältä ja täältä

Vaalikoneet (monikossa)

Useimmiten kaiken maailman testit, kuten henkinen ikäsi ovat vallan hupaisia ja viihdyttäviä. Muttei niitäkään jaksa ihan kamalan montaa samanlaista tehdä. Siis sama homma voi olla näissä vaalikoneissa, tällä kertaa...

Vaalien alla tulee aina vaalikoneet. Ja minusta on ihan mielenkiintoista tietää miten esimerkiksi summassa nelikenttään (MTV3:n vaalikone) heitetyt painotukset ja vastaukset osuvat yksiin kenenkin kanssa. Ja löydänkö 100 ensimmäisen joukosta ketään, jota olin ajatellut voivani äänestää.

Sillä mielenkiintoistahan se on tietää, mutta vaalikoneiden perustella en ole koskaan äänestänyt ketään. Olen toki löytänyt uusia ehdokkaita, nimiä ja persoonia, joihin olen tutustunut ja joita voisin pitää mahdollisina. Siis pätevinä.

Koska vaalikoneet ovat vaalikoneita. Se kertoo loppujen lopuksi aika vähän. Vaalikoneen jälkeen pitäisi (minusta ainakin) vielä tutustua ehdokkaan ajatuksiin ja maailmankuvaan syvemmin (esim. nettisivuijen kautta ja mahd. muutoinkin). Päästä liki. Koska omat vastaukset ja painotukset... kaikista ei ole käsitystä kuinka "syvästi mä tätä asiaa vastustan/kannatan", ehkä en edes tunne koko kysymystä kovin hyvin.

Sitten on vielä se, että jos nyt saan jonkun kanssa tosi hyvät rak... eikun vaaliprosentit, niin millainen persoona tämä kyseinen ehdokas oikeasti on. Saisiko hän oman äänensä kuuluviin ja asiansa näkyville? Jyrättäisiinkö hänet lautakunnissa ja jäisikö takariviin huutelemaan puoluerivistössä? Osaisiko ehdokas pelinsäännöt ja olisiko pelin henki tuttua? Mitä jos ehdokas onkin saanut vaalikoneen vastaukset aikaiseksi, mutta sitten Arkadianmäellä ei pitäisi ainoatakaan puheenvuoroa, ei tekisi yhtäkään aloitetta?!

Mitä jos ehdokas istuisikin mielummin eduskunnankahviossa naureskelemassa Lyly Rajalan naisseikkailuille tai jotain muuta yhtä rakentavaa eikä "kehtaisi"/viitsisi/tekisi mitään niiden asioiden eteen joita vaalikoneen mukaan ehdokkaan piti ajaa ja viedä eteenpäin? Olisi alvariinsa pois ja ajelisi vain taksilla!!

Silloin kualisin, KUALISIN! Se olisi aivan kamalan ...kamalaa ja vielä hirvittävän hirveää.

Vaalikoneet, testaa itsesi ja ehdokkaasi:

YLE (aukeaa 1.2.2007)

Talouselämä-lehti

Hesari (Aukee kun aukee)

Vaalikone.fi

MTV3

Kansalaisjärjestöjen vaalikone (avataan äänestäjille 31.1.2007)

Uskonnonvapaus.fi

Telaketjujen helinää...

...kenties. Mutta on aivan pakko avata tuota ihka omaa Pandoranlipastani ja ruotia mielessä pyörivää kuvaa eilisestä ToPon:n ottelusta. Eli sitä MIKSI nk. cheerleadereiden (tästä eteenpäin Gogo-tyttöjen) pitäisi edes näyttää siltä, että oikein hyvä ja ytimekäs kuvaus on "no just sellai Britney-luuk"?!

Ja jotenkin minusta tuntuu, että kuvan rouva Britney on vielä vähän ...onko tämä nyt oikea termi... tyylikkäämpi kuin eiliset Gogo-tytöt.

Minä en ymmärrä miksei joku joukkueenjohdosta ole kieltänyt tyttöjä esiintymästä. Enkä minä ihmettele, vaikka joku vanhemmista olisi vetänyt hervottomat pultit. Minä olisin.

Koska se on vain niin, että tapahtumassa, joka on A) koko perheelle suunnattu ja B) pidetään Kisahallin kokoisessa tilassa (tulee useampi katsojakin), niin Gogo-tytöt eivät saisi (minun nihkeästä ja täysin subjektiivisesta mielestäni) esiintyä kuin mediassa keikkuva myös artistina tunnettu Britney Spears. Jos tytöt, nuoret naiset esiintyvät ja esittävät itsensä, niin että sitä joku ihan "rento ja rempseä" naisihminen kuvaa sitä seuraavana päivänä: "cleaning-trash-girlsien" ilmestymiseksi, niin se on AIVAN KAMALAA!

Se on siksikin kamalaa/tuomittavaa/nuhdeltavaa/jne., koska urheilua mainostetaan lapsille ja nuorille ns. terveitä arvoja antavana ympäristönä. Vaistapainona ja ter-vee-nä vaihtoehtona kaupungilla hengailulle ja viina vetämiselle. En mene enkä allekirjoita mitään, en varsinkaan kun päässäni on tämä mielikuva eilisestä.

Ja jos gogo-tytöt ovat miettineet, että juuri vastaavan tyyppiset kudelmat näyttävät hyviltä musiikkivideoissa ja kaikenmaailman kuvissa, niin... Let mii tel juu: Niitä on käsitelty, värimääritelty, niistä on nipsitty ja näpsitty kaikki "virheet" pois, ihon sävyjä säädelty, on pienennelty ja suurenneltu milloin mitäkin. Ne naiset, nuoretkaan eivät ole au naturel. Nou wei hosej!

Mitä tytöt itse ajattelevat omasta naiskuvastaan, mitä vanhemmat, joukkue, joukkueen johto, kausikortin ostaneet? Mitä se viestii naiskuvasta ulos päin ja sisään päin? Voidaanko sanoa, että tämä on sitä yhteistä vastuuta, jolla luodaan kuvaa arvoistamme? Yleisesti.

Loppujen lopuksi voidaan miettiä sitä(kin), että haluaisiko itse esiintyä vaatetuksesta, josta tulee olo että joku on pahoinpidelty, ...häpäisty ja jota häpäistää koko ajan sillä, että joutuu esiintymään sen näköisenä TAI että haluaako jonkun omasta lähipiiristään esiintyvän. Niin ja ihan siitä onko se muutoinkaan meistä ihan juuri niin jees, että se on hyvä idea myös toteuttaa.

Kuva: täältä

Sniiki bastard

Eli: Sieltä ne eduskuntavaalit tulevat.

Yle on avannut vaalisivustonsa. Kieh, kieh... Taidanpa käydä katsomassa kavereiden ja tuttujen vastauksia... VASTA 1. helmikuuta!! Plääää-äääh! Niin mulla on monikossa kavereita sekä tuttuja pyrkimässä eduskuntaan. Aivan, IHAN SAIRASTA! "Sä olet alkanut liikkumaan ihan epämääräisissä piireissä", sanoo isäni. Eikä ihan vitsillään.

Esim. Pajamäen Osku (slipoveripuolue) pyrkii tietty... Helsingistä, Lekan Kaisa (viherpipertäjät) Uudeltamaalta, Suomisen Esa (slipari sekin) Varsinais-Suomesta ja E.T. (radikaalislipari) Helsingistä.

Mutta oikeasti... se on tosi hienoa. Mä en IKINÄ uskaltaisi lähteä ehdokkaaksi (edes Slipoverien Helsinginpiiriin) ja siksi musta on hienoa tuntea ihmisiä joilla on rohkeutta, asennetta, hermoja, tietoa ja taitoa siihen hommaan lähteä. On aina kivempi äänestää sellaista jota arvostaa, johon luottaa, jota pitää myös hyvänä tyyppinä sekä (osin ainakin) itseään fiksumpana.

Onnea kaikille ehdolleasettuneille!

Onnea, onnea, onnea vaan!

...Punainen tupa ja perumaa.
Jos kirppu puree Sinua,
muista silloin Minua.

Jos se puree lujasti,
tulee Sinusta rovasti!

Näillä sanoilla me vuodesta toiseen onnittelimme luokassa syntymäpäiväsankaria. Joka oli toivottavasti tuonut jotain hyvää tarjottavaa.

Syntymäpäiväsankari istui luokan edessä (eskarissa oikein valtaistuimella), kruunu päässä ja viitta hartioilla. Kuten Faith No Moren yhden levyn nimi kuuluu: King for a Day, Fool for a Lifetime...

Tähän aikaan vuodesta alkoi jo kutkuttamaan omatkin synttärit. Samoin se, että ketä pyytää viereen runon ajaksi. Syntymäpäiväsankari sai valita muutaman (homma levisi jossain vaiheessa käsiin) vierustoverin. Se oli kovin vaikeaa, koska kaikki olisivat halunneet tulla valikoiduiksi. Ja siinä saattoi pahoittaa tahtomattaan useankin mielen...

Ennigeis, tänään on mm. Tuitun, Elvis A. Presleyn ja vanhan luokkakaverin, Janne "Simonpoika" Nuotion syntymäpäivät. Onnea kaikille, sinne jonnekin!

Maire <3 Osmo

Osmooooooo! Osmo on ihana. Osmon kanssa olo on ihan yhtä ulinaa. Onko se tuskaa vaiko pakahtuvaa rakkautta? Onko se pakahtuvan tuskaista rakkautta? Jotain se on, koska se on ihan mahdotonta.

Piti odottaa, kauan, että vihreiden edustaja löysi tiensä Mairen leiriin. Mutta kyllä sitä kannatti odottaakin. Osmo, marinoituna naudan kuivatussa henkitorvessa, oli ensi kohtaamisesta jättimenestys. Tarja on syrjäytetty!

Vaikka Maire on kuvan jälkeen menettänyt karponkarvalakki-lookinsa on Maire itseasiassa nyt enemmän todellisen Osmon näköinen. Mutta ehkä jouluinen yhdennäköisyys myös loi tiiviin siteen kaverusten välille. Koska pian ennätysajassa Osmo on jäähyllä.

Ketä mä äänestän?

Siis se nyt on ihan stiletti, että äänestän. Kuten kaikkina äänestysmahdollisuuskertoina. Se on postmodernisti: Mun Juttu. Ja menen vaalikahveellekin, kun olen äänestänyt. En osallistu vaaliasiamiestoimintaan, eli vaalilautakuntaan. Sillä eräät oddsit (mahdolisuudet) ovat liian kovat. Se että Tyyppi (sikiö) voi tulla juuri niinä päivinä reisille ja se olisi kovin ...ei niin hyvä juttu vaalilautakuntatyön kannalta.

Mutta äänestän ja luultavasti jo ennakkoon. Ihan vaan kaiken varalta. Aion tehdä muutaman vaalikoneenkin. Niitä alkaa olla jo ihan tolkuton määrä, että montaa niistä ei kukaan varmasti jaksa kaikkia tehdä, ehdokkaatkaan. Kait siitä massasta jokainen voi sitten valita ne kolme-neljä mieluisinta, joista jokainen tekee sitten omat ristianalysoinnit ja vielä vertaa edellisvuosien vaalikoneisiin (siis tietty!).

Toinen asia on, äänestänkö vaalikoneiden mukaan. Sillä painottamiset ja muut kysymystenasettelut ovat olleet välistä niin... ei Mun Juttu, että on vaikea perustaa ehdokasvalintaa yksin vaalikoneiden varaan.

Tietenkin pressanvaaleissa on helpompi saada ehdokkaista ihmiskuvaa muutoinkin, vaalikoneiden ulkopuolelta. Miten ne puhuu jostain asiasta, mistä ne puhuu, ymmärränkö mä mitä ne puhuu, onko huumorintajua, tilannetajua ja näin. Kansanedustajavaalissa ehdokkaita ei samalla tavalla nää kaikkia jokailta töllössä.

Onneksi on netti ja ehdokkailla jotakuinkin kaikilla sivut. Niitä itse olen jo monet vaalit kahlannut läpi. Jotenkin se on enemmän (postmodernisti) mun juttu, kun hakeutua soppatykeille. Mistä mä edes saan maanalaisenliikkeen infoa siitä missä ne soppatykit on?! Nettiin mä voin mennä juuri silloin kun mun päähäni pälkähtää selvittää sitä kallisarvoista asiaa, eli ketä mä meinaisin äänestää.

Ja vaikka aika hyvin tiedänkin, niin ei se tarkoita sitä ettenkö ottaisi selvää, vaikka lisää jo siitä "varmasta ehdokkaasta". Meidän ei tarvitse olla joka asiasta samaa mieltä, mutta luottamussuhde pitää olla hyvä. Niin, että musta tuntuu, että voin antaa oman ääneni ja valtakirjani juuri Tuon Ihmisen käsiin ja se käyttää sitä hyvään. Ja että mun ehdokas tekee mun puolesta paljon asioita, joita itse en tee. Niin kuin käy Basessa tai ymmärtää Nato-kysymysten päälle.

Poninpoika

Maire taisi täyttää vuoden ja kuten jokainen oikea prisessa, niin myös Maire oli toivonut ponia. Oli tai ei, niin Maire sai ponin, toisin kuin monet muut, jotka ponia ovat aina toivoneet.

Mairesta Poni oli hurrrmaava. Ihanin kaikista! Silloin lanseerattiin termi "Anna kyytiä", jonka voi nykyään yhdistää Paavoon, Tarjaan tai ihan mihin vain. Ja kyytiä piisaa. Uudelleen ja uudelleen. Ja tietenkin se oli kovin nokkela lanseeraus, koska Ponille kyytiä -sarja oli juurikin pyörinyt tv:ssä.

No Ponista aika jätti ja oli koittanut hetki Poninpojan klopotella kuvioihin. Ja Poninpoikakin oli yhtä hurrrmaava ja ihana. Usein jopa siinä määrin, että kuten Remu Ässä par'aikaa, myös Poninpoika vietti joskus jopa viikkoja kaapissa jäähyllä.

Nykyään Poninpoika asuu Hollolandiassa, kirjahyllyn alla vanhassa limsapullolootassa, parin pallon ja luun kanssa. Vähän niinkuin lepokodissa, missä Maire käy Poninpoikaa tervehtimässä aina sopivan usein.

Siis kiitos!

Koska sitten jollain luokalla saadun "Luokan parastyyppi" en ole saanutkaan mitään varsinaista mainintaa (paitsi esim Tiinalta MG-koulun päättöjuhlissa) mistään, niin maininnan saaminen tuntuu hyvältä. Se lämmittää.

Ja esimerkiksi verrattuna tuohon jollain luokalla saatuun "Luokan parastyyppi" -mainintaan, tuntuu Vuoden live-tapahtuma 2006 paljon paremmin keksityltä. Oivaltavammalta.

Koska "Luokan parastyyppi" -maininnan sain nipinnapin Jojon edestä ja sekin 200 markan "stipendi" olisi pitänyt lahjoittaa luokkakassaan (ensin mennä pankkiin, nostaa se shekillä koulun tililtä ja sitten samantien tallettaa luokan tilille... joten laiskana jätin sinne koulun tilille) vaikka itse olin ihan tarpeeksi haalinut markkoja kyseiselle tilille ja ehkä juuri siksikin ansainnut koko maininnan. Siis... hoh hoijaa. Ei sitten maistunut koko maininta.

Mutta eikö aina kun jotain voittaa tai saa erikoismainintoja pidä vähän elvistellä? No tietty! Joten kuvassa aikojen alusta parit habailut (Kike Elomaa oli myös yksi idoleistani). Kiitos ja kumarrus!

Tis is a kreit anor...

Haluamme kiittää (minä ja sivupersoonani ja kun Ceasarkin kirjoitti itsestään 3. persoonassa...) ensinnäkin Ihmiskuntaa tästä ylitsevuotavasta kunnianosoituksesta. Emme tälläisestä osanneet uneksiakaan ja tämä tuli kuin meteori dinosaurusten niskaan.

Kiitokset myös Mannalle ja Tuli-Liekki Arpille Chicagoon. Paljon on pohjautunut yhteisiin kireilyihin ja hupaisiin hetkiin.

Taustavaikuttajista pitää kiittää etenkin isää ja äitiä, ilman heitä ja heidän perimää sekä kasvatusta ei minusta olisi tullut Minua. Samaan paradoksaaliseen kiitosten genreen haluaisin lisätä myös muut sukulaiseni, etenkin piiiitkäaikaiset Steiner-kouluystäväni (yhteiset eukkatunnit, ne vaan yhdistää), lähimmät ja ihanimmat sekopää ystäväni, toverit, entiset ja nykyiset naapurit ja heidän koiransa. Erikoiskiitokset Tukholmaan Aili-isotädille ja Ylös Maire-isotädille sekä Kaisa-mummolle.

Kiitokset Eiran Demareille, Ervastin divariin, SSK-SKK:lle, Simolle ja Mauralle London Towniin ja Reetalle Mantereelle. Mutta ettei tärkeimmät unohtuisi, niin SUURI kiitos live tapahtuman 2006 järjestämisestä kuuluu Jaakolle, Mairelle ja ...Maailmalle.

Haluaisin tähän loppuun todeta Martti Servon sanoin: "Rakastan Sinua Maailma! Olet kaikkeni, Maailma."

Intiaanikesä

Saunassa mieleeni palasi muistikuva kultaiselta 80-luvulta, Kannelmäestä, eli Kantzusta. Taisi olla samainen kesä, kolmannen luokan kesäloma, jona opin lukemaan (kyllä). Siis pääsin pois nk. Nollakerhosta. En ollut ensimmäinen.

Joka tapauksessa, tuona kirkkaana kesänä olin Mustanaamion valaisema, mutta päädyin viettämään inkkaripinkkarikesää. Pyöräni (Valkoinen Helkama) oli ratsuni ja nimeni oli Käärmeennahka. Koska sukunimeni on Kopra, eli Koooobra ja koska pidin hiuksia koko kesän pitkällä letillä.

Kannelmäessä pyöräilin piiiitkiä lenkkejä, saatoin eksyäkin, hoidin takapihaa, luin (tietenkin Mustanaamioita), nukuin vanhempien makuuhuoneen lattialla Kaisa-mummon tekemällä päiväpeittopoppanalla ja peseydyin VAIN saunassa.

Aili-isotädin mökillä askeettisuus miellytti minua. Tosin se oli ihan bebasta, ettei jousipussini nuolissa ollut niitä nuolia. Booooooooring! Ja askeettisuudestakin sain erään huussin tyhjentämisen jälkeen ihan tarpeekseni. Se oli paskaisen karu paluu arkeen.

Ehkäpä juuri tuon kesän takia Touko-Pouko on minusta mainio, sillä siinä yhdistyy se aikuisuus ja lapsuus... Niin kauniilla tavalla. Ja juuri niin sekopäisellä, että ...Se on ihailtavaa. Utopia, Linna Espanjassa (Linna Espanjassa tarkoittaa jotain mitä ei ole. Komisaario Palmun Erehdys).

Kuva: täältä

Seppo Koo

Seppo (Kääriäinen) on agentzi, Lord of War. Seppokin on Valtterin kirpparilta kotoisin. Pidempää historiaa emme tunne.

Kuten jotkut olivat jo panneet merkille valtaa Mairen leirissä pitävät viheliäiset kepulaiset, dorkat demarit ja kovat kak... kokkarit. Seppokin. Vihreitä ei näy (tosin jouluna tapahtui asiassa muutos) ja kristillisiä... No sitä päivää odotellessa. (Voi mennä muutama tuhat vuotta)

Mutta minkäs teet! Seppo on Sepon näköinen eikä sille mitään voi. Seppo on itseasiassa Halisen herra Karhusen Seponkin näköinen. Sepot on niin Seppoja!

Ja alkuperäiseen esikuvaansa verrattuna Sepossa on sitä Jotain... perskuta rallaata. Mairesta Seppo on erinomainen Tiitisen ohella unikaveri. Sepolla on niiiiiiin pehmyt pylly, että sitä vasten kun yönsä nukkuu, niin nukkuukin hyvin!

Mennään sieltä mistä...

...aita on jo kaatunut. Se on raivostuttava asia. Toki monesti vedetään linjoja suoriksi, tehdään nopeita päätöksiä ja helppoja ratkaisuja, mutta se ettei edes haluta nähdä vaivaa, katsoa asioita ajatuksella, pienellä rakentavalla kritiikillä on ...hermoja riistävää ja käsittämättömän typerää. Se on hölmöläisten hommaa.

Sitä paitsi usein se on tekosivistynyttä tai hienostelevaa, puuta, heinää ja pari vesiperää. Se on lässytystä ja sellaista ei-järkevää mairittelua. Sillä jos lopputulos on ko. taholle epäedullinen, niin kyllä se sitten taholle itselleenkin selviää, että olisi ollut ihan ...hitsin jees, jos oltaisiin oltu ns. rahellisiä, kuultu mitä kannattaisi tehdä ja olla tekemättä.

Jos minä tilaisin timpurin ja sanoisin haluavani ihan tälleen ja tolleen jonkin jutun, minusta tosi järkevästi laitettavan eikä se sitä olisi, niin kyllä minusta tuntuisi vähän kurjalta olla sitten maksamassa jostain mikä ei toimi sitten lainkaan tai jos toimii, niin ei kyllä kovin hyvin. Enkä minä haluaisi olla se timpurikaan. En minä timpurina kertoisi käyneeni tekemässä sitä mitä olisin, pjaskaa. Päin vastoin. Kieltäisi, kieltäisin kaiken.

Mutta osa meistä...

Kysehän on ammatti-itsetunnosta. Se ei ole pikkuasia. Se pitäisi ensinnäkin jokaiselta löytyä. Jos ei nimittäin löydy eikä sitä ihmisiltä odotetakaan, niin voe tokkiinsa. Se on lopun alkua se. Siitä kärsii työntekijä itse, työnantaja, työnlaatu ja BKT:kin. Suomen maine ja kilpailukyky.

Tästä olemme erinnäisten henkilöiden kanssa hyvinkin erimieltä, varsinkin siitä pitääkö ja kenenkin, missäkin asemassa ja kuinka vahvasti tuoda omaa ammattiasiantuntemustaan ja -itsetuntemustaan esille. Joidenkin kanssa olemme asiasta varsin samaa mieltä ja meistä se on itsestäänselvyys, tietenkin. Eikä se ole vain johtajien ja ylempien oikeus.

Hyvä asiakaspalvelu ja itseään vastaan kääntyvä asiakaspalvelu ovat minusta ainakin kaksi täysin eri asiaa. On hyvää asiakaspalvelua kuulla ettei jotain vehjettä esim. kannata edes hankkia, että se on huono. Tai ettei jotain palvelua hankkia, jos se vaikka kohta halpeneekin. Joskus kielteisen vastauksen kuuleminen ON hyvää asiakaspalvelua. Tai jos se ei ole juuri niin Minun ihoani myötäilevä. Jos sillä vältyn vaikkapa nyt naurunalaiseksi joutumisen. Etten teekään itseäni typeräksi.

Ja toisekseen mielistelyllä ja ns. asiakaspalvelualttiudella [lue: "Jos kengässäsi on paskaa - minä nuolen sen."] on todellakin rajansa. Kuningas, jolla ei ole vaatteita, on kuningas, jolla ei ole vaatteita. Ja se joka periaatteensa myy [lue: huoraa halvalla, liian halvalla], sillä periaatteita ei ole.

Kuva: täältä

Löydä luovuttaja itsestäsi

Tänään tipahti postiluukusta Veripalvelun lehti Ytimekäs (Luuytimenluovuttajarekisterin jäsenlehti). Tiesitkö, että Veripalvelun luuydinluovuttajarekisteristä (jatkossa LYLR) löytyy sopiva luovuttaja noin puolelle kantasolusiirtoa tarvitsevalle? Lopuille luovuttajaa haetaan ulkomailta. Yhteensä eri maissa rekisterejä on 43 maassa ja jäseniä niissä yli 10 miljoonaa.

Tiesitkö, että Suomen rekisterissä on 21 000 jäsentä, joka on suhteutettuna väestölukuun sekä perimään ihan ookoo. Jäsenistä 67 prosenttia on naisia! Tai tiesitkö, että Veripalvelu toivoisi etenkin nuoria miehiä rekisterinjäseniksi?

Tiesitkö, että LYLR:iin liittyminen on sangen vaivatonta? Se tietenkin vaikuttaa kamalan tramaattiselta, muttei se sitä kylläkään ole. Ellei tee siitä älytöntä spektaakkelia. Mikä on tietenkin aina yksi vaihtoehto.

Koska monen jäsenen kohdalla (kuten toistaiseksi myös allekirjoittaneen) kyse on mahdollisuuden luomisesta elämälle ei tässä ole kyse mistään oman itsensä ja kroppansa uhraamisesta. Ei mitään extremeä. Pyörällä kalliolta alas ajaminen on ihan oma juttunsa, sekin. Joskus sen jälkeen saattaa tarvita mm. luovutettua verta, tosin.

Minä en ole ollut sopiva kenellekään, vielä. Mutta mistä sitä olisi voinut tietää ja mistä sitä voisikaan tietää milloin joku sopiva löytyy. Toivottavasti ei ihan heti, kun olen raskaana, mutta heti vaikka jo loppukesästä.

Kuva: täältä

Sotiemme veteraanit

Vuodenvaihteessa tuli telkasta dokumentteja sotiimme liittyen. Sangen mielenkiintoista ja opettavaista.

On isovanhempamme olleet varsinaisia epeleitä ja Stalinin kaltaiselle miehelle ja psykopaatille ikäviä... kuin gallialaiset Ceasarille Asterixissa.

Selaillessani Arto J. Virtasen blogia teema kävi taas mielessä. Veteraanit. Jännäähän on se, että veteraaneja on enää todella vähän, mutta yhtälailla 2000-luvulla kerättiin varoja kuin 90-luvulla, vaikka määrällisesti veteraaneja oli ja on ihan eri määrissä. Ja vähenevässä koko ajan.

Mielenkiintoista on myös se, että oliko vain yksi järjestö, joka on ajamassa itseään alas. Ja huom, RAY edellyttää, että veteraaniliitoilla yms. on suunnitelma itsensä alasajamiseksi. Raha-automaatti yhdistys (RAY) on avustanut seuraavasti mm:

Vuonna 2006 (Haettu/ehdotettu):
SUOMEN SOTAINVALIDIEN RUOTSIN PIIRI 29 000 27 000
SUOMEN SOTAVETERAANILIITON NAISJÄRJESTÖ RY 28 000 17 000
SUOMEN SOTAVETERAANILIITON RUOTSIN PIIRI 24 000 0
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY 370 000 370 000

Vuodeksi 2007 on haettu ja ehdotettu:
SUOMEN SOTAINVALIDIEN RUOTSIN PIIRI 27 000 27 000
SUOMEN SOTAVETERAANILIITON NAISJÄRJESTÖ RY 26 000 15 000
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY 425 000 370 000

Ja kuitenkin rahaa järjestöillä on, omastakin takaa. Vaikka seininä, jotka voisi muuttaa rahaksi. Rahan voisi laittaa niiden harvojen hyväksi, joille rahaa on mm. keräyksissäkin kerätty. Niille miehille joiden vanhenevia kasvoja ja amputoituja jalkoja on painettu julisteisiin. Että me, jälkipolvet tietäisimme ja tuntisimme vastuumme.

Niimpä niin. Minäpä vain uskon, että liitoilla olisi enempikin jakaa rahaa, tehdä itsensä tarpeettomiksi. Mutta uskonko siihen, että liittojen sisältä löytyy intoa tehdä itsensä tarpeettomiksi...

Kuva: täältä

74 päivää eduskuntavaaleihin

Ei siis liian montaa. Vaikkei vielä oikein mitään missään tunnu näkyvän voi horisontista tulla suurenakin yllätyksenä vaaliaalto.

Sen tuottamaan tulvaan voi kokea hukkuvansa eikä siitä tunnu löytyvän oikein hyvää virtaa jonka sopisi viedä mukanaan. Äänioikeudesta kertova ilmoituskortti (jota ei tarvitse äänestystilanteessa) postitetaan vimeistään 24. päivää ennen vaaleja. Eli siihen on noin 50 päivää plus pari postin käsittelypäivää, kun ilmoituskortti tipahtaa postiluukusta.

Ennen vaalikoneiden ja kaiken mahdollisen rummutuksen ja vaalikarenssien alkamista voi olla mielenkiintoista ja antoisaa käydä tutustumassa yleisestikin vaalikäytäntöön. Esim. täällä ja täällä.

Kirkottomat

"Väestörekisterikeskuksen ennakkotietojen mukaan kirkosta erosi viime vuonna yhteensä 33 823 henkeä, kertoo Kirkon tiedotuskeskus. Lisäystä edellisvuoteen oli 2,4 prosenttia.

Kirkosta erotaan yhä useammin verkon kautta. Eroakirkosta.fi-palvelun kautta kirkosta erosi viime vuonna kaikkiaan 27 672 ihmistä. Tässä on kasvua vuoteen 2005 verrattuna 21,5 prosenttia. Kaksi kolmannesta palvelun kautta eroavista on alle 30-vuotiaita.

Myös kirkkoon liittyneiden määrä kasvoi hiukan. Viime vuonna 10 700 henkeä liittyi kirkkoon, mikä on 11,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2005."

YLE Uutiset

Ihmekös tuo jos ihmiset eroaa kirkosta. Joillekin riittävä syy on se, ettei koe omaa uskoaan johonkin (itseään suurempaan) Voimaan tai Jumalaan juuri sellaiseksi mitä ev.lut. kirkkoon kuuluvan kuuluisi. Minusta se on ryhdikästä ja toisekseen kohteliasta. Rehellistä eikä rehellisyys voi olla paha asia.

Ymmärrän paremmin niitä, jotka liittyvät kirkkoon kuin niitä jotka nyt ei vaan silleen viitti erota, mutta joiden kirkossa käyntikerrat vuodessa saavuttavat ehkä kaksi, jos sitäkään. Miksi kuulua johonkin kirkkoon, jos ei kuitenkaan ole kiinnostunut kirkon toiminnasta eikä asioista? Jos koko vakaamus ei nyt sinällään ole mikään pointti?

No, että voisi mennä kirkossa naimisiin tai lapsi voitaisiin kastaa, saisi oikeanlaiset hautajaiset. Ettei joutuisi sitten kuitenkaan helvettiin.

Itse olen sitä mieltä, että hautausmaita pitäisi olla kirkkoon kuulumattomille paljon enemmän. Paikkoja, jotka ovat siis "rauhoitettu" haudatuille. Jokainen voisi laittaa omalle itselleen sitten sellaisen kiven tai muun kun tuntuisi hyvältä. Kunnon kristityt soisivat ekumeniassaan tämän toisille ihmisille.

Minä olen jopa sitä mieltä, että valtio ja kirkko tulisi erottaa. Jos kerran kuitenkin "Suomessa yli 80 prosenttia kuuluu ev.lut kirkkoon", niin fain. Eihän sitten ole mitään hätää sen yritysten maksaman kirkollisveronkaan kanssa. Kaikki firmat, joiden työntekijät ja omistajat ovat kunnon kristittyjä (myös omasta tahdostaan) maksaisivat varmasti Herranpelossa senkin veron kiltisti. Vai pelkäämmekö sitä, ettemme olekaan niin kunnon kristittyjä?

Usein jaksetaan toitottaa ja painottaa, että Suomi nyt vaan on kristillinen maa. No totta. Onhan Suomen vanhimmat kivikirkot Ahvenanmaalla rakennettu 1100–1400-luvuilla ja vanhin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko Muhoksella on vihitty vuonna 1634. Tai jotenkin näin ne tuntuvat aikajanallisesti menevän. Sitä ennen Suomi (millaisena se sitten tunnettiinkin) on ollut pakanoiden kansoittama. Ja nekin meistä, joiden esi-isät ovat tulleet näille leveysasteille kristinuskon saapumisen jälkeenkin, voidaan sanoa että pakoistahan me kaikki olemme.

Eilen katsoimme DaVinci-koodin. Leffaversio oli kieltämättä vähän "mutkatsuoriksi" versio kirjasta ja kenties kirjakin oli isäni sanoin: "tommonen seiskytluvun tajaa-ajodekkari", mutta jotain siinä oli, kuitenkin. Amerikkalaisten tekijöiden pienet kritiikit kirkkoaan kohtaan, mutta seuraavassa hengen vedossa Langdon kertoi lapsuuden rukoilukokemuksestaan.

Jos ajatellaan, että kirkon sisällä olisi tällainen "Varjojenneuvosto", niin eikö silloin todellakin koko kirkko olisi jotenkin kääntynyt itseään vastaan. Uskontoon liittyvä historia ei ole sitä kaikista kauneinta ja suvaitsevaisinta. Onko yksittäinen uskokaan? Ja miksei voisi olla?

Varokaa herneitä!

Sekä muhkuroita, ryttyjä ja kohoumia! Tämä on Mairen sana alkavalle vuodelle, sillä uni on tarpeista yksi tärkeimpiä!

Onnea äiti!

Äidillä on tänään synttärit, aika monennet. Useammat kuin esim allekirjoittaneella on ollut tai Mairella. Pienenä oli todella mystistä, että isän ja äidin syntymäpäivät olivat ihan vierekkäin, mutta eri vuonna. Aivan käsittämätöntä.

Teininä etenkin äidin syntymäpäivät asettivat, kieltämättä, hitusen haastetta. Ensinnäkin haastetta päästä kotiin (ylipäätään) ja toisekseen haastetta olla sitten jotenkin kuosissa. Joskus näinkin on siis ollut.

Nykyäänhän se on niin, että vanhempani ja isän serkkurovahka juhlivat pidempään kuin minä. Mikä ei tavallaan nyt ole yhtään paha. Eli herätin taas vanhempani syntymäpäivän ja uudenvuoden toivotuksiin.

Tänään on tiedossa vuoden ensimmäiset synttärikahvittelut iltapäivästä ja sitten kummatyttöjen vierailu. Eli juhlien merkeissä taas uusi vuosi käyntiin!

Goldia uutta vuotta!

"--Always believe in your soul
Youve got the power to know--"

SingStar on kyllä yksi lahja maailmalle. Se on vähän kuin The Force. Sitä voi käyttää hyvään tai pahaan. Hyvään on sitä, että SingStaria käyttää kotona, pahaan jos sen perusteella hakee Idolsiin.

Toissa synttäreillä, kun meillä oli japaneesia-teema, ilta päättyi SingStariin. Harva halusi osallistua, mutta siis tyhmänrohkeista olin huonoista paras. Se yksi biisi (jonka Anna eilen tunnisti soivan taustalla) oli juurikin se allekirjoittaneen bravuuri. Eilen EN laulanut, muut kylläkin.

Oli kovin leppoisaa, kuten saaristossa tuntuu olevan. Kieltämättä raketit tuntuivat ...ihan kauheeeen stressaavilta. Selvinpäin ja kenties raskaana kun on, niin se ei vaan näytä hyvältä, kun kamalan humaltuneet laittavat raketteja menemään. Osan taivalle ja osan... vähän minne nyt sattuvat lähtemään. Jos lähtevät edes.

Kuulin, että on olemassa "vähän hätäinen räjäytysmies", joka osoittaa vain että siis jotkut adjektiivit eivät oikein vain tunnu hyviltä joidenkin ammattinimikkeiden kanssa. Selvisi, että kumma-tyttö asuu vanhan tenniskaverin (sillä kurssilla opin ajamaan ilman käsiä pyörällä) seinänaapurina. Eikä se SingStarkaan nyt niiiiiiin paha olisi. Onhan yhdellä levyllä (herranjestas) Dolly Partonin 9 to 5!

Mieleeni palasi myös se, että näin vilaukselta jouluaatonaattona Hakaniementorilla Jussi Raittisen. Miehen, jota Tuitzi-täti väitti pienenä äidin fanittavan, ran-kas-ti. Itse muistin kuinka eräänä uutenavuotena, kultaisen 90-luvun alkutaipaleella, olimme tyttöjen kanssa pämppäämässä Elisan isän toimistolla, siinä Garlsbergin-talossa (missä jossain rapussa Raittinenkin kai asuu).

Tuolloin osasin ulkoa Vanhan holvikirkon (ja Raittinen kuin Raittinen), ainakin musiikintunneilla. Siinä kun olimme Pitkälläsillalla päästelemässä rakettejamme, meni J.R. ohi. Tilaisuus tekee varkaan. J.R. pysäytettiin ja minä yritin (parhaani yritinkin) tapailla siinä e.m. laulun sanoja ja lähetin samalla kädestäni raketteja Töölönlahden ylle. Le Spectagilous! Ja uskon, että ei yksin J.R. ollut ylpeä, vaan äitikin olisi ollut.
Mutta eilisen johdosta ja innoittamana toivotan oikein Goldia alkanutta vuotta!