Leuat loksauttava Espresso

Arvasinhan minä sen. Circo Aereon ja Les Objets Volantsin Espresso oli huikea, huikean hyvä. Tiina, minä ja äitimme kävimme katsomassa sen eilen. Jonna, Inni ja Vigoureux Sasu kävivät katsomassa sen tänään. Nooo, aidot sirkuslaiset toki katsovat esityksiä eri silmin (hyvässä ja pahassa) kuin joku puhtaasti sivustaihailija.

Huomasin kesken esityksen katselevani suu ammollaan, kun nelihenkinen joukkio teki symmetristä jönglöörausta. Eikä yksikään pallo tuntunut, kuulunut ainakaan tippuvan. Kaikki pysyivät viilipyttyinä eikä sahtisankoja tavattu.

Denis Paumierin hopeiset keilat muuttuivat ilmassa antimateriaksi, siitä aivan kuin palloiksi, antimateriaksi ja jälleen keiloiksi. Transsinen musiikki todellakin sopi teemaan, sitä vahvistaen.

Täytyy sanoa, että eräissä kohdissa saattoi olla kovinkin helppoa vetää naiskysymyksiä ihan ajatuksen pintaan. Tämän saman itsessään olivat huomanneet myös muutamat muut. Mutta koska emme tiedä syvempää filosofiaa etenkään kävelykeppeihin liittyvistä kohdista, en ala paasaamaan. Totean vain, että kovin mielenkiintoisia ajatuskuvioita mm. naisen asemasta yhteiskunnassa eilen ja tänään sekä läheisriippuvaisuudesta niistä kuitenkin heräsi.

Sanna Silvennoinen nousi kaikista naiskysymyksistä ja kyseisistä esityksistä huolimatta loistoonsa erittäin monipuolisena sirkustaiteilijana. Emme nähneet tässä esityksessä trapetsia, joka sekin kuuluu neiti Silvennoisen repertuaariin, mutta varsin kattavasti taidot pääsivät esille. Ja hyvä niin. Toivottavasti asia myös muiden tahoilta huomioidaan.

Jos vertaamme Mikä Se Nyt Olikaan -esitykseen viimeviikolla, niin nyt näimme upeaa puvustusta, hienoa komiikkaa, hienotunteisia liikkeitä, yksinkertaista elehdintää, Komaron aina häkellyttävää palloilua, karismaa, oivalluksia, jännitystä ja ahaa-elämyksiä.

Suosittelen... Ei, kehoitan menemään lokakuussa nykysirkusfestivaaleille. Etenkin näihin kahteen esitykseen:

• Circo Aereo & RinneRadio: FRITT FALL
ke 18.10. klo 18, to 19.10.klo 18 Ateneum-Sali

• Circo Aereo & Les Objets Volants: ESPRESSO
la 21.10. klo 19, Stoan iso näyttämö

Molempiin voi ottaa lapsesta riippuen vähän nuorempaakin yleisöä mukaan, kenties Espressoon melko nuoriakin (siis parhaassa Pikkukakkosiässä olevia).

Sillä niin hyviä molemmat ovat. Stoan iso näyttämö on teknisesti kuulemma vielä niin erityisen hyvä, että oh hoh. Uskallan suositella, koska olen itsekin mitä luultavimmin menossa Teletappien sanoin: uuudestaaaaan!

Kuva: täältä

Ajanvietettä autoon

On olemassa erinnäisiä tapoja viettää automatkaa rattoisasti. Aakkosjärjestyksessä pelattava artisti/bändi tietämyskilpa, rekisterikilpien, automerkkien ja -värien bongausta, maa & ilma & kasvikunta -visailua, kaikenlaisia tietokilpailuja ja sitten vaikka ihan debatointia ja mykkäkoulua.

Mutta paras pisteiden keruukilpa on Puimuri. Sopii erityisesti jos matka kohdistuu seuduille, jossa voidaan tavata puimureita ja muita. Traktoreista, peräkärryistä, nostolaitteista ja elukoista (yleisimmistä vähiten ja harvinaisista enemmän) saa pisteitä, mutta puimureista eniten.Toiseksi eniten saa takseista.

Pelasimme kysesitä peliä viikonloppuna, matkallamme Varsinais-Suomen Inkooseen, siis Kiskoon. Loistava peli.

Kuva ja koulutusta: täältä

Elämän naiset

Äitini äiti mummoni ja isäni täti Maire ovat kaksi naista elämästäni joiden panosta arvostan päivä päivältä ja vuosi vuodelta aina vain enemmän. Lapsena pidin heidän olemuksestaan, lämpöisästä ilmapiiristä heidän lähellään, heidän ruokiaan ja leipomuksiaan kaipaan, isänikin kaipaa.

Kuten jo aiemmin on mainittu, mummollani oli viisi lasta alle kolmikymppisenä, siivoojan työ, joskus kaksikin sekä aviomies, joka tuskin liikoja kotitöissä auttoi ja oli muutenkin paljon milloin missäkin.

Mummo ei ostanut valmisruokia tai Vaasan pakastepullia. Mummo teki suuren osan lastensa vaatteistakin, kutoi ja paukutti kangaspuita. Puikoista syntyivät myöhemmin lastenlasten villasukat, tumput ja muut. Kangaspuista matot, päiväpeitot, pyyhkeet ja mitä ikinä viiden lapsen perheille ja vähän muillekin.

Maire-täti oli sisarruksistaan se, joka majoitti sukua Helsingissä kun juna toi tullessaan lisää populaa Lappeenrannasta ja milloin mistäkin. Ruokki sisarrustensa lapsia, vaatetti ja kävi mm. isäni koululla pistämässä opettajia ojennukseen. Huolehti isästään, kun tämä oli vanha mies, piti ojennuksessa ja kurissa muutkin suvun miehet, niin hyvin kuin varmasti pystyi ja jaksoi.

Oli töissä mm. Elannon kaupassa Ruusulankadulla, oli mies ja ensin yksi poika. Mairesta tuli demareiden kunnanvaltuutettu ja Elannon pääluottamusmies, jolla taisi olla enemmän munaa kuin monella miehellä. Ja aina Maire teki ruuat, leipoi pullat. Maire ja Mairen mies Eino adoptoivat vielä toisenkin pojan ja minäkin punkesin hoitoon, kun mitään ei saatu järjestetyksi esikoulun jälkeen iltapäiviksi.

Kummallakin oli siskot, jotka kaikesta kärhämöinnistäkin huolimatta olivat varmasti tarvittu turva, tuki ja vertaisryhmä. Keskenään he sumplivat milloin mitäkin, auttoivat isoissa siivousurakoissa ja milloin missäkin.

Näiden kahden suvun naiset olivat erilaisia, mutta sisarrukset keskenään elivät taas melko samanlaisissa tilanteissa. Toisaalla lapsia oli yleensä useampi, toisaalla korkeintaan kaksi. Työtä kuitenkin tehtiin, pienellä palkalla. Niistä hoidettiin ruuat, omat ja lasten vaatteet ja useimmiten sitten myös laskut, kodin hankinnat ja jos mitään sitten enää edes jäi niin lapsille leffalippu. Ja se oli sitten kyllä ihan boonusta.

Nyt puhutaan paljon Evan Naiset huipulle! -hankkeesta, siitä miten naisista saataisiin miesten lailla johtajia, pääjehuja, vaikuttajia korkeille paikoille. Onko hyvä jäädä kotiin hoitamaan lasta (lapsuuden takia) vai pitäisikö mennä takaisin töihin, ettei putoa uraputkesta... Mitä sanoi Eija Ailasmaa, mutta muistuttaisin siitäkin mitä Matti Vanhanen paasasi muutama vuosi sitten.

Minä olen aika paljon Petri Mustakallion kanssa sama mieltä, että eniten hallaa pitkälle poissaololle työelämästä seuraa niille, joilla ei mene kaikista parhaiten työmarkkinoilla muutenkaan. Ja kieltämättä se, ettei ole ollut työelämässä vuosiin on usein epäilyttävää. "Voi, voi, sen aivot on varmaan surkastuneet, kun on istunut hiekkalaatikon reunalla. Voiko sillä olla mitään inspistä tai motivaatiota. Eihän se saletisti osaa puhuakaan muusta kuin lapsestaan". Työelämän vaihtaminen lapsen kanssa oloon usein katsotaan kunniahimon puutteeksi, joka on paha.

Iso merkitys on työpaikalla ja sillä mitä tekee, onko yrittäjä vai työntekijä. Haluaako mies pitää isyyslomaa ja kuinka paljon, jäädä puolestaan kotiin ja löytyykö turvaverkkoa kuinka paljon ympäriltä.

Minä olen ollut aivan pienenä tarhassa, myöhemmin perhepäivähoidossa, Mairella, ihan omiin nimiin itsekseni ja lomilla mummon ja papan luona, Aili-tädillä Tukholmassa sekä isän ja äidin työpaikoilla. Se oli jatkuvaa sumplimista ja järjestelyä. Isä oli yrittäjä ja pystyi siis päättämään ja hankkimaan riippumaton huoneeseensa, jossa pystyin nukkumaan. Oli leffoja ja piirustusvälineitä, sain ja jouduin suorittamaan pieniä askareita. Myöhemmin aina vain isompia, kun äitikin siirtyi yrittäjäksi.

Aivan kuten suurin osa ystävistäni, joiden vanhemmat ovat olleet jo lapsuudessamme yrittäjiä. Siellä sitä luuhattiin työpaikoilla, autettiin aina iän suomien kykyjen ja ymmärryksen mukaan. Oliko se lapselle nyt hyvä asia vai ei, niin sitä emme voi kovin hyvin vertailla, koska rinnakkaista maailmaa ei ole.

Eli miten voisi tehdä työtä rinnakkain sen muun yhtä luonnollisen elämän kanssa, eli lapsien ja perheen? Onko nyt vallalla oleva suhtautuminen ja käytäntö käännekohdassa? Voiko edes joillekin aloille löytyä uusia ja erilaisia ratkaisuja? JA voitaisiinko jo hyväksyä se, ettei naiset lisäänny ilman miehiä, kuitenkaan, jolloin Siitä syntyvät kulut voitaisiin vihdoinkin jakaa sekä äidin että isän työnantajien kesken?

Ei tietenkään planeetta

Koska pienenä olin välillä vähän kiitoradalla, tulin usein pohtineeksi myös sitä, että kumpi sai kumman mukaan nimensä. Planeetta (mikä oli silloin vielä vallitseva totuus) Pluto vaiko Pluto-koira.

Nyt kun asiaa ajattelee, niin kenties erikoisena miehenä tunnettu Mr. Disney tiesi jo silloin, ettei planeetta Pluto ole ihan kuranttia tavaraa, pikemminkin maanantaipainos. Onhan Pluto-koira pikkasen space, eli siis vähän kanssa jossain tuolla kiitoradalla. Ei mikään koiralyseon priimus, vaikka toisaalta taas hulluus ja nerokkuus erottuvat vain hitusen toisistaan.

Onneksi Pluto-koira on (kait) edelleen koira eikä mikään mukakoira. Onneksi nyt ihan kaikki ei mene ja muutu.

Iso Pluto-kuva: täältä

Akkaenergiaa

Joskus tulen miettineeksi, että miksi pidän mistäkin tv-sarjasta siinä missä niin paljon piimästä. Ja miksi enemmän britti- kuin jenkkisarjoista, olenko vanhanaikainen kun Hercule Poirotti tippuu paremmin kuin vaikkapa Melrose Place? Aivan kuin se vähentäisi juurikaan tv:n katseluani tai nimenomaisten sarjojen.

Jaakko taisi olla se, joka sanoi: "siis sähän olet nähnyt tämän", kun viikonloppuna oli ihan pakko herätä katsomaan Puutarhaetsiviä. Nii-in, siis sou? Tavallaanhan on tilastojen vastaista, että kaksi puutarhurimamsellia aina törmäisi murhiin ja ruumiisiin, mutta onko sillä nyt niin väliä.

Mietin, että mikä tästä tekee yhden lempisarjoistani. Tajusin, että kenties se seikka, joka liittyy historiaan ja lasikattoihin, normeihin, vanhoihin kaavoihin ja asenteisiin. Minusta on vain hienoa, että kaksi keski-iän ylittänyttä naista aloittavat uuden pisneksen, selviävät kriiseistä, menestyvät uudella alallaan, ovat pehmeitä ja hupsuja, silti teräviä ja nokkelia, rohkeita ja seikkailun haluisia. He eivät ole mitään beibejä ja botox-monstereita, vaan ihan tavallisia. Mitä nyt törmäävät alvariinsa murhiin.

Tällaista naiskuvaa tarvitaan, niin minun takiani, kuin minua vanhempien ja nuorempien naisten sekä tyttöjen takia. Näkyviä esimerkkejä naisista, jotka ovat toimijoita, aktiivisia, ihan todella tavallisien oloisia, aikaansaavia, menestyviä. Sillä se on hyvin tärkeää. Rikkoa hölmöjä käsityksiä, normeja. Aivan hyvin ja luonnollisesti siinä samalla kun miettii mitkä kukat sopivat keskenään kukkapenkkiin, voi ratkoa vaikka yhden tai kaksikin murhaa.

Luvatonta taidetta yössä

Eilen olimme katsomassa Sirkus Metkan vertikaalikangastemppuilua Töölönlahden rannalla. Siinä työjuttujen välissä. Onneksi nyt oli kaksi salamaa, laajakulma ja diipa daapa. Kunnon kuvia otetaan joku päivä, läheltä ja laajakulmalla, kunnon valoissa.

Olisipa metkaa, jos Tölikänlahden rannalla puissa keikkusi useammin ja useampi kankaitten varassa. Sepä vasta olisi villiä!

Olisihan siellä ollut tarjolla vaikka mitä. Onneksi nyt kerkesi käydä katsomassa ja ikuistamassa edes jotain.

Menovinkki lokakuulle

Hieman kahlattuani avaruudenikkunassa (eilisen kokemuksen unohtaakseni) löysin mukavan ja kannattavan tuntuisen menovinkin. Se sijoittuu tosin vasta lokakuulle, mutta onhan se hyvä olla tietoinen hyvissä ajoin kuin armottoman myöhään.

Nykysirkusfestivaali on 18.–29.10. Helsingin seutuvilla (Savoy-teatterissa, Stoassa, Kiasma-teatterissa, Ateneum-salissa, Studio Pasilassa sekä Malmi- ja Vuotalossa).

Tiedämpä minä muutaman, joista saisin seuraa tuonne. Onhan tarjolla niin luentoja kuin erityyppisiä esityksiäkin, lapsille ja aikuisille. Jotta siis ihan kaveriporukassa tai kummatytön kanssa.

Korvan taaksen, korvan taakse...

In The Name Of Circo Aereo

Eilen olimme Tiinan kanssa katsomassa Savoyssa Balagania.

"Uusi ilotulitus Juhlaviikoilla pari vuotta sitten vierailleen Tiger Lillies Circus -ryhmän ohjaajalta: sirkusta, kabareeta, laulua, soittoa, sydämeen käyvää romantiikkaa, hurjaa huumoria ja silkkaa energiaa!"

Ja let mii sei, että: VOI HYVÄ LUOJA! Sirkusta ei nimeksikään, artseilua liikaa, tätä soittoa joka väliin (ja jokainen kerta kuullosti aivan samalta), aivan hurjan huonoa huumoria ja komiikan tavoittelua eikä puhuta siitä hirvittävästä taustasta. Ja jos ei osata päättää kuinka lopetetaan, käydä pokkaamassa aploodit, niin tehdään se niillä kaikilla keksityillä tavoilla. Eli eräät luulevat näytöksen jo loppuvan, mutta hommaan menee vielä kymmenen minuuttia.

Suurin osa kuullosti nauttivan tai sitten hölmöt taputtivat ettei vaan ulkomaan ihmeille tulisi pahamieli. Itseäni se ei jaksanut kiinnostaa, niin loukkaantunut olo minulle tuli.

Minäkin olin saanut sen käsityksen, että mentäisiin sirkus edellä, mutta eeeei. Se iloinen ja energinen mikälie tättärättä tää musiikki olikin jotenkin (muka) se juttu. Vieläkin vatuttaa. Veivät kolmekymppiä, mutteivat aploodejani. Ja mikä heidän kannaltaan kauheinta, ajattelin lähes koko ajan Circo Aereon esityksiä, etenkin Jani Nuutisen Un cirque tout juste -esitystä. Sitä miten se on niin hyvä ja täysin ilman kaikkea sitä kabareeta, "hurjaa huumoria", sillisalaattia ja torvien toitotusta.

Onneksi. Onneksi ensi viikolla päästään Savoyhin katsomaan Circo Aereon Espressoa. Sillä jos mikään muu kuin aina yhtä kuuluisa aika ei paranna eilen saatuja haavoja, niin sydän mustuisi ja kovettuisi.

Kuva: täältä

Voi hellantettas

Olimme ystävien häissä viikonloppuna ja jo kauniissa kivikirkossa tuli vahva tunne siitä, että parempi olikin erota kirkosta, kun hääparille varmaankin aivan vieras ukkeli puhuu pehmeitä kuin mikäkin perhepappi.

Eikä se perinnekulttuuri kaikkine leikkeineen ja häähassutuksineen ole koskaan tuntunut niin vautsi vaulta. Hare khrisna häissä oli, osin ihan siis paljon sellaista tahatontakin, kuviota joka teki siitä ainakin erilaisen.

Eestiläisen hääpuheen kuulin neljättä tai viidettä kertaa ja nyt täytyy tunnustaa, ettei sille edes saanut väkinäistä hymyä aikaan. Se kuluu kerrasta puhki.

Jos ihmisillä olisi joku teema (kuten hare krishnoilla nyt oli), joka antaisi parin itsensä näköisen persoonallisuuden viedä hommaa, niin uskoisin että... homma olisi vain enemmän heidän itsensä oloinen. Eikä niiden normiodotusten.

Jos joskus me koemme, että moinen teko on ajankohtainen, niin sitten kyllä se tarjoilu puoli taitaa mennä sinne soppatykin ja grillimakkaran puolelle ja äiti saisi järjestää Eino "Eikka" Grönin laulamaan ja vetämään hienovaraisen lavashounsa.

Kuva: täältä

Käsky = omppu

Omppu+Z, omppu+S... Kaksi suurta suosikkiani, omppu+C:n ja omppu+V:n edellä. Näppäinkomennot. Yleensä ne ovat verrattomia, ne ovat kuin peruskallio, ne ovat syvällä selkäytimessä eikä kaikkia muista ulkoa kuin ainoastaan näppäimistön kanssa. Ohjelmasta toiseen ne muuttuvat ja niitä voi käyttää eritavoin. Ilman ei voisi olla eikä työskennellä, kuten on tottunut.

Menemättä sen syvemmin rauta- tai softavalmistajien luomaan oravanpyörään ja jatkuviin beta- yms. versioihin, bugituksiin, niin joskus jotain sitä mitä teet ei vain tapahdu. Tämä ottaa jakeluun etenkin komennon omppu+S kohdalla. Tai sitten se on vain suunnattoman mysteeriousta. Vaikka ihminen rakensi tietokoneen, ihminen (normaali ihminen) ei aina konetta ymmärrä. Insinööri kenties paremmin. Mutta kuka ymmärtäisi insinööriä.

(Omppu a.k.a. hannunvaakuna on Apple kompuuttereiden vastine PuuCee kompuuttereiden control-nappulalle.)

Kuva: täältä

Ei savua ilman tulta

On tämä merkillistä, perin merkillistä. Outo kesä, monessakin mielessä. Mutta sää (ikuinen ja paras keskustelun aihe) on ollut erityisen omituinen. Ei lainkaan sateita, pelkkää porotusta niin että nurmetkin ovat kärähtäneet. Ei ole se laidan ollenkaan.

Ja sitten nämä ikuiset velivenäläisen savut. Minustakin, kuten Tuomiojan Erkistäkin, on hyvä että Suomesta on lähetetty palokalustoa ja -miehistöä lähimaastoihin. Saisi vain sataa. Tänäänkin piti tulla oikein "kahden tipan" edestä vodaa, mutta eipä vain ole näkynyt. Mitä nyt pari tippaa aamupäivästä.

Tässä yksi päivä kun todellakin satoi tajuisin, että sadepäivän puuhastelua ja sitä olotilaa ei ole vain ollut tänä kesänä. Sadepäivätkin ovat ihan mukavia. Silloin ajatuskin kulkee ihan erilailla.


Kuva: täältä

Täsmällisyys on kuninkaitten kohteliaisuus

Minä olen sellainen, että minusta on kiva olla ajoissa. Monesti etenkin hyvissä ajoin paikalla. Parempi vähän etuajassa kuin myöhässä. Minä pidän myös selkeistä ajanmäärityksistä ja näin (ympäripyöreästi). Mitä tarkoittaa noin ja suunnilleen? Niistä yleensä aina koituu jotain omituista ja ovat aivan liian subjektiivisiä.

On olemassa todella paljon määrityksiä, kuten "jonkin ajankohdan (esim. neljän) jälkeen", joka tarkoittaa siis mitä? Missä menee takaraja ennen kuin se tarkoittaisikin "viiden aikaan"? Nämä ovat pirullisia.

Tai sitten pari päivää? Tämä kyseinen teema on nyt vetänyt minut vähän maitohapoille. Se voi tehdä sellaista, etenkin jos on joku kaverinkaveri "pari päivää", eli siis yli viikon kylässä.

Siinä sananlaskussa on syvä viisaus. Kala ja vieraat alkavat haista neljäntenä päivänä.

Kuva: täältä

Matkoista, lipuista ja kanta-asiakkuuksista

"Kuljettajalta ostettavien kertalippujen korotukset kun olisivat kuulema liian hankalat: pitäisi korottaa kuskilta ostettavaa aikuisten lippua suoraan 2.40 €:oon ja se olisi merkittävästi vaikeampaa kuskille vaihtorahojen kannalta...", kirjoittaa Mirva Haltia blogissaan liikennelautakunnan syyskauden työskentelystä.

Ja pointtihan on siinä, että 1,3 % nosto kohdistuu matkakorttiin, jonka hankintahintakin tulee olemaan lähes mukava pyöreä hinta 9 eurorahaa. Naiiis... Nauta lautakunta.

Nyhdä juuri se lypsävä lehmä hengiltä ja ainakin todella vihaiseksi, niin sittenhän se business alkaakin kannattamaan. Onhan markkinajorinat ihan perseestä, mutta jossain määrin kaikenmaailman kanta-asiakkuusjärjestelmissä on sitä idean jyvästäkin.

Bo Ekstam on kuollut

Kuten toiseksi viimeisessä kappaleessa todetaan, monet meistä olivat Bo Ekstamin oppilaita sekä maantiedon- että biologiantunneilla. Minulla ei ole ainuttakaan riitasanaa Bon olemuksesta, käytöksestä, opetukselsta tai auktoriteetista.

Bon tunneilla, pahimmassa teini-iässä, saattoi hengähtää, koska pelon ja kunnioituksen sekainen rauha täytti luokan. Ei huuteluja, älämölöä... Mies joka tuntui luotaan työntävän viralliselta oli itseasiassa leppoisa ja yllätti välillä jutuillaan.

Usein minulla on ollut ikävä niitä tunteja, aikoja, kun Bon luokassa vallitsi rauha, ilma luokkahuoneessa oli hyvää, akvaariossa pulputti vesi ja sai piirtää keskittyneesti mitä kaavioita ikinä. Oli se sama istumapaikka vuodesta toiseen, ne samat tuolit ja pöydät, joita ei ollut tarvinnut hio ja lakata kahteenkymmeneen vuoteen. Bo kävelemässä luokan edessä eestaas toinen kämmen ristiselän päällä ja toisessa kädessä liidun pätkä.

Mikä hieno ja hassu mies. Mitä maailma menettikään.

Yksi suuri on poissa

Sain Vapun Seija-äidiltä tekstiviestin, että Bo Ekstam on kuollut, sunnuntaina. Hoblassa on nekrologi, se pitää saada.

Bosse oli vain 68-vuotias, minä ja Seijakin luulimme Bon olleen paljon vanhempi. Olisin suonut Bolle enemmän vuosia. Minusta tuntui, että Bo olisi ollut pikemminkin 78-vuotias, eli ainakin kymmenen vuotta olisin Bolle lisäaikaa toivonut.

No, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Suuretkin miehet kaatuvat, maatuvat. Niin se vain menee. Elämä.

Kuva: täältä ja pikkasen säätöä...

Betonista

Mainonta on syvältä -blogissa T. Paananen -fani miettii sitä miksi Helsingin päättäjät rakastavat yli kaiken harmaata betonia. Itse mietin usein samaa, siis siltä kantilta ettei mitään kuviointia suvaita. Ei tietenkään tuhrauksia, muttei myöskään kunnon raffitteja, piissejä. Ja se on vähän "korkeakulttuurisesti hilseilevää", eli en tajua miksi se tuntuu niiin pahalta.

Mutta betonin käsittelyssä ja käsittämisessä on toinenkin puoli, se tasainen. Miksi se on aina sitä samanlaista pintaa, jotakuinkin tasaista ja ...no tylsää? Betonista kun saisi vaikka mitä. Niin saisi, jos haluttaisiin, tilattaisiin, tehtäisiin.

Tänään hyvissä tuulissa merellä nähtiin betoninen venekin, jotta kyllähän siitä irtoaa muotoja. Ja uusi (suhteellistahan se uutuus on) Goetheanumkin on betonista. Ei pala, ei tulessa toistamiseen tuhoudu. Mutta, niin. Onhan se i-han hör-hö mesta. Vaikkakin kuitenkin faktuaalisesti osoitus siitä, että betoni muovaantuu muotoon jos toiseenkin.

Johtuneeko vaikuttimista ja vaikutuksista, mutta kyllä minä voisin tuommoista rakennusta katsella, siinä missä jotain tasaista tönöttäjää pakostakin joutuu.

Kuva: täältä

Mahdoton yhtälö

Koska se vain menee niin, että vähemmistö (tai sellaisena pidetty) pitää kuitenkin aina yhtä ja usein kokevat kollektiivisesti asioita, niin minuakin alkoi ketuttamaan. Aina sama juttu, aina.

Ystäväni vei autonsa (Hiivatin) kahdenkympin huoltoon, avainkin oli rikki, joten siis ja ihan turhaan hän oli tänään kolmatta kertaa Konalassa (eräässä aakkosten neljännellä kirjaimella alkavassa) isossa autoliikkeessä. Kun ei osata sanoa asioita kerralla, vaan hyppyytetään ihmistä. Kyllähän sitä kaupungin läpi aina ajelee...

On todettu paikan päällä ettei avain toimi, mutta kun paikalle menee ensimmäistä kertaa hakemaan autoaan (kun on siitä ilmoituksen saanut) ei paikalla enää olekaan ketään, joka osaisi, voisi koodata avaimen, kukaan ei pyydä ottamaan toistakin avainta mukaan seuraavaksi päiväksi. Plus kaikki se ongelmallisuus koko auton hankinnassa ja edellisen Hiivatin vaihdossa. Ku-se-tus-ta.

Se on niin häkellyttävää, että usein menee täysin sanattomaksi. Sitä ei voi vain uskoa, että on niiin ei toivottu asiakas. Se on niin törkeän ja tökerön tuntuista, että siinä tulee kiukkuraivari. Vi**u, eikö rahat kelpaa! Mitä helevettiä?! Koska kukaan ei tajua yleensä palvella, kuten normaalia asiakasta. Se on suorastaan ihmeellistä, varsin outoa ja ihmeellistä.

Sekin kerta kun vein Pököttiä pikahuoltoon, aivan kuten Jaakkokin oli murheenkryyniä vienyt. Pikahuoltoon. Pika. Aamu seitsemältä PIKAhuollon ukkeli sanoo, että minun pitää varata aika, esimerkiksi huomiseksi. Kun kysyn, että siis eikö tämä ole pikahuolto, niin kyllä on mutta aika pitää varata. Kysyn käykö huomiseksi, niin ei se käynyt koska kyseessähän oli siis PIKAhuolto. Onneksi se meni sen verran yli ja pakosti ajatteli, että mies on hitusen pipi, niin ei tullut Rankkapäivä-kohtausta.

Kun normaali reagointi ja normaalit kysymykset, toteamukset, huomiot eivät uppoa, niin mitä siinä voi. Katsoa silmiin ja telepaattisesti solvata, ääni nousee ja ukkelit ajattelevat "jaaahas...".

Varsinkin kun naisten asema on muuttunut kotirouvailusta ja talousrahoista itsenäiseksi ja useimmilla on ihan oikeasti omat autot, niin on se kumma ja piru, ettei asiakkaaksi kelpaa.

Lahdessa autoliike järjesti Naistenillan, jonne suurin osa naisista tuli omilla autoillaan. Juomaksi oli tarjolla vain kuoharia. Ei siis alkoholittomia, juomia koska joku oli varmaankin arvellut että... Mitä? Myyjät olivat suostuneet esittelemään vain tiettyjä autoja, vaikka kauppoja olisi haluttu tehdä muistakin. Ja tietenkin, tietenkin illan isäntinä olivat olleet ne kaikkein hauskimmat naistennaurattajat.

How low can you go?

Hyväsydäminen

Harvoin sitä uskaltaa ihan kysymättä toisten puolesta mitään allekirjoittaa, mutta jos ja kun sanon, että Jonnan ja minun mielestäni hyväsydämisimpiin ihmisiin ja varmasti rumpaleihinkin kuuluu ehdottomasti Mika Keijonen, niin se on kyllä niin. Eikä Jonna sitä vastusta (senkin uskallan luvata).

Poikain musiikkijutut, toisten toilailut ja sitten kaikkien ihan aikuistuva elämä on höllästi pitänyt huolta siitä, että Mikaa tai Akia näkee harvakseltaan. End of Youta ollaan Jonnan kanssa käyty katsomassa kerran, samalla kertaa kun katsastettiin Epun Headfirst Stellassa (joka on kanssa yksi M/s Mariellan loukko).

Joka tapauksessa, joidenkin mielestä Savon lahja rummutusmaailmalle on T. Paananen, mutta minä väitän, että jos M. Keijonen häviäisikin (tuskinpa kuitenkaan) Paanaselle rumpusooloissaan, niin Mika on Hyväsydämisyydenrumpulähettiläs.

Kuva: täältä ja sitten käsitelty

Dillan dillan dillan duu...

Eilisestä saakka, taukoamatta on soinut päässäni Loituman Levan polkka. Ja huomioitavaa on, että en edes osaa sitä kunnolla tai kokonaan, joten renkutus on melko sietämätön.

No kävin sitten katsastamassa erilaisia versioita ja niitähän löytyi.

Oma henkilökohtainen suosikkini on kuvan unkarilainen (kait siis) pätkä, jossa on veljeskansa kiitettävästi löytänyt sen saman mentaalisen olotilan ja fyysinen olemuskin on mainion kotoisa. Ihan kaljaa myöten.

Kesävieras

Eilen oli hupaisaa seurata mm. Vikingloton oikeanrivin ilmoitusta kun horisontaalisesti kuva väpätti, tyttö liikkui ruudulla ja ruudulta ulos ja jälleen esiin. Urheiluruudun lopussa jo valiteltiin teknisiä ongelmia. Odotin Hetkinen-ilmoitusta, muttei sitä tullut. Hetkistä ei ole aiiiiikoihin näkynyt.

Pajamäen Oskun piti olla kesävieraana A-studiossa. Olisikin ollut, mutta teknisten ongelmien takia koko ohjelmaa ei sitten esitetty. Eikä kai aiotakaan esittää. Ei vaikka toimittajan sähköposti oli jo ennen lähetystä tukkeutunut. Mutta tarjonta ei aina ilmeisesti Yleisradiossakaan pystä vastaamaan kysyntään. Jännä.

No, aina voi priorisoida vaikkapa kesäillanvalssit ja muut ajankohtaisohjelmien edelle. Urheilusta nyt puhumattakaan. Toisaalta hassua, ettei ohjelmaa esitettäisi ollenkaan, kun usein poisjääneitä ohjelmia esitetään kuitenkin myöhemmin. Jopa vähemmän kuumottavia.

Kuva: täältä

Vieraita vieraista maista

Tänään ja ihan tässä lähihetkinä meille majoittuu Kengurumaan asukki Maikkeli joksikin määrää päiviä. Toivottavasti kaveri nyt löytää perille ja on laittanut ne antamani ohjeet ja puhelinnumerot talteen...

Kaikki ovat ihanan uteliata ja valmiita tutustumaan tulijaan. On ehdotettu jo, että Maikkeli pitää viedä Aussien baariin Salominkadulle ja muuta vastaavaa. Nooo, viedään Maikkeli Tsemppi Pubiin, sieltä kun saa Hurriganes t-paitoja ja Remu keräilypostimerkkejäkin.

"Ostakaa nyt sitten kaikkea suomalaista ruokaa!". Kuten pitsaa ja pastaa vai pitääkö syöttää jotain outoa, mitä harva edes oikeasti enää itsekään syö.

No ainakin aamupäivän Austraalian Maikkeli saa nauttia kotoisasta lämmöstä ja velivenäläisen metsäpalojen tuoksuista, mutta illalla saisi jo sataa. Huomenna viimeistään. Ja rutkasti kanssa. Muuten ei Hellä- ja Lempi-tädit pääse edes sienestämään, Risto-sedästä nyt puhumattakaan, kun marjasadosta ei voi tänä vuonna oikein edes puhua.

Kuva: täältä

Mitä se demokratia oikein on?

Nyt kun Saddam Hussein on vihdoin oikeudessa ja Slobodankin sinne saatiin (vaikka hyöty jäi ...arvioitavaksi), Kongossa on vaalit ja meilläkin ovella, niin on hyvä kentis hitusen miettiä sitä mitä se demokratia oikein on ja se hössötys sen ympärillä.

Miksi äänestää, miksi jättää äänestämättä, miksi ottaa selvää ketä äänestää, mitä puoluetta äänestää, miksi tai ylipäätänsä sitä, että on äänioikeutettu.

Yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta juhlitaan 100-vuotisjuhlissa lauantaina 26. elokuuta Eduskunnan uuden lisärakennuksen auditoriossa.

Minä en nyt tiedä tämän klipin syvimpiä tarkoitusperiä, mutta se ei kenties ole edes tarpeen. Minussa tämä herättää ajatuksia ja koska ajattelen, siis olen. Myös äänioikeutettu.

Sadetanssi

Kaikki on niin suhteellista ja ymmärtäähän sen. Ettei lomailijat toivo sadetta, ettei kirpputorille myymään menevä toivo sadetta, ettei talonsa maalausta aloittava toivo sadetta, että olisi tosi kiva ja tooosi kätevää jos sataisi vain yöllä ja päivällä sitten auzingo vain paistaisi jne. Mutta...

Jo saisi sataa. Sataa oikein kunnolla, rutkasti, satoja ja satoja litroja vettä tippua taivaalta. Vaikka heti ja vaikka juuri sinä päivänä kun olisin menossa taas picnicille.

Valkeakoskella huomasin miten ärsyynnyin, kun lomailevat miehet puhuivat, "että on ollut hyvä kesä, kun ilmat on olleet kohillaan". Se ärsytti niin paljon, että se ärsyttää vieläkin.

Joka kerta, kun menen Lenin puistoon tai vain ulos kadulle näen ne pensaat, puut, ruohoalueet, jotka ovat kuivuneet pystyyn. Pensaat havisevat kuivine lehtineen kuin syksyllä. Mutta on vasta loppukesä. Kaikki on nuukahtanutta ja eliksiiriä ei enää pitkälle riitä. Ei luonto jaksa aivan mahdottomia, ei ymmärtää edes että meistä se on niin mukavaa, kun voi ottaa vaikka aurinkoa ja tulee tosi gliffa bruna.

Minä olen maanitellut sadetta kohta viikkoja. Toivonut ja katseella etsinyt sopivia pilviä taivaalta. Välillä on näyttänyt lupaavalta, mutta muutamia pisaroita lukuunottamatta mitään ei ole rapissut.

Onhan se mökilläkin kivempaa kun ei sada, niin ja ensi kesänä kanssa jos kaivossa ei olekaan oikein vettä. Syksyllä maristaan sitten, kun ei ole marjoja metsässä. "Kun muuten oli niin hyvä kesä..."

Kuva: täältä

Kondomi ja safe sex

"Kondomien myynti kääntynyt kasvuun
Julkaistu 07.08.2006, klo 07.57 (päivitetty 07.08.2006, klo 12.09)

Kondomien myynti on kääntynyt pitkästä aikaa nousuun, minkä toivotaan näkyvän myös sukupuolitautitilastoissa.
Kesäkuun lopussa vuoden mittaisen ajanjakson aikana kondomeja oli myyty elintarvikeliikkeissä ja tavarataloissa vajaat 6,8 miljoonaa, mikä tarkoittaa parin prosentin kasvua vuodentakaisesta.

Kondomeja maahantuovan Suomen RFSU:n mukaan myyntiin vaikuttavat ennen kaikkea valistus ja mainonta.

Helsingin sukupuolitautien poliklinikan mukaan kondomien myynnin kasvu näkyy sukupuolitautitilastoissa aikaisintaan noin vuoden kuluttua, jos ollenkaan."

– Radiouutiset

Montako seksuaalisesti aktiivista ihmistä tästäkin maasta löytyy, jotka eivät ole vakiintuneessa parisuhteessa tai huitelevat senkin puitteissa vähän siellä ja täällä? Eli montako turvattua aktikertaa kukin aktiivinen ihminen 6,8 miljoonan kondomin määrällä harrastaa?

Suomessa on ihmisiä 5,2 miljoonaa, joista nyt voisi olettaa suurimman osan olevan tässä hommassa jollain tapaa aktiivinen. Samaten voisi olettaa, että melko pitkälti seksiä harrastetaan vuodessa kohtuullisen monta kertaa. Ja niitä, jotka eivät ole pillereillä, kierukoilla, pessaareilla jne. varustettujen naisihmisten kumpaneita ja jotka eivät elä vakioiduissa seksioloissa on myös melko runsaasti.

En jaksa kaivella sinkkutilastoja, mutta olettaisin että edellä mainittuun kategoriaan mahtuu enemmänkin ihmisiä kuin 650 tuhatta, jolloin kondomia olisi käytetty noin kymmenen kertaa vuodessa. Aika säälittävää on saanti, jos tuohon vertaa.

Kuva: YLE24

Paskaa

Ari "Paska" Peltonen oli tänään Weeruskassa syömässä ja siitä mieleeni pulpahtikin, että miksei Paska Peltonen pidä erilaisia paskalistoja.

Kuten esimerkiksi tv-spottienpaskalista tai lähipubvessapaskalista tai terveyskeskus-
ajanvarauksen paskalista... Ja vähän kuten Jyviä & akanoita -tyyppinen sanomalehtipaskalista, jossa voisi olla just sitä itteensä.

Jos Peltosella ei ole todettu AD/HD:ta, niin pidän sitä varsin positiivisena.

Kalusteista ja vankeinhoidosta

Nyt kun on muutto tässä jossain vaiheessa edessä niin mietin, tietenkin, kiivaasti huonekalujen asettelua ja ruokapöytää (joka vihdoin saadaan). Olen ajatellut, että tarvittaessa ja juhlapäivinä saisi aikaiseksi sellaisen yyyper pitkän ruokapöydän.

Tämä tarkoittaisi, että yksi vaihtoehto olisi keittiön "arkipöydän" ja olohuoneen ruokapöydän yhdistäminen. Eli, että pöydät olisivat saman korkuisia ja levyisiä, yhteensopivia. Voisivat olla muutoin erilaisia, koska liinallahan pinnat kuitenkin peitettäisiin.

Kah, mistä moiset sitten saisi? Nooo... Ei ainakaan Ikeasta eikä Sotkasta. Vepsäläiselstä ja Zarrostakaan ei taida löytyä ja toisekseen... Mistään melkein sopivasta en lähtisi sitten maksamaankaan niin montaa rahaa. Eli pitäisi joko itse tehdä tai sitten teettää. Jälkimmäinen saattaisi olla nk. järkiratkaisu.

Olen päätynyt vaihtoehtoon: Vankeinhoitolaitos. Tosin en ole käynyt tutustumassa Keravankaan kauppaan, mutta kuitenkin. Se on ainakin vaihtoehto, jos ei muuta.

Mutta sitä minä ihmettelen, että Vankeinhoitolaitoksen valikoimissa ei ole mitään wirkkala-tyylistä tai muutakaan funkkismaista. Sääli. Sellainen kun uppoaisi, noin ostostenteko mielessä.

Joskus löysin netistä tällaisen jenkkisaitin, josta löytyy kaikenlaista lastenhuoneisiin. Tyyliä, josta kun vähän ottaisi jotain "tuhtiutta" pois, niin voilá olisivat juuri hyviä. Ja kuten kuvan tuolikin, niin aika vekkuleita osa. Miten hhyvä ja yksinkertainen idea. Outoa, ettei Ikea ole tehnyt tuosta jotain muovikopiota...

Eli siis minusta Vankeinhoitolaitoksen puutyöosasto voisi tehdä myös aikuiseen kokoon jotain tämän tyyppistä, niin alkaisi varmaankin fyffendaali virrata vilkkaammin.

Kuva: www.landofnod.com

Riippuvaiset

Yleisradion uusimpiin kuuluva tv-spotti on minusta, subjektiivisesti aivan kamala. Se on osoitus huonosta mausta ja siitä, ettei tätä varmaankaan ole mietitty kovin monelta kantilta tai sitten kuitenkaan kovin monitahoisesti. Eli kampanja on syvältä hanurista.

Minulle ei aukea ihan se onko kyse puhtaasta huumorista, empaattisuudesta vai mistä. Minun on aika työlästä vääntää tämä spotti mielekkääseen moodiin. Tai siis suhtautumiseni siihen.

Siis yleläiset ovat vähän niinkuin entisiä alkoholisteja tai mitälie addikteja, jotka käyvät AA:ssa tai näiden omaisia, jotka puolestaan käyvät Al-Anonissa? Ja tämä on hyvä, koska/miksi/siksi...?

Tässä on vähän sellaisia henkilökohtaisiin kipupisteisiin meneviä piirteitä, jotka ovat herkkiä, hauraita, kulkevat käsikädessä oman ja läheisten pahanolon kanssa, joten siksikin minusta tämä aihevalinta on ihan paska.

Näiden ohjattujen ihmisten dialogit ovat suurelta osin ihan plääh, elleivät todella vainoharhaisen juuri alkoholista luopuneen juoppohullun, joka ei kait kuitenkaan ole tarkoituksen mukaista. Vain onko?

Ainoa "plussa" jota voi antaa on visuaalisesta ankeudesta, joka tavallaan sitoo tämän käsittelytavan siihen todelliseen maailmaan, jota halutaan ja ei haluta tavoitella.

Tällainen spotti voisi mennä jollain Dina-kanavalla tai kuopatulla A-tv:llä tai jossain haistahanuri sketsisarjassa, muttei YLE:llä.

The only Bush I trust is my own

Löysinpä ihan ok saitin, josta voisi tilata t-paitoja. Amerikkalaisten osin kökkö latenightwithconano'brien-grafiikka ei aina uppoa, mutta joukkoon mahtuu todella ostettavia paitoja.

Minä olen Bushvastainen henkilö. Minusta kyseinen mies on vailla karismaa, uskottavuutta tai kunnioitusta. Hän on röyhkeä, pöyhkeä, tekohauska ja kamalan suppea. Bushin presidentiys oli jo ensimmäisellä kerralla shokki. Miten voi olla mahdollista...

Bush varmasti saa paljon hyviä neuvoja ja adjutantit, assistentit sekä neuvonantajat ovat varmasti viisaampia kuin hän. Nukkekuningas. Mutta silti mies ja koneisto miehen takana ovat kaikessa typeryydessään, ala-arvoisessa käytöksessään ja mustavalkoisuudessaan puistattavia. Samalla myös pelottavia, koska mitä se kertoo kansasta, jolla on Bushinkaltainen johtaja ja samalla todellinen valta vahvasti muiden hyppysissä. Piilossa.

Sanotaan, että kuninkaanhovissa ainoastaan narri sai laukoa mitä sylki suuhun toi menettämättä henkeään, mutta miten silloin toimitaan kun kuningas itse on narri? Voidaan myös miettiä kuka ja ketkä ovat Bushin takana, ketkä pitelevät naruista, heilauttavat raajoja.

Hölmöläisistä kerrotaan tarinaa, jossa kantavat säkeissä valoa tupaan. Joskus mietin kyseistä tarinaa, kun katselen vaikkapa BBC:tä tai Deutsche Welleä. Eikä kannettu vesi kaivossa pysykään.

Kuvat: www.bant-shirts.com

Huittisen napakat

...makaavat Mairen mahassa. Koiruus oli revetä liitoksistaan, kun näki Veera-serkun pitkästä aikaa ja pian alkoi valua ovesta sisään ihan hirveästi ihania ihmisiä ja se ok-Kassukin. Kassu höhlä ei vain muistanut, että Mairen kupilla kannattaa käydä silloin kun Maire ei sitä näe. Ei silloin kun Maire on vieressä.

Tuollaiset "kissanristiäiset" ovat siitä mukavia, että ihan noin ei mistään ihmeellisestä syystä voi kutsua sekalaisen sortimentin vieraita, kattaa pöydän ja viettää aikaa yhdessä. Ihmiset tapaavat, näkevät, tutustuvat eikä tarvitse sitten seuraavissa sukukekkereissä miettiä "ketä nämä kaikki ovat?".

Ja koska pienimuotoiset höpsisköpsisjuhlat ovat ihan virkistävää vaihtelua normeilusta ja arkirutiineista. On kiva olla vähän höpsisköpsis.

Sotaa ja rauhaa

Eilen tuli illan viimeisillä tunneilla lämmiteltyä tunnelmaa Lähi-idän kysymyksillä. Aina yksi varma aihepiiri.

Minusta tilanteessa on mielenkiintoista mm. se, että ottaen huomioon historialliset seikat, Israel toimii vallan liian pitkälle kuten he, jotka heitä sortivat, vainosivat, tappoivat ja murhasivat. Ja se on minulle ongelmallista.

Vaikka kaikki maat, valtiot ja rajat olisivat yhtä keinotekoisia kuin Israelin, niin siltikään niiden rajojen puolustus ja uusien valtaaminen ei ole oikeutettua sen nimeen mitä toisessa maailmansodassa tapahtui juutalaisten kansalle. Sillä silloin mikään paha ei koskaan loppuisi. Silmä silmästä -politiikka johtaa vain uusiin veritekoihin.

Joka viikkoiset rauhanmarssit Helsingissä ovat minulle myös kaksipiippuinen juttu. Eri ihmisillä on erilaiset syyt marssia, asiat joiden takana he soisovat. Minä en marssisi Libanonin puolesta ja Israelia vastaan. Sillä se on kuitenkin liian mustavalkoista. Enhän voi kieltää Hizbollahin olevan väkivallan kannalla ja haraavan rauhaa vastaan.

Minusta kuitenkin tuntuu, että ensi maanantaina osallistun rauhanmarssille. En aio kantaa Libanonin lippua, kääriytyä "terroristihuiviin" vaikka se nyt muutenkin olisi kovin muodikasta.

Kuva: http://www.pysayttakaasota.net/

Maire

Maire on siis koiramme nimi. Maire oli myös isäni edesmennyt täti, kaupunginvaltuutetttu ja Elannon pääluottamusmies. Lappeenrannassa kasvanut karjalaistyttö, vahva akka ja matriarkka.

"Maire on suomalainen naisen etunimi.

Maire on kansallisromanttisen kauden nimiä ja nimi tulee sanasta maire(a), joka tarkoittaa 'ihanaa', 'suloista' tai 'armasta'.

Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908 ja se kulkeutui yhdessä Mairi-nimen kanssa Viroon, missä niitä suositeltiin virolaisperäisinä 1920- ja 1930-luvuilla.

Vuoden 2005 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan 17 263 naista on saanut nimekseen Maire." -Wikipedia

Tänään on Mairen päivä. Isä ja äiti tulevat kahvittelemaan, Mairen kummatädit ja ehkä setäkin sekä pari parasta ystävää. Puhukoot kissanristiäisitä mitä puhuvat, mutta Maire on kennelnimeltään kuitenkin WildCat ja juhlat sen mukaan.