Ruoka syö jälkiruokaa

Olimme Mairen kanssa perjantaina mantereella, shoppailemassa. Kitscissä toimitimmi pääkalloasioita ja kävimme Kirjokannasta hankkimassa Vapun suositteleman kirjan (Lapsi lääkärinvastaanotolla tmv.), jonka lainasinkin jo Jaakon äidille. Stockmannin kosmetiikkaosaston rajalla törmäsimme Steiner-pioneeri Marja Dahlströmiin, jonka kanssa väänsin uhmakkaasti ekalla siitä miten tasaista, kompaktia värialaa tulisi värittää palikkaväreillä. Olimme silloin erilinjoilla.

Tällä kertaa jutustelu oli välitöntä ja siinä oli hyvä flow. Olinhan tietoinen mm. siitä, että Arabianrantaan on perustettu "Ruotsinmallin" mukainen senioritalo. Daa'ah, tunnenhan Erkki Vauramon!

Mutta näissä vanhus- ja senioritaloissa on yksi merkillinen piirre. Nimi. Onko kyseessä rankkaa itseironiaa (joka jotenkin saisi asian tuntumaan paremmalta) vai mitä?! Marja D:kin asuu Loppukirissä?! Hollolan kuntakeskuksessa on Huili... Miten olisi Kalikkiviiva tai Viimemetri, Toinenjalkahaudassa tai joku muu yhtä napakka?

Ennigeis. Kuten Neuron neurologi on minua kehoittanut, pitää Stockmannilla nauttia paljon nesteitä (jos sinne ylipäätään pitää mennä), etsin vishyä käsiini ja löysinkin. Päädyin pikaisesti hankkimaan myös mansikkasorbettia. Erittäin herrrkullista.

Pienessä eiralaissuomenruotsalaisessa painostuksessa siinä uuden sisäänkäynnin luona istuessa tarjosin loppuja vohvelivahverosta myös Mairelle. Sillä seurauksella, että kun kiinalaisten mieshenkilöiden letka kulki ohitsemme se näytti lähinnä siltä, että olen ostanut koiralleni (jolla oli, tietenkin, helmet kaulassa) oman jäätelön wanhanajan töttörössä.

Enkä minä ymmärrä kiinaa, mutta ymmärsin minä mitä miehet keskenään viestittivät...

Pietari Kyyhky ja Jarno Haapanen

Antti täytti miehiset 28 vuotta. Anders piti kekkerit. Antza oli kutsunut myös Jinten (Pietari Kyyhky) ja Zaanon (Jarno Haapanen, muistaankseni), mikä ihana yllätys. Poikia ei ole nähnyt kuin ihan ohi mennen. Milloin työtamineissa tai lomameiningeissä eikä kumpaisellakaan kerralla aikaa ole ollut jutusteluun kummemmin.

No nyt oli. Lisäksi kavereiden särmät eivät ole ajan saatossa liiemmilti tasoittuneet. Sama meininki, tietenkin uusilla vivahteilla, kuin ennenkin. Hauskinta (oli taas kerran) se, kun eräällä tavalla... "fiksut ja asialliset" ihmiset joutuvat pyörtämään ennakkonäkemyksensä kavereiden suhteen. Ja pian pyytävät poikia tekemään jotain hetkelliselle hiljaisuudelle (lue: maksimoimaan vähäisen älämölön).

AntiAntti ja Anu olivat laittaneet kohteliaasti mukavan lapun naapureille "Pidämme pienimuotoiset tupaantuliaiset...", mutta siinä kohtaa missä ainakin auditiivisesti tunnelma oli kuin Blues Brothersin siitä kohtauksesta, missä Jake ja sittemmin myös Elwood "näkevät Valon" ja yhtyvät James Brownin Halle-LUUJAH-meininkiin, naapurit tuskin pitivät tupareita pienimuotoisina. Onneksi herätyshenkisyys näinkin kiivaassa muodossa pitää naapurit loitolla. Pidempäänkin.

Ja kuten Anaconda totesi eräille irvailijoille Steiner-pottuiluista: "meitä on täällä nyt enemmän kuin Teitä...", voidaan todeta myös että Steiner-koulussa äänenkäyttö tuntuu kehittyvän yleisesti suhteellisen hyväksi. Sikäli "tommosia" tulee Steiner-koulusta.

Lukiluki

Tässä on Erään lukihärötesti, vuodelta 1997. Maallikkona voisi kuvitella, että testatun suomenkieli on melko kehnoa eikä testattu pärjää hyvin suusanallisestikaan, koska härö vaikuttaa asioiden sisäistämiseen. Saati kirjallisesti. Ulkomaankieliä testattu ei varmastikaan voi ymmärtää ja on suorastaan kyvytön niitä oppimaan tai niillä pärjäämään.

Kävin pienenä R- ja S-koulussa. Ihan jees. Tikkurilan keskustassa, sellaisessa rumassa talossa, joka on siinä uuden kirjaston vieressä. Koulussakin kävin pari kertaa Kyltsällä (Kyllikki piti tukiopetusta), mutta en kuten eräät pikku-eukassa (ihan erityiskavereille). Vasta teini-iässä ruotsinopettaja sanoi, että olisi kenties syytä tutkia mistä nämä omituiset ajatuskiemurat johtuvat.

Sitä ennen eipä kukaan ollut ajatellut, että tutkitaan miksi se hutkii. Äidinkielenopettaja piti käkättäjänä (totta sekin) ja varmaankin oletti, että teen hauskuuttaakseni häntä lähes sata pilkkuvirhettä ja useamman kymmenen muuta aineisiini.

Mutta silloinen testaaja oli umpi tollo. Neiti-ihminen kertoi ennen kutakin testiä, että mitä hän testaa. Oho, juonena osasin siis varautua kaksoiskonsonantteihin ja ties mihin. Tulos oli, että on sillä lukihärö muttei oikein mitä sille pitäisi tehdä.

Vasta iltalukiossa asia testattiin kuten testata pitää. Paljon erilaisia testejä, eri aikoina, niiden tarkoitusperistä ei kerrottu testattavalle (varsinkaan etukäteen) ja niitä uusittiin. Erästä etenkin: Siinä käsi laitetaan suoraksi eteen, olkapään korkeudelle. Peukalo nostetaan ylös. Valitaan suoraan edestä jokin kiintopiste (mielellään vertikaalinen, esim. sauma). Aloitetaan silmien "renklaus" vasen kiinni, auki, oikea kiinni ja auki. Hurjalla vauhdilla. Käsi pysyy tukevasti paikallaan. *)

Sain siis oheisen kuvaliitteen tuomion. Olen kielellisesti kyvytön tai impotentti. Ihan hyvä, että ratkaisu saatiin. Yo!-kirjoituksetkin olivat tulossa ja tulos huomioitiin niissä. Mutta osin jo silloin pisti tulos vähän hymähtämään. Kun joitakin vuosia sitten löysin nyt paperin, piti se ihan skannata. Voi olla, että olen ylpistynyt tai Jotain, mutta minua paperi huvittaa. Onhan se surkuhupaisa ja kaikilla ei sellaista edes ole. Harva haluaakaan yhtä "mairittelevaa" tulosta. Tässä yhteiskunnassa ei ole varaa olla kyvytön. Vaikka siis tosi moni on, eikä niitä tarvitse edes testata.

*) Tuloksena peukalo "liikkuu" jompaankumpaan suuntaan. Se ei kuulemma palaa takaisin keskelle ja lähde vastaikkaiseen suuntaan. Kuulemma. Testaajan mukaan. Tätä uusittiin lukuisia kertoja ja kyllä se vain liikkui.

Jos... Miksen?

Eräs sanoo näin: "Jos mä oisin lääkäri niin mä oisin just kun Dr.House". Mutta miksi vain JOS olisi lääkäri? Mietin tässä joku kerta, että haluaisin olla niin kuin House. Siis ilman lääketieteen opintojakin.

Tosin minusta tuntuu, että tunnen muutaman, jotka ovat "vähän niinku House" ja aina en haluaisi olla kuin He. Tosin He eivät olekaan IHAN kuin House.

Mutta toisaalta minusta Bertie Wooster-hahmo oli ja on myös ihailtava, toki Jeeves aisaparinaan. Ehkä Hugh Laurie on vain sairaan hyvä. Kenties vain tietynlainen asioiden lähestyminen miellyttää. Edes noin tv:ssä. Ei lässytystä ei turhaa ...mitään. Mitä nyt vähän sellaista tummempaa huumoria ja lähestymistä.

Niin ja olihan minusta Mies Vihainen (Erkki Saarela) elokuvassa Kuningas jolla ei ollut sydäntä, koko elokuvan parasta antia.

Kuva: Täältä

Antakaa vetten virrata

Olen hyvin pitkään pitänyt pahana, ettei ns. vedet virtaa. Sillä sen vaihtoehto on, että vedet jäävät paikoilleen homehtumaan. Silloin alkaa haisemaan.

Olipa kyse koulun tahi työpaikan "hyviksi todetuista tavoista" tai mistä vain päätöksen teosta. Kuten Mahtava Erkki Vauramokin on sanonut ja usein todennut: valta ei saisi jäädä yhden ihmisen alle liian pitkäksi aikaa. Ihmisiä pitäisi kierrättää tehtävästä toiseen, ettei ajatukset ja toimenpiteet homehdu. Ettei kehitys ja uudistus pysähdy.

Mietin tätä samaa teemaa myös maanantaina ko-ko pit-kän illan Helsingin sos.dem. piirikokouksessa, ahtaaksi todetussa Siltasaarisalissa. Ymmärrän toki, että usein status quo tuntuu turvalliselta. Kun mukamas tietää mitä se tarkoittaa ja tuudittuu siihen ettei mitään siitä poikkeavaa voisikaan tapahtua.

"Muutoksen aika ei ole vielä". Minä en vain enää voi istua tiettyjen ihmisten lähellä. En, vaikka kuinka yrittäisin. Ei yksisuuntaisesti voi vain ymmärtää.

Maaliskuussa on tulossa eduskuntavaalit. Tälläkin kertaa moni nuorempi ja ns. kokemattomampi pyrkii Arkadianmäelle. Sellaisia joilla ei ole yhtä hyvää kokemusta Arkadianmäeltä kuin niillä, jotka ovat siellä edustaneet kansaa ties kuinka monta kautta. Aivan. Se on ihan loogista. Näin sen kuuluukin mennä. Joskus pitää aloittaa uutena.

Ja joskus on hyvä nähdä metsä puilta ennen kuin itse puutuu. Olisin tavallaan voinut käyttää Petja Jäppisen kierrätysmerkkiä, mutta minusta ihmiset eivät kulje liikenneympyrää tässä mielessä, vaan kuuluvat ekoloogiseen kiertoon. Tai siis jotkuthan juuri tuntuvat juoksevan kuin hupsut koirat, häntiensä perässä.

Kun remontoidaan...

Ei vain voida välttyä lapsuuden Pikkukakkos-tuttavuuksien Matin ja Patin heijastumiselta verkkokalvoille. Niin se vain menee. Eikä sitä voi oikein estää. Siitä seuraa sellainen pienehkö, muttei vaatimaton olo, että "homma saattaa lähteä käsistä".

En tiedä ymmärränkö ja sympatiseeraanko isäni remonttisysteemejä ja viritelmiä (plus eräiden muidenkin) siksi, että jo pienenä Mat & Pat oli mielestäni loistavaa viihdettä (kaikessa tragikoomisuudessaan) vaiko toisin päin. Mutta niin nekin asiat vain menevät. Ymmärrän viritelmiä ja pidän edelleen Mat & Pat -sarjaa loistavana lapsille suunnattuna ja toteutettuna tuotantona.

Ja nyt Jaakko oli löytänyt fanisaitinkin, josta ei tosin irtoa kuvia tai epostikortteja, mikä on sääli vaikkakin kenties ymmärrettävää. Olen ollut jo ostamassa DVD:eitä Hupsista 1–3, mutta jäänyt miettimään että onkohan se vähän... tiedäthän. Olenhan muka aikuinen. Nyt voi kuitenkin käydä niin, että ostan ne itselleni joululahjaksi tai ihan muuten vaan. Vaikka suomenkielinen nimi Hupsista onkin ihan tekohauska ja kökkö, niin kuitenkin.

Jylisee ja paukkuu

Täällä meillä saaristossa on monipuolinen populaatio. Sitä värittää jännittävällä tavalla myös puolustusvoimien Santahaminan toimipiste. Eli Sandis.

Isäni ja setäni ovat palvelleet Sandiksessa, samoin käsittääkseni heidän Seppo-serkkunsakin, Sepon poika, Jaakko ja pian Jaakonlailla samassa osastossa serkkupoika.

Isä ja setä kuuluvat Santahaminan johonkin herrasmieskerhoon, joka kävi mm. loppukesästä Karjalassa bussiturneella. Nimi taitaa olla joku Santahaminan urheilu joukkojen ja -killan saunaseura tmv.

Ajoista ennen kiltaa (isän ja sedän palveluajoista) on monta hauskaa tarinaa ja perhepiirin legendaa. Harva näkee yhtä paljon vaivaa saadakseen siirron Hämeenlinnasta Sandikseen, kun otetaan huomioon... se sotilasura. Tai joku voisi sanoa jotain muuta. Kuitenkin paljon hyviä juttuja, joihin moniin kytkeytyy sukunimemme, josta on tietyissä tilanteissa ollut paljon apua.

Santahaminan sotamiehet ja -naiset marssivat pitkälti pitkin lähitienoota. Jaakko kartoitti reittivaihtoehtoja yksi ilta: "Tästä me mentiin ja sitten tosta ja tosta ristiin rastiin. Kyllä täällä voi tehdä ihan hyvin 25 kilometrin marssin".

Eilen ja tänään Sandiksessa on ollut jotain tykkipauketta. Mairesta se on epäilyttävää. Mikä on tietenkin aivan totta ja loogista. Tykkien jylinä ei ole luonnollista, niin paitsi ihmiselle. Ihminen kun on kova sotimaan ja sitäkin pitää harjoitella.

Kuvan sillankupeessa olen minäkin odottanut sen kun toisenkin kerran Jaakkoa ilta- ja viikonloppuvapaalle. Sedällä on kulkulupa (isä unohti hakea omansa), niin kun serkkupoika menee armeijaan miten mukavaa se onkaan, kun isä, setä ja Tyyppi ovat iltapalan aikaan sotkussa. ;) Tai törmää marssilla blingbling Maire-koiraan, joka saa hepulin? Mutta siihen on aikaa.

Kuva: täältä

Edustaja, piiriedustaja

Niin. Näin siinä vain kävi. Eilen tuli välillä miettineeksi... muutamaakin asiaa: 1) Mitä mä täällä teen?! 2) Ei helvetti, voiko täältä lähteä pois? 3) Mitä se solidaarisuus on? 4) Voisiko tätä vielä hankalammin tehdä? ja mm. 5) Voi jeee...

Mutta ei se mitään. Kokemusta rikkaampana taas, päivään uuteen ja eteenpäin.

Laik a piirikokousedustaja. Mitä minä kertoisin, näiden silmin läpi nähtyä ja kehon kautta koettua? Suurin osahan ei tällaisissa käy. Käsittääkseni. Ehkä se on juuri se syy, että äänestysmetodi tuntui olevan jostain syvältä... kaukaisuudesta. Maassa, jossa kansanäänestyksetkin hoituvat helpommin, voisi olettaa että alle 200 ihmisen äänestyskin olisi rutinoitunutta ja selkeää. Tai sitten ei...

Onneksi "järjestelmän sisällä voi vaikuttaa", eli aina voi tehdä aloitteen. Vaikka sellainen missä ehdotetaan, että henkilöllisyys varmistetaan ilmoittautumisessa ja se suo täyden äänivallan kokouksessa.

Ja voisi vaikka ajatella, että joku fiksumpi järjestelmä/systeemi keksittäisiin helposti siihenkin, että missä järjestyksessä äänestämään mennään. Ettei tulisi sellaista sekasortoa ja kaaosta. Koska se nyt vaan on typerää. Yksi vaihtoehto voisi olla vaikka, että jaostojen nimet laitetaan siihen itsestään skarppaantuvaan heittimeen. Ja onhan lista toisekseen kaikilla. Ja kyllä, voisi siellä joku niitä vielä huudella...

Kuvan ikäisenä minusta olisi ollut hurjan hienoa käydä viemässä lappuja ja lippuja tungoksessa, koska se olisi tuntunut tärkeältä. Mutta koska Neuvostoliittokin kaatui lapsuuteni aikana on turhanpäiväinen jonottaminen minusta... typerää, jos ja kun helpommallakin pääsisi.

Ja siitä solidaarisuudesta. Se on iso asia. Ja välillä tuntui, että joidenkin kupit olivat kuivuneet eikä solidaarisuutta ollut edes puolta kuppia. Mutta pieniin ihmisiin tuppaa törmäämään. Mutta kyllä sinne mennään uudestaan. Hakemaan vaikka lisäsäpinää ja uuden varapuheenjohtaja Kolasen sanoin siirtämään hyvää vipinää (vaali)työhön.

Ehkä väsymys ja verensokerin alhainen taso todellakin aiheutti sen, että muutama jupisija, huutelija ja puheenvuoronkin käyttänyt kaveri sai enemmän huomiota ja väritti itselle välittynyttä fiilistä. Eikä heidän pöljäisyydestään saisi muita rangaista.

Miten se sattuikaan. Tapasin tuttuja. Lordin uuden Monsterman-videon toinen ruumis on Espoon Steinerin säestäjä ja toinen demari. Sekin selvisi eilen. Olisihan se pitänyt arvata.

Piilotetut kuvat

Kuvassa: "ensiapua annetaan haavoittuneelle Viipurin taistelussa kesäkuussa 1944."

Tämäkin on yksi Helsingin sanomien sivuilla esitettävistä kuvista, jotka ovat olleet salaisia. Arkaluontoisia "kauhukuvia", joiden julkitulo olisi voinut aiheuttaa närää Neuvostoliitossa tai suomalaiset neuvostomieliset olisivat voineet käyttää kuvia propagandaan. Tai kenties koska ne olisivat järkyttäneet kuvaa silloisesta modernista ihmisestä.

Muutamissa kuvissa ymmärrän tämän tai siis nämä aspektit, joidenkin kuvien kohdalla syytä on hankalampi käsittää. Kuten oheisen kuvan kohdalla.

Mutta sota on julma ja ihmisen mieli herkkä. Olipa vuosi 1944 tai 2006.

Maailma on muuttunut ja joudumme kaiken tiedon kasvaessa ja saavuttaessa tajuntamme hyväksymään vain asioita. Vaikka sen, että nälkää näkevät sotilaat saattavat ruuanpuutteessa syödä vaikka kaatuneita tovereitaan. Esimerkiksi siis. Tai että raa'istuneessa maailmassa asiat alkavat näyttää primisiivisiltä ja menevätkin johonkin sellaiseen suuntaan missä filosofialle tai sivistykselle (sen ihan arkisimmassa muodossaan) on vain vähän tilaa. Jos sitäkään.

Hyvä etteivät kuvat jää enää salaisuuksien laatikkoon. Ikäviäkin asioita (sotiemmekin) tiimoilta joutuu vain katsomaan uudelleen. Palaamaan silloiseen käsitykseen. Muuttuneen maailman(kuvan) kanssa.

Politkovskajan murhaa tutkinut venäläisloikkari myrkytettiin

Britannian poliisi tutkii Anna Politkovskajan murhaa selvitelleen, entisen venäläisen vakoojan myrkytystä Lontoossa.
Britanniaan kuusi vuotta sitten loikannut Aleksander Litvinenko on kriittisessä tilassa, kertovat useat brittilehdet. Lehtien mukaan Litvinenko sai myrkkyä ravintolatapaamisessa, jossa hänen piti saada tietoa Politkovskajan murhaajasta.

Litvinenko oli korkeassa asemassa tiedustelupalvelu FSB:ssä ja hänet tunnetaan presidentti Vladimir Putinin voimakkaana arvostelijana.

Hän muun muassa väittää kirjoittamassaan kirjassa, että FSB järjesti satoja ihmisiä surmanneet kerrostalopommitukset vuonna -99 Moskovassa. Pommituksista syytettiin tsehtsheenejä ja ne olivat yksi peruste aloittaa uusi sota Tshtsheniassa.


AFP, Reuters, YLE Radiouutiset
Julkaistu 19.11.2006, klo 09.26 (päivitetty 19.11.2006, klo 09.43)

Ei me olla alkoholisteja!

Sen kun sanoo kolme noin 12-vuotiasta pikku skloddia, joilla on kaksi Karhun 24 packia (vitosta käsittääkseni), niin mitä siihen voi sanoa. Minä en edes tiedä voiko sen ikäiset olla. Kyllä kait? Mutta ainakin niistä voi tulla. Sen tiedän.

Metro oli täynnä ihmisiä, suurimmaksi osaksi aikuisia ja sitten nämä kolme sankaria. Sanoiko KUKAAN mitään? No kaksi pikku punkkari tyttöä meni kyselemään miten kolmella noin pienllä pojalla voi olla noin paljon kaljaa.

Olin jo soittanut Nooralle ja kysynyt pitäisikö – pitäisi. Se on kansalaisvastuu. Puuttua. Soitin vielä poliisille, että mitä voin tehdä. Hankkia vartijan paikalle, joka sitten soittaa poliisille.

Kun kysyin, että mites pitkälle me pojat yhdessä mahdamme matkata, niin yksi livautti "Meri-Rastilaan... siis miten niin?!". Sitten käytiin keskustelua siitä olenko MINÄ kännissä ja ettei ne ole poikien oluita. Ja ettei pojat ole alkoholisteja. Siis vielä.

Mitä siihenkään voi sanoa muuta kuin, että: "Kukaan järkevä ei anna tommosille pikku kavereille kaljojaan, ihan just siksi että ne takavarikoidaan teiltä. Kukaan ei lähetä teitä kaljaa ostamaan, koska teille ei kuulu myydä. Enkä minä voi uskoa teidän selityksiä etteikö tarkoituksena ole niitä itse juoda, koska toi läppä ("No ei nää oo meille, ei me näitä juoda!!") on niiiin last season, kuultu ja kulutettu".

Koska Siilitiellä ei ollut vartijaa nassikat pääsivät livohkaan. En minä juossut perässä. Katsoin minne pojat lähtivät ja kerroin sen poliisille. Ei niillä partioita ollut laittaa perään. Eihän sen ikäiset, tuommoisine ongelmineen ole se suurin probleemi. Niin siis ehkä ja kenties vielä.

Vaan eipä tarvitse odottaa kenties, valitettavasti, montaa vuotta kun jo on. Ehkä kavereista se jonka alahuuli väpätti tajuaa lähteä kotiin tai leikkii juovansa, muttei juo. Eikä se metri kolmenkymmenen pikku kaveri kahta tölkkiä enempää varmastikaan tarvitse ennen kuin sammuu. Neropatti vain jäi vaivaamaan. Joukoin aivot, master mind. Siinä kaveri, jolla oli elkeet sopivasti kohillaan, että pahimmassa skenaariossa kaveri tuskin on hengissä kaksikymppisenä.

Ja miksei kukaan puutu? Edes osoita nuhteluaan? Sitä ettei tuo ole ihan ok? Että: "Kaverit hei, nyt on semmonen homma, että teidän pitäisi olla harrastamassa jotain ihan muuta". Tiedän, että ei kuulu puuttua. Niimpä niin. Maan tapa. Mutta miten kaunista on katsoa jotain tällaista? Miten hyvä... siis paha olo ja mieli siitä tuleekaan. Ja vaiko eikö meitä kiinnosta? Jokainen huolehtikoon itsestään? Lapsikin, itse ja yksin.

Poliittista elokuvaa

Eräät eivät näe Blondin kosto -elokuvia poliittisina tai naisasia pätkinä. Eräät taas näkevät. Siis esimerkiksi allekirjoittanut ja yliluutnantti Pajanmäki. Joka muuten on ensi viikon (olisiko ollut tiistain) BB-Extrassa vieraana. Asia jossa vaivoin näen zenmäisiä piirteitä.

Joka tapauksessa. Blondin kosto -elokuvat ovat minusta hyviä, elleivät suorastaan mainioita. Täynnä hyviä opetuksia ja oikeaa asennetta. Jos missasit kakkososan, niin lähimpään filmivuokraamoon tallusta. Ja muista: Pinkki on uusi musta.

Kärppä

Enoni Kärppä, teki kuulemma mielestäni upeita tiikerin hyppyjä kun olin pieni, on paitsi mestari kahdella mantereella (lentopallossa), myös mielestäni varsin hauska. Koska on niin vakava, olevinaan.

Kärppä (jonka nimi ei ole oikeasti Kärppä, mutta se kuvaa fysiikkaa... tavallaan) tunnetaan myös Jokisena (joka myöskään ei ole enoni suku- eikä etunimi) on äitini veli, eli eno-Jokinen. Kun olin pieni kutsuin tätä enoa myös Hörikseksi, koska eräässä vanhassa kuvassa enon korvat saavat kasvot muistuttamaan lähinnä jotain korvaeläintä. Mutta välillä on pakko käyttää enosta sitä nimitystä, jonka enon alaisetkin esimerkiksi tietävät. Tietenkin olisi ollut hassun hauskaa kysyä tänään, että: "Onks Kärppää näkynyt?", mutta sitten en kysynytkään. Poika oli pöllähtäneen näköinen jo valmiiksi.

Kärppä a.k.a. Sibbo varg korjasi auton sivupeilin peilin, joka kiitos ison ja paksun Bemskun se lähti irti Merimiehenkadulla. Vaikka eno sanoikin: "Mä olen kuule kiinteistöhuoltoalalla", mutta tietenkin se sen korjasi. Koska on kärppä.

Enoni (kokonaista kaksi kappaletta) ovat tavallaan kamalan samanlaisia, mutta kuitenkin hirvittävän erilaisia. Molemmat ovat aika hassuja (omilla tavoillaan) ja kumpaisestakin on kasa päin hauskoja juttuja. Vähän niin kuin sedästänikin, josta eräskin entinen ranskanlegioonalainen sanoi "Sun setäshän on ihan legenda". Joo, niin se(kin) on.

Kuva: täältä

Miksi?

Kuten Joku sitä kysyy: Miksei täällä voisi ajatella hieman toisin? Itseäni asia kiinnostaa laajemmin ja paljon simppelimmin.

Miksi muut ja moni itsekin ajattelee, ettei "tämmöinen tai tämmöinen" nyt oikein tunnu, että minä esim. insinöörinä voisin pitää "tämmöisestä tai tämmöisestä"? Enkö ole muuta kuin ingenjööri? Enkö minä ole Minä? Ainutkertainen? Yksilö?

Miksi Microsoft Wordin perusasetuksien fontisto on kaikkein paras? Miksi liukuväri ihan missä vain on kaikkein paras? Miksi "liian hieno" (siis huh, miten se joskus voikin yllättää. Siis se, että jokin ihan siisti, asiallinen ja ei edes ihmeellinen onkin liian hienoa) on kauheampi vaihtoehto kuin joku miljoona kertaa raiskattu rumilus? Tai ankea toteutus.

Miksei betonista tai sementistä tehdä kaikkea mitä siitä voisi tehdä? Miksei edes kokeiluja yrityksistä näy missään? Miksi päädymme muka "helpoimpaan ja turvallisimpaan" vaihtoehtoon, kun kyse ei ole elämästä ja kuolemasta. Jos kyse on vaikka nurmikkosiemenistä? Miksei joukkoon voisi laittaa vaikka apilaa? Miksi on helpompi heti sanoa nihkeästi "Njaaaa" ja nyrpistää nenää? Olipa kyse taloyhtiön kokouksessa ehdotetusta pesutilojen talkoista taikka erilaisen värin käytöstä?

Miksi meidän on vaikea nähdä normiemme yli? Miksemme kiinnitä huomiota siihen miksi joku on vaan muka turvallisempi, esim. Microsoft Word, ja miksi siihen aina takerrumme? Miksi vaihtoehtoja ei tunnu edes löytyvän? Etsimmekö edes niitä? Onhan niitä olemassa aina, mutta uskallammeko enää edes ajatella niitä? Olemmeko itsemme vai muiden suppeiden ajatusten vankeja? Aivopestyjä, markkinallisen propagadan vaiko oman laiskuutemme ja oppimisrajoittuneisuutemme uhreja?

Miksi ovissa pitää olla aina samanlaiset Ei mainoksia -laput? Miksi kaikilla mittapuilla asiallinen ja tylsä on parempi kuin persoonallinen ja kiinnostava? Miksi pankkiirin pitäisi aina ja kaikkialla näyttää pankkiirilta, demarin (auts) demarilta, kun eihän alkoholistitkaan aina näytä ulos päin alkoholisteilta? Miksi duunarin oletetaan olevan jotenkin tyhmä tai vähintään yksinkertainen ja kravattikauluksisen törkimyksen ...viisampi tai sivistyneempi?

Miksi narahdamme ulkoisen kuoren vaikutelmaan, emmekä osaa sopeutua äkkinäisestikin muuttuvaan tilanteeseen, sen vaatimalla tavalla? Esimerkiksi jos lävistetty teini avaakin kaikista ihmisista oven, niin eikö hänelle kuulukaan sanoa "Kiitos"? Jos kalliiseen pukuun sonnustautunut dorka sanoo ikävästi, niin pitääkö kohteliaasti olla hiljaa?

Miksi on suvaittavampaa, ettei joku tee osuuttaan vain koska on aikuinen/esimies tms, mutta sitä voidaan kuitenkin odottaa muilta? Miksei nuorille aikuisille tunnu löytyvän masennukseen apua ennen kuin kaikki on totaalisen hajalla ja pitää mennnä vuodepotilaaksi? Miksi on vaikea kertoa, että nyt tuntuu ettei homma pysy lapasessa? Miksi me kysymme "miten menee"? Mitä haluamme kuulla vastaukseksi?

Miksi alipukeudumme mielummin kuin laitamme itsemme juuri niin kuin oikeasti haluaisimme? Miksei kukaan laula kirkossa? Miksi kirkossa aina (esim. hautajaisissa) sitten valitaan joku veisu? Miksi muuten hautakukiksi valitaan aina jotain "tuttua ja perinteistä", vaikka tämä henkilö ei niistä kukista koskaan edes pitänyt? Miksemme valinneen mielikukkaa? Tai kaada sitä kossupulloa haudalle?

Esimerkiksi.

Asioita, joita vaan miettii, koska niitä kohtaa.

Bon démesuré

Minulla on läpi elämän ollut vaihtelevasti enemmän ja vähemmän ruotsinkielisisä koneksöneitä, ruotsinsuomalaisia ja suomenruotsalaisia. Minun kuuluisi osata ruotsinkieltä paremmin kuin osaan. Se on vain jäänyt.

Ruotsissa käydessä ja ollessa ei ole ruotsia keskustelukielenä tarvinnut, koska minä olen Ruotsin tuttujen kielikylpy. No silti, pitäisi osata.

Helsingin Steiner-koulussa on Lehtikuusentiellä (ainakin vielä toistaiseksi) A- ja B-luokat samassa rakennuksessa. Siis suomen- ja ruotsinkieliset. Sitä voidaan pitää puolueellisena (kielivähemmistöt saavat paljon vähemmistö tukia yms.) tai rikkautena. Olisiko se ollut tavatonta, että meidänkin lapsuudessa tätä tosiseikkaa olisi kenties voitu paremmin hyödyntää. Että me suomenkieliset olisimme oppineet ruotsia ja jopa ne jotkut Ullanlinnassa asuneet ummikkoruotsinkieliset suomea.

Nyt mennään sillä mitä on ja aina vanhakin kaakki voi jotain uuttakin oppia. Katsoa vaikka FST5:tä. Siitäkin huolimatta ettei Ögonaböj enää sieltä tulekaan.

Minä tunnen pitkälti vain mukavia hööördyjä. Joskus sitä kohtaa kuitenkin myös niitä, joiden ansiosta suomenruotsalaisia pidetään puolueellisina kermaperseinä. Heidän ylenpalttisessa aurassaan on jokseenkin tukalaa olla. Koska kyse on jostain syntyperäisestä, johon minä nyt en vain voi vaikuttaa, pidä tätä oloa kohtuuttomana. Aivan kuten eivät hekään voi aivopoliotaan lääkitä, koska sellaiseen ei ole lääkettä. On vain lobotomia.

Mutta olenkin tässä miettinyt, että kyllä pakosti suomenruotsalaisissa on nk. kahdenkerroksen väkeä. Se on kaikissa muodoissaan missä vain kieliryhmässä sitten kuitenkin, vähän, ylettömän kohtuutonta. Siis kermaperseily ja sosiaalisen statusjäljen jättäminen toisten kasvoihin, toisia kohtuuttomasti polkien.

Eivätkä kovimmatkaan höördyt ole Bernadotteja, enempää kuin jotkut suomalaisetkaan. Mutta kuten sorsia-termin synty osoittaa, ankat/sorsat ovat pahimmassa tapauksessa ankaria toisille lajiedustajilleen ja nokkivat näitä niin, että nokitut joutuvat vaihtamaan lampea.

Onneksi pitkästä aikaa olen tutustunut yksipuolisesti vain todella miellyttäviin suomenruotsalaisiin, joiden kanssa on yllättäen löytänyt paljonkin yhteisiä säveliä, niin pari riitasointua ei edes sorahda.

"Vem ska kasta första stenen
ansvarsfull betänksamhet ska leda oss mot solen,
så kom å låtom oss förenas
å låt oss koncentrera oss att leva här
på jorden.--"

(Jens Möller)
Parsifal/Planetarium

Muista olla kriittinen

Kävimme eräänä torstaina tässä syksyllä Adoben aamuseminaarissa, kuuntelemassa kuinka oikeat gurut käyttävät mm. CeeÄss kakkosta ja tekevät PDF:iä. Oikein ja tehokkaasti, sillä kukapa nyt haluaisi turhan hankalasti tehdä...

Kenties, en mene vannomaan, olimme Tiinan kanssa jokseenkin tylsiä ja raivostuttavia, kun supatimme paljolti keskenämme. Kyllähän pari jimppoa nyt aina jää käteen ja hyvä niin, mutta ukkeleiden asenne kävi riepomaan. Kyllähän mies mistälie Krokotiilistä vaikutti ihan pätevältä jätkältä ja varmasti tekee hyvää tuntiraportointia, mutta jotkut pienet (ja usein merkittävät asiat) olivat vähän huh-huh.

"Siis ku-kaan ei enää kirjoita ensin possua ja tee siitä sitten PDF:ää. Ainoa järkevä tapa on exportata suoraan PDF:ksi" tai "Siis käsi ylös jos joku on täällä sitä mieltä, että kannattaa tehdä tämäkin sillä hitaamaalla tavalla?".

Ja kun kaveri itse teki asioita kuitenkin itsekin osin, niin että saattoi kysyä: "Miksi se tekee ton noin? Miksei se nyt sitten käytä näppäinkomentoa?". Mutta kukapa sitä henkseleitä paukuttaisi ellei mies itse.

Minä kannatan asioiden tekemistä mahdollisimman järkevästi, mutta tässä tapauksessa kun dominorivistöön kuuluu erilaisia painoja ja lehtitaloja painokoneideen, rippeineen ja toimintamalleineen, niin on tyhmää jonkun huudella "Teette vain näin kun mä sanon. Se on niiden painojen ongelma, jos ne ei saa sun aineistoa auki..." Okkei, mutta jotenkin musta tuntuu, että se juuri on MUN ongelma, jos ne ei sitä saa auki.

Pitää aina olla vähän kriittinen, varsinkin jos siltä tuntuu kun toista kuuntelee. Onneksi tosin painojen kanssa voi yleensä aina sumplia ja sopia se tapa joka toimii siellä päässä parhaiten. Toimittaa aineisto vaikka parissa eri "tilassa", joilloin painossa voidaan kokeilla mikä toimii parhaiten.

Pidetään huolta

Eilen mietin, jälleen, sitä millainen maa ja yhteiskunta meillä on käsissämme vaikkapa 20 vuoden kuluttua.

Isän kummisetä kotiutetaan kevyen halvauksen ja sairaalassa olon jälkeen, yksin kotiinsa. Josta aikamiespoikakin on jo kerennyt muuttaamaan tavaransa ja yhteisen telkkarinkin pois.

Senhän piti mennä niin, että kummisetä olisi saanut vanhustenkoti paikan, mutta kun se nyt vielä pystyy jo paremmin kävelemäänkin (tosin ei pääse yksin pystyyn), niin kummisetä "pärjää kotona". Niin. Ei sitten mennyt niin kuin kenties olisi ollut paras. Nyt kaupungin kotipalvelu aikoo juosta kolmekertaa päivässä katsomassa kummisetää.

Siis nakkaamassa ruuat ja auttamaan vessaan. Ja siis kummisetä ei oikein pääse ylös seisaalteen. Onhan se totta, että perheen pitäisi olla vahva osa sitä tukiverkkoa jossa eletään. Olipa lapsi taikka vanhus. Nuorena aikuisenakin se on ihan oikeasti kamalan lohdullista.

Mutta sitten voidaan kysyä, että mihin ollaan kokoajan oltu viemässä vaikkapa ajatusmaailmaamme? Laitos siellä, toinen täällä. Perhekeskeisyys on päässyt katoamaan. Nyt siihenkin herätään. "Ei ketään jota kutsua kylään. Paitsi kuolema." lukee RAY:n isossa mainoksessa metroasemalla. Niin.

Jaakko kävi Sturenkadulla eilen ja tapasi talonmiehemme, Onskan. Ei ollut kiva kuulla, että Onska oli löytänyt sen yläkerroksen vanhan papan (jonka minäkin autoin tuossa joku aika sitten rappuun ja jonka Onska auttoi kotiin ja vaihtoi housutkin, kun taksi oli jättänyt sateeseen ja toinen oli kaatuinut ja laskenut allensa) asunnostaan kuolleena.

Oli kuulunut monta päivää outoa veden lirinää. Onska, vihdoin tutkittuaan mahdollisen vesivahingon syytä, oli sitten löytänyt papan asunnostaan, missä vessan hanassa juoksi vesi. Toinen oli yrittänyt vessasta kohti sänkyä ja puhelinta. Oli siis kulunut päiviä. Koskaan ei näkynyt ketään, joka olisi mennyt papan kanssa tai papan asuntoon. Ei ketään, vuosiin. Mutta nyt oli jo iltapäivällä löytynyt lapsia Lappeenrannasta. Niin se sana kiirii.

Minun vanhempani ovat minusta usein rasittavia, rasittavimpia. Hermo palaa ja se sitten roihuaakin. Silti he ovat minun vanhempiani. Enkä minä ihmisenä ole yhtään helpompi. Jokaisessa meissä on puolia ja puolia. Meidät pitää joko ottaa paketteina tai sitten ei. Tosi ystävyyskään ei voi olla vain puolittaista, koostua yksin niistä kivoista ja hyvistä puolista. Tientenkin on ihmisiä, jotka eivät ole osanneet kunioittaa eivätkä kenties edes rakastaa omia lapsiaan. Silläkin on karu hintansa.

Meillä on eräiden kanssa ollut jo lukioikäisinä sellainen ajatus, että meidän vanhemmat muuttaisivat meidän hallinnoimaan asuntoon, jokaisella meistä olisi nk. nakkivuoro, joka voisi olla aina vaikka yksi viikko. Silloin pitäisi käydä kaupassa, seurustelemassa, auttamassa arkiasioissa ja mitä nyt menoja olisikaan. Sen lisäksi voisi käyttää hälyranneketta ja asunnossa voisi olla etänä moderoitava hälyytys jne. moternit vehkeet.

Senkin lisäksi yhdessä voisimme palkata hoitajan, joka päiväsaikaan veisi vanhuksia vaikka puistoon tai Suomenlinnaan tai mihin nämä nyt kollektiivisesti haluaisivat. Saisivat seuraa toisistaan, näkisivät omia lapsiaan ja näiden perheitä, pääsisivät paikkoihin ja säilyttäisivät oman tilansakin. Tietyllä tapaa nyt ainakin. Olisi päätäntävaltaa enemmän kuin mitä jossain tuolla erinnäisissä paikoissa.

Kun jotenkin on sellainen tunne, että nyt mennään kovaa ja neli–viisikymppiset ovat vauhtisokeudessaan unohtaneet, että pian on heidän vuoronsa maata lattialla, ja odottaa josko joku tulisi katsomaan onko kaikki hyvin.

Kuvassa: Lyydia ja Eemil Tyyskä

Tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa

...Niin sanotaan, niin sanotaan. Ja Egotripin laulussa lauletaan:

"Nämä ajat eivät ole meitä varten
mutta on pakko yrittää
Tämä on Jumalan hylkäämä paikka
Se tiedetään

Sinun vuorosi tulee vielä
Vielä sinut huomataan
Tulee päivä jolloin joku näkee sinut sellaisena
kuin minä näen"

Ketkä ovat niitä "joiden aika ei ole vielä mennyt"? Kuka on Arkadianmäellä kuuminta hottia, hotten tottia? Kävinpä Eduskunnan sivuilla katsastamassa naamoja, ihan vaan mielenvirkistämiseksi. Yhdistänkö nimeä mihinkään naamaan, sanooko naamakaan mitään. Ja miksei ehkä sano? Tai miksi jonkun nuorikin naama tuo mieleen vanhan ihmisen, Kekkosen ajan? Miksi Harri Holkerikin tuntuu joihinkin iältään nuoriin radikaalilta?

Tai miksi joidenkin listoilla olevat eivät ole edes nuoria, mutta heistä annetaan jotenkin sellainen kuva, että muita ei ole (heillä), joissa voisi piillä potenttiaalia? Miesten kohdalla tämä fiilinki elää minussa vahvempana kuin naisten.

Valitsin kuvia, jotka olivat samalla sekä pöljimpiä, että henkilöinä hyvin tunnettuja, näkyvillä. Tai ihan vaan iän mukaan nuoria tai jos ei tuntunut löytyvän, niin nuorimpia mitä osui eteen ja jotka jotain sanovat naamoina. Minullekin. Ja mitä se siis taas kertookaan? Minun politiikan tuntemuksestani ja siitä ketä nostetaan ja ketä ei. Siis Suomen poliittisen eliitin ja samalla myös puolueiden yleisestä linjasta? Minä vaan kysyn.

Miehiinhän kuuluisi oikeasti Oras Tynkkynen, joka nyt vastaakin uutta sukupolvea. Ainakin sen yhtä puolta. Vihreillä nyt nuoria naisia on ja noin ainakin iän puolesta demareillakin, kait. Mutta mikä nykyään onkaan nuoren määritelmä?

Odotettu elinikä nousee, niin että korvissa humisee. Viisikymppiset ovat keski-ikäisiä eikä vanhuksia löydy kuin 1910-luvulla syntyneistä. Siltä siis tuntuu. Ollaan viriilejä, joka ei oikeasti ole siis sama kuin nuori tai edes nuorekas. Hyvin säilyneitä... Siis niinka miten?

Onhan siinäkin totuutensa, ettei aivan nuori ihminen voi kylmiltään ollakaan kenties se pätevin hoitamaan vaikkapa ministerin salkkua tai edes riviedustajan tehtäviä, MUTTA se tie kohti riviedustajan pestiä ja vaikka ministeriksi pitäisi olla kuin kahleeton puro, jota ei tukita padoilla. Jolloin se vain ryöpsähtää yli, kun paine kasvaa liian suureksi ja silloin vesi velloo valtoimenaan.

Tärkeämpää kuin takertua epätoivoisesti harhaan, että on yhä se nuorilupaus on arvokkaasti ikääntyä. Huomata oma arvo aina kussakin iässä. Ja joskus koittaa vain se aika että Sinusta tulee sellainen, jonka pitäisi nähdä muut sellaisina kuin Sinäkin kerran olit.

Ja loppuun: Kuvat ovat Eduskunnan virallisilta kotisivuilta. Kyllä. Nämä ovat täysin päteviä ja virallisia kansanedustajien kuvia. Jotka on ottanut nk. ammattikuvaaja (veikkaisin kuitenkin, kaikesta huolimatta). Paitsi jotkut ovat toimittaneet omia kuvia, jonka toisaalta ymmärtää, mutta ihan kaikilla ne nyt eivät ole niin paljoa parempia.

Voidaan kysyä, että mistä Arkadianmäellä on taas maksettu? Kun onhan niitä kuvia ja sitten on ihan oikeasti hyviä kuvia. Itsekin tiedän pari, jotka voisivat ottaa sitten uudet kuvat. Ellei tarkoitus ole näyttää niin pöljältä kuin todellisuudessakin on.

Jengipetturuus

Kevyessä sunnuntaipalaverissa keskustelut joskus ottavat voimakkaammin tuulta siipiensä alle ja syntyy vahvoja ajatuksia. Jengipetturuuskin.

Tässä meidän näkemyksemme tämän päivän jengipetturuudesta ja siitä mitä tällä Jengipetturi-heippalappukylttibanderollilla ajetaan takaa:

Tunnetko nk. heippalappu-käsitteen? Yleensä taloyhtiöiden rappukäytävissä ilmestyvä heippalappu kertoo monisanaisesti, mutta mystisesti epäkohdista sekä viittaa niiden aiheuttajiin, syyllisiin. Kooltaan heippalaput ovat yleensä standardipaperiarkin kokoisia (A4) tai varsinkin sitä pienempiä.

Tunnetko kyltit ja mm. viitat? Näitä on niin toiletin kuin lääkärinkin ovissa, tienvarsilla, kaupungeissa ja maaseudulla. Siis ulko- sekä sisätiloissa. Ohjaamassa ja opastamassa, oikealle tiellä. Osoittamassa sitä missä mennään tai minne mennä. Koot vaihtelevat hyvin paljon käytössä olevan tilan sekä sanomalta vaaditun kantaman suuruudesta/pituudesta.

Tunnetko banderollit ja plakaatit? Näitä nähdään usein mielenilmauksien yhteydessä, mutta yhtälailla vaikkapa rock-yhtyeen lavashowssa. Banderollit ja plakaatit pitävät sisällään mielenilmauksia, joille ei mahdollisesti löydy virallisilta tahoilta kylttiä eikä heippalappukaan ole pätevä. Sisältö voi olla varsin yleistä (Make Peace, Not War!), mutta yhtälailla hyvin subjektiivista (I Love NKOTB).

Tässä meillä on kaikkien näiden yhdistelmä, jota voit käyttää niin heippalappuna tai siihen rinnastettavana, kylttinä tai plakaattina. Tulostamalla tämän jengipetturi-tiedoston, voit soveltaa sitä Sinun tarpeisiisi ja käyttää sitä miten se parhaiten onnistuu.

Jengipetturi, joka kusee yhteisiin muroihin on suhteellisen tuore käsite, jolla on kolme tekijää. Sen ytimessä ovat nk. pienet ikäpolvet (1960-, 1970- ja 1980-luvuilla ja senkin jälkeen syntyneet).

• Yhtälailla Jengipetturi voi olla ja on sellainen, joka sotkee työmarkkinat tekemällä ilmaisiksi työtä, josta kuuluisi saada palkkaa. Eikä vaadikaan työstään korvausta. On kiitollinen "ylimääräisestä edusta", joka on useimmiten lounasseteli tai muu ruokakuponki.

• Yhtälailla Jengipetturi voi olla ja on sellainen, joka jatkuvasti ja mukisematta suostuu joustamaan mm. työajastaan, tekemään viikonloput siinä missä illatkin töitä, ilman asianmukaista hyvitystä/korvausta. Sellainen, joka esimerkiksi niin vuosilomillaan kuin sairas sellaisella hoitaa ilman mutinaa tai korvausta työasioita. Yhtenään.

Näin hän omalta osaltaan ja osin myös muiden puolesta antaa ymmärtää, että tämä on ihan tosi ok. Ja samaa voidaan ja edellytetään kaikilta. Lomalla ja sairaana pitää olla kyvykäs ja halukas hoitamaan työasioita.

• Yhtälailla Jengipetturi voi olla ja on työntarjoaja/-antaja/esimies tai tällaiseksi rinnastettava, joka teettää jatkuvasti edellä kuvatusti töitä mm. harjoittelijoilla tai vaikkapa projektiluontoisilla työntekijöillä, joille ei tarvitse maksaa kuten vakituisille työntekijöille.

Työntarjoaja, joka ei aiokaan hoitaa velvollisuuksiaan, silläkin uhalla ettei sillä ole pitkällä kantamalla mahdollisuuksia toimia. Mutta koska "niin tekee kaikki" voi mukamas perustellusti toimia täysin laittomasti. Sellainen, joka ei myöskään puolusta omia alaisiaan mahdollisesti esimerkiksi suurten ikäluokkien edustaman ylemmän johdon toimiessa kuten edellä kuvaillaan.

Pyrkimys
Jengipettureiden pointtaamisella on tarkoitus nostaa esille se tosiseikka, ettei näin voi jatkua. Vastuu on yhteinen ja molemminpuolinen. Hyviä selityksiä yksinkertaisesti ei ole.

p.s. Toki Jengipetturina voidaan pitää ketä tahansa, joka vastaa kuvausta ilman mitään sen suurempaa ikäluokka-määritelmää.

Tämä viesti ja Jengipetturi-heippalappubanderolli on tarkoitettu yleiseen jakoon.

Edit: Argukselta tuli paluumeili liittyen Jengipetturuus spostiini. Siinä oli monta hyvää pointtia, mutta tässä niistä kaksi: 1) Kun jengi tulee varttia ennen paikalle ja lähtee vartin työajan päätyttyä. Siitä kertyy vuodessa muutamat ilmaiset työpäivät työnantajalle: 30 min päivä X 5 = 2,5 h viikko X 4 = 10 h kuukaudessa. 2) http://www.stat.fi/tup/tietotrendit/tt_09_06_tyopaivat.html

Lisää heippalappuja: täältä

Just because I'm blonde

Näin Yhdysvaltojen kongressivaalituloksenkin selvittyä, voimme todeta iloksemme että Dolly Parton esiintyy Helsingissä tiistaina 13.3.2007. Paikkana on Pasilassa sijaitseva Harwall Areena. Missä, muuten, Maire-koiran kummasedän pikkuveli on pizzapisteen vuoropäällikkönä.

Joka tapauksessa tuonne haluan lipun! Sinnehän on päästävä. Voin toki mennä aivan yksiksenikin, mutta näkisin että siellä olisi minulla seuraa. Toivottavasti Dolly esittäisi kappaleet Dumb Blonde, PMS Blues sekä tietenkin 9 to 5.

Ja kuten Anna sanoi Hynyselle: "Mä en siis voi juoda kahvia, koska se tummentaa hiukset".

Kuva: täältä

Sovinismin linnakkeet

Näin eilen osittain Ajankohtaisen kakkosen ohjelman, jossa mm. käsiteltiin eduskunnassa "mahdollisesti" esiintyvää sovinismiä.

Voi pojat. Onhan se kohteliasta sanoa, vakuuttaa ja väittää, ettei sellaista kun sovinististä käytöstä tai vaikkapa tytöttelyä tapahdu (ainakaan) eduskunnassa. On myös mukavaa, että jotkut miehet tulisivat ihan surullisiksi mies-sukupuolen puolesta jos tällaista oikeasti (ihan oikeasti) tapahtuisi. On se jännää. Sillä jos eduskuntaan pääsee kuka vain ja kansanedustajat edustavat kansakuntaansa, niin uskon vahvasti, että sovinismi kukkii kesät talvet Arkadianmäelle siinä missä muuallakin.

Minusta on myöskin hölmöä lähteä kääntämään asiaa paremmin päin sillä, että "nykyään naiset tuntuvat tirskuvan meille miehille". Hei, joillekin tirskuu ihan kaikki. Miehet, naiset ja puutarhatontutkin.

No kyllähän se minustakin on tyhmää, että jotkut äärifeministit ovat toisaalla ihan yhtä näköalattomia ja rasittavia. Silti, jos joku mies, ukko, äijän käppänä minua tytöttelee vastaisuudessa, niin... Aim sou sori. Jotain ihan yhtä typerää ja yleistävää aliarviointia on tulossa takaisin, bumeranginlailla.

Useimmiten sitä jää suu auki ja pöljistyneenä kuitenkin tilanteeseen. Sillä eihän nyt kukaan järkipäinen voi olla "noin dorka". Itseään koulutettuina ja sivistyneinäkin pitävät ihan aikuiset ihmiset, miehet, kansakunnan tukipylväät ja ties mitä hienoa sekä ylvästä osoittavat olevansa aivan täysin henkisesti epäpäteviä. Ja useimmiten vielä niin epäpäteviä, että välittömästi seuraava palaute koetaan "täysin aiheettomana sekä loukkaavana käytöksenä". Oi... ja voi.

Minäkin, joka olen alle kolmikymminen nainen olen tehnyt vaikka kuinka monen tällaisen miehen kanssa töitä, viikosta toiseen. Voin sanoa, että on vaikeaa tehdä omat työt hyvin ja yleensäkään saada niitä tehtyä, kun joku täysi pälli sotkee toisaalla, delegoi jopa faksin lähettämisensä eikä osaa tulostaa kaksipuolisesti, saati korjata jälkiään, pysyä sovituissa aikatauluissa ja lopulta pillaa. Siinä ei työaika ole aina edes riittänyt, ei oma panos, tekeminen. Heillä on puheenmuunnin päässä. Ihan sama mitä "hameväki" sanoo se tuntuu kuullostavat samalta kuin elokuvassa "Hei, kuka puhuu" aikuisten puhe pikku-Mickeylle. Siksi on varmastikin helppoa pitää naisia tyhmänä tai osaamattomina. Kun itse on korvaton kaveri.

Kutsun heitä lempeästi selkärangattomiksi. Kun ei ole sitä omaa suoraselkäisyyttä (eikä sitä edes pyritä kasvattamaan), niin tulee sovinistejä. Niin se vain on. Kutsu sitä itse vaikka "miehiseksi oikeudeksi", mutta lättyyn tulee (sanallisesti ainakin), jos et tajua pitää typeryyksiäsi mahassasi.

Kuten hyvä ja osuva sanonta kuuluu: Eivät kiillotetut kengät herrasmiestä tee. Ja niin se todellakin on. On turha sonnustautua lakerikenkiin tai koviinkauluksiin, jos suusi avatessasi olet ...dorka. Aivopolion riivaama.

Sitten kommentoisin jonkun, en muista kuka tämä Luojan lahja oli, erään keskustalaisen kansanedustajan kommenttia eilisessä Ajankohtaisessa kakkosessa. "On vain olemassa naisten töitä. Kuten synnyttäminen--". Nyt päästiin ytimeen. Siis silloinhan miesten ainoa tehtävä olisi spermantuottaminen... Ja tätä Keskustan miehen avittamaa Aasinsiltaa pitkin pääsemme hyvin helposti niinkin ilkeään ajatukseen, että "...sehän hoituu sitten vaikka vanhassa navetassa. Siellähän on lypsyvehkeetkin jo valmiina".

Hej! Jag heter Hanna. Vad heter du?

Lauantaina eräs SKKlainen (tai SSKlainen, kuinka vain haluaa) menee naimajaisiin. Eräs toinen SSKlainen on kaaso ja eräs toinen SKKlainen menee ottamaan kuvia, bilderna eller fotos. Jaakko tulee myös. Meidän pitää saada aikaan aivan härregudendo ristitulitus.

Isän megatikikamera (mukana mm. kaksi salamaa) tulee sekin sekä meidän iso tikikamera. Pitää kenties ottaa kannettavakin mukaan. Kun ei tarvitse filminauhaa säästellä, kun otetaan tikikuvia. Lähikuvia, laajakulmakuvia, ryhmäkuvia, tilannekuvia, poseerauksia (alku- sekä loppuillasta) ja ihan siis improna mitä nyt keksitään.

Pitääkin puhua ko-ko viikko ruattia. Onneksi huomenna mennään Annan kanssa Iikkeaan. Siellä voikin testata ihan tositilanteessa taitonsa. Niin ja tietenkin täällä saaristossa terveyskeskuksen vaihdekin toivottaa huomenet kaksikielisesti, kuin kärme ikään.

Mår så bra och tvätta dina händerna!

Olen kalastaja

Pierangelo Bertoli

Pescatore
Getta le tue reti
buona pesca ci sarà
e canta le tue canzoni
che burrasca calmerà
pensa pensa al tuo bambino
al saluto che ti mandò
e tua moglie sveglia di buon mattino
con Dio di te parlò
con Dio di te parlò
Dimmi dimmi mio Signore
dimmi che tornerà
l'uomo mio difendi dal mare
dai pericoli che troverà
troppo giovane son io
ed il nero è un triste colore
la mia pelle bianca e profumata
ha bisogno di carezze ancora
ha bisogno di carezze ora
Pesca forza tira pescatore
pesca e non ti fermare
poco pesce nella rete
lunghi giorni in mezzo al mare
mare che non ti ha mai dato tanto
mare che fa bestemmiare
quando la sua furia diventa grande
e la sua onda è un gigante
la sua onda è un gigante
Dimmi dimmi mio Signore
dimmi se tornerà
quell'uomo che sento meno mio
ed un altro mi sorride già
scaccialo dalla mia mente
non indurmi nel peccato
un brivido sento quando mi guarda
e una rosa egli mi ha dato
una rosa lui mi ha dato
Rosa rossa pegno di amore
rosa rossa malaspina
nel silenzio della notte ora
la mia bocca gli è vicina
no per Dio non farlo tornare
dillo tu al mare
è troppo forte questa catena
io non la voglio spezzare
io non la voglio spezzare
Pesca forza tira pescatore
pesca non ti fermare
anche quando l'onda ti solleva forte
e ti toglie dal tuo pensare
e ti spazza via come foglia al vento
che vien voglia di lasciarsi andare
più leggero nel suo abbraccio forte
ma è così cattiva poi la morte
è così cattiva poi la morte
Dimmi dimmi mio Signore
dimmi che tornerà
quell'uomo che sento l'uomo mio
quell'uomo che non saprà
che non saprà di me,
di lui e delle sue promesse vane
di una rosa rossa qui tra le mie dita
di una storia nata già finita
di una storia nata già finita
Pesca forza tira pescatore
pesca non ti fermare
poco pesce nella rete
lunghi giorni in mezzo al mare
mare che non ti ha mai dato tanto
mare che fa bestemmiare
e si placa e tace senza resa
e ti aspetta per ricominciare
e ti aspetta per ricominciare

Bertolin Una Voce Tra Due Fuochi -levyn Jaakko sai Tetiltä toissa kesänä. Levyn neljäs kipale oli poikain yhteinen biisi, Pescatore. Nyt se soi autossa. Tulee Sassuolon autuaat ja tyynet ajat mieleen. Ne, kun oli eri meininki. Mutta asioilla on tapana muuttua, milloin miksikin. Onneksi aina on Pescatore.

Kuva: täältä

Maire ja pennut

Maire sai vuosi sitten kuusikon. Oli helppo synnytys. Juuri sopivasti pikkujouluksi. Maire oli aika väsynyt keikan jälkeen ja ne hinkit. Huh, huh. Maire oli ollut ihan hyvä äiti/emo, mutta oli siltä hemmo sitten palanut. Oli mukava päästä kotiin. Ja saada Maire kotiin.

Maire selvästi suhtautuu nykyään uudella tavalla pentuihin. Ne kiinnostavat ja ne pitää tarkistaa, nuuhkia ja sipsuttaa jotain korvaan. Mietimme välillä, että miten Maire mahtaisi suhtautua omiin pentuihinsa, jos niitä tapaisi. Olisiko päällimmäisenä hellät tunteet vaiko mutseille tyypillinen natina.

Kasvattajan pulinaforumissa on kuvia ja jutustelua Mairen ja Masin jälkeläisistä, eli pikku puutarhureista (Mairen ja Masin kohtaaminen tapahtui erään Muhevaisen parkkipaikalla, joten siitä Garden). Näyttävät ihan Mairelta ja tuntuvatkin juttujen perusteella Mairen oloisilta, siis hitusen pöhköiltä.

Maire juhlisti eilen pentujensa syntymäjuhlaa saunomalla Tapaninvainiossa, pitkällä kaavalla. Koska täällä saaristossa on paikat vähän hurlumhei ja Maire ei oikein diggaa. Joten katsottiin parhaaksi, että Maire menee rentoutumaan nakkipatojen ääreen.

Hyvää syntymäpäivää Secret Garden "Urho", Magic Garden "Valo", Garden Angelica "Iita", In The Garden "Hulda", Made in Garden "Nuppu" ja Queen of Garden "Myrsky"! Maire-emo toivoo teille paaaaaaljon nakkeja.

Kuva: Sini Lindroos ja lite till

Sgoddag! Tackar o pockar!

Ei saaristossa (villin ja arvaamattoman luonnonkulun keskellä) nettiyhteydet heti toimi. Onneksi valomerkki ikkunassa on auttanut monia löytämään perille, pimeässä. Mutta nyt olemme virtuaalilossin avustuksella yhteydessä mm. mantereelle.

Muutto. Niin se varsinainen raahaaminen on ohi. Sitä ei kovin kauaa kestänytkään. Nimittäin minulla on maailman vahvin isä (on on!), touhukkain äiti, supertäti, aavikon takaa tädin hankkima riuska sHeikki, puolipakarainen serkku, Muuttospesialisti, Oiva-apuri Ossi ja Jaksava Jaakko. Mairen piällysmiehen kykyjä lainkaan väheksymättä.

Kolme vaivaista tuntia ja kaikki oli jotakuinkin kuskattu paikasta A, paikkaan B! Äiti ja Tuitsi vielä siivosivat Alppiharjussa. Pikku hiljaa kaikki alkaa asettua paikoilleen, jopa Maire. Sillä oli eniten stressiä. Tuli uusi vaatehuone (rauhoittavine tuoksuineen) tutuksi. On uusi sänky ja siis pesutorni! Kerkesi tulla nimittäin jonkhin verran likapyykkiä. Mutta eipä hätää, pesutornilla kasa on jo puolittunut.

Olo on hitusen hassu. Muuton mukanahan tuli ensilumikin. Näin se homma etenee.